Tuttavan käytös tuntuu todella ikävältä
Minulla on tuttava jolla on ikävä tapa puhua vanhemmistani adoptiovanhempinani. Kyllä, minut on adoptoitu, mutta en ole koskaan käyttänyt sanaa adoptioäiti, adoptioisä jne. Olen aina puhunut ihan vaan äidistä ja isästä. Sen sijaan tällä tuttavalla tuntuu olevan joku pakkomielle aina korjata sanomisiani, "siis sun adoptioisä", jos erehdyn jotain isästä hänen kuullen puhumaan.
Olen monta kertaa vuosien aikana korjannut takaisin että ei kun ihan isä. Olen myös sanonut ihan suoraan että ei tunnu kivalta kun sanot noin, mutta mikään ei tunnu vaikuttavan tai menevän perille. Olen yrittänyt pitää kontaktit minimissä tämän ihmisen kanssa, mutta valitettavasti on tilanteita missä tapaan häntä silloin tällöin.
Kommentit (74)
No siis esimerkiksi tällä viikolla kun odoteltiin harrastuksen alkamista ja osa oli jo paikalla puhuttiin yleisesti joulusta ja joulusuunnitelmista. Kaverini kysyi mitä teen jouluna ja vastasin että lähden isän perheen luo. Tämä tuttava kuuli tämän ja korjasi väliin " niin siis sun adoptioisän". Vaikka korjasin että niin ihan vaan isän perheen luo, niin yksi toinen sitten kuuli tämän ja sanoi että ai en tiennyt että oot adoptoitu. Sitten taas keskustelu toki jatkui joulusuunnitelmista yleisesti. Mutta juuri tällaiset tilanteet toistuvina silloin tällöin ärsyttää.
ap
Tuttavasi vaikuttaa olevan narsisti. He käyttäytyvät juurikin kuten kuvailit. Ohita, älä reagoi, suhtaudu häneen niin välipitämättömästi kuin mahdollista.
Sun tuttava on ääliö. Jotkut on. Valitettavasti.
Mutta ei sun kyllä itse kannata olla yhtä ääliö ja lähteä mukaan noihin ehdotuksiin, että nimittelisit hänen vanhempia siittäjäksi tai imettäjäksi. Olet selvästi fiksumpi.
Vierailija kirjoitti:
Vastaa ap kaikkiin kysymyksiin, niin tilanteestasi saa paremman kuvan. Oletko sanonut vastaan, mitä muut sanovat siihen? Oletko tummapiirteinen itse?
Mitä väliä, onko tummapiirteinen? Ootko rasisti? - Vai ootko vain tyhmä ...
Jos jaksat, joka kerta ikävän tyypin ottaessa esiin adoptioasiat, tee seuraava:
Kerro kaikille kuulijoille lyhyesti, että olet adoptoitu, mutta pidät heitä sinun vanhempiasi ja kutsut heitä aina isäksi ja äidiksi. Tämä tuttava, jolla on aina tarve tuoda adoptioasiat esiin, on kiusannut sinua jo pitkään julkisesti, vaikka olet sanonut asiasta hänelle ja siitä, että kutsut vanhempiasi isäksi ja äidiksi. Sanot toivovasi kovasti, että sinun yksityisasioihin kohdistuva kiusaaminen loppuisi kokonaan.
Ole ystävällinen ja napakka. Tee selväksi, että tämä yksi henkilö kiusaa sinua jatkuvasti asialla.
Tsemppiä!
Kuten joku jo täällä sanoikin, sinut on valittu!
Vierailija kirjoitti:
Oletko tummaihoinen tms, tai et näytä lainkaan suomalaiselta? Ehkä hän kokee, että sinun on hyvä tiedostaa myös adoptiotausta. Suomessa on paljon muualta tulleita, jotka tekevät rikoksia ja käyttävät hyväkseen sosiaaliturvaa, silti haluavat kaikki suomalaisuuden edut ja käyttäytyvät kuin olisivat syntyneet täällä. Siihen helposti väsyy, vaikka se ei ole sinun vikasi, ja sitten väsymys näkyy noin.
Mikä ihmeen kommentti tämä on? Oikeesti??
Vierailija kirjoitti:
Siis ei ne muut samalla tavalla lähde mukaan, mutta esimerkiksi ihmiset jotka ei tunne minua saattavat kysyä että "Ai sä olet adoptoitu", ja muutaman kerran jotkut on käyttäneet noita adoptioäiti/-isä sanoja.
En siis itse tuo asiaa esille mitenkään, kutta valitettavasti tämä tuttava vanhempineen tuntee minut jo lapsuudesta ja tietää sen adoptiohomman. Sitä en tosiaan tiedä mikä tarve hänellä on ottaa sitä esiin. Olemme kaikki pari-kolmekymppisiä nuoria aikuisia
ap
Sano hänelle tiukkaan sävyyn:
Mikä helkkarin tarve sinulla on aina puhua minun vanhemmistani ja yksityisasioistani. Nyt se saa kyllä luvan loppua!
Olet ollut liian kohtelias, siksi tuo jatkuu.
Haloo, mitä väliä sillä on minkä näköinen ap on?! Ap:n tuttava on typerä ja selvästi jotenkin muutenkin omituinen, ei se sen ihmeellisempää ole.
Ap:n kannattaisi pyrkiä vain jättämään täysin huomiotta kaikki tuollainen. En tiedä joudutko tekemään jotain asioita kyseisen henkilön kanssa yhdessä harrastuksessasi, mutta jos et niin ignooraa tämä ihminen täysin. Ja jos joku muu ihmettelee tuota adoptioasiaa niin sanot vaan että "joo" ja jatkat juttua jostain muusta.
Olen sanonutkin tälle henkilölle asiasta kahden kesken. Mutta kuten jo aiemmin kerroin, se ei johda oikeastaan mihinkään. Ehkä viikon tai pari hän jaksaa olla kommentoimatta, mutta sitten taas lähtee. Se syy miksen esimerkiksi tuossa esimerkkitilanteessa sanonut sen kummemmin oli se, että se todennäköisesti olisi hämmentänyt vain enemmän muita kanssakeskustelijoita. Ja sitä en halua.
ap
Miksei asiasta saisi puhua ja korjata jos virheellisesti käytät väärin käsitteitä? He on adoptiovanhempia eivätkä oikeita vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
No siis esimerkiksi tällä viikolla kun odoteltiin harrastuksen alkamista ja osa oli jo paikalla puhuttiin yleisesti joulusta ja joulusuunnitelmista. Kaverini kysyi mitä teen jouluna ja vastasin että lähden isän perheen luo. Tämä tuttava kuuli tämän ja korjasi väliin " niin siis sun adoptioisän". Vaikka korjasin että niin ihan vaan isän perheen luo, niin yksi toinen sitten kuuli tämän ja sanoi että ai en tiennyt että oot adoptoitu. Sitten taas keskustelu toki jatkui joulusuunnitelmista yleisesti. Mutta juuri tällaiset tilanteet toistuvina silloin tällöin ärsyttää.
ap
Ymmärrän, että on vaikeaa, mutta minä vaikka harjoittelisin peilin edessä seuraavia kommentteja:
Joo, niin olen. Mielestäni se on yksityisasia, jonka minä itse saisin kertoa. Mitä mieltä te muut muuten olette: olen tälle henkilölle tässä sanonut kymmeniä kertoja, että minun isäni on isäni ja että koen hänen kutsumisensa adoptioisäksi loukkaavana. Mitä mieltä oletette siitä, että hän jatkaa vain? Ja mitä mieltä olette, kuuluuko teidän mielestänne toisten adoptiot, hedelmällisyyshoidot, vieraitten sukusolujen käyttämiset jne kaikille?
Vierailija kirjoitti:
Olen sanonutkin tälle henkilölle asiasta kahden kesken. Mutta kuten jo aiemmin kerroin, se ei johda oikeastaan mihinkään. Ehkä viikon tai pari hän jaksaa olla kommentoimatta, mutta sitten taas lähtee. Se syy miksen esimerkiksi tuossa esimerkkitilanteessa sanonut sen kummemmin oli se, että se todennäköisesti olisi hämmentänyt vain enemmän muita kanssakeskustelijoita. Ja sitä en halua.
ap
Minusta taas on hyvä, jos saisin tietää, että joku porukassani on noin tökerö. Olisin kiitollinen tiedosta, että tämä tyyppi ei pidä yksityisasioita omana tietonaan.
Vierailija kirjoitti:
Ala puhua hänen vanhemmistaan biologisia vanhempina, tai isästä siittäjänä ja äidistä synnyttäjänä.
Ala kutsua häntä käenpoikaseksi.
Vierailija kirjoitti:
Oletko tummaihoinen tms, tai et näytä lainkaan suomalaiselta? Ehkä hän kokee, että sinun on hyvä tiedostaa myös adoptiotausta. Suomessa on paljon muualta tulleita, jotka tekevät rikoksia ja käyttävät hyväkseen sosiaaliturvaa, silti haluavat kaikki suomalaisuuden edut ja käyttäytyvät kuin olisivat syntyneet täällä. Siihen helposti väsyy, vaikka se ei ole sinun vikasi, ja sitten väsymys näkyy noin.
Näin tyhmiä ihmisiä voi todella olla olemassa.
Vierailija kirjoitti:
No siis esimerkiksi tällä viikolla kun odoteltiin harrastuksen alkamista ja osa oli jo paikalla puhuttiin yleisesti joulusta ja joulusuunnitelmista. Kaverini kysyi mitä teen jouluna ja vastasin että lähden isän perheen luo. Tämä tuttava kuuli tämän ja korjasi väliin " niin siis sun adoptioisän". Vaikka korjasin että niin ihan vaan isän perheen luo, niin yksi toinen sitten kuuli tämän ja sanoi että ai en tiennyt että oot adoptoitu. Sitten taas keskustelu toki jatkui joulusuunnitelmista yleisesti. Mutta juuri tällaiset tilanteet toistuvina silloin tällöin ärsyttää.
ap
Sinuna katkaisisin välit kokonaan tähän ja vielä saatesanoilla: kaikkihan tietävät, että olet ns. käenpoikanen.
AP, vähän nyt napakkuutta asiaan! Juttele asiasta vanhempiesi kanssa ja kysy haluavatko he asiaa jauhettavan.
Jos eivät, niin tuo se esille ilman, että olet ns anteeksipyytävä tai edes äänesi ja kysy onko sulla isokin ongelma tämä asia. Sitten suu suppuun ja odotat vastausta katsoen häntä silmiin.xxxxxx
Kerro, että olet keskustellut vanhempiesi kanssa eivätkä nämä halua jonkun ulkopuolisen jauhavan asiaa. Ja jos hänellä on suuriakin vaikeuksia hillitä itseään, niin aina on ammattiapua saatavilla.
Luuleeko tuttavasi, että sinulla on yhteys myös biologisiin vanhempiisi?
Uskomatonta että vielä nykyään joidenkin mielestä adoptiosta ei saisi puhua vaan asiasta pitäisi vaieta ja leikkiä että ne adoptiovanhemmat on vanhempia.
Todennäköisesti ystäväsi tarkoittaa vain sinun parastasi muistuttaessaan sinua että vanhempasi eivät ole biologisia vanhempiasi.
Miten voi jossain harrasteporukassa tulla puheeksi kenenkään vanhemmat? Ellei koko porukka ole vielä sen ikäistä, että asutaan vanhempien luona, vanhemmat kuskaa ja vanhemmat maksaa harrastukset. Luulisi, että ei olisi vaikeaa vältellä tätä puheenaihetta.
Kommentoi joka kerta silmiäsi pyöritellen vähän kiukkuisesti että "ei ole oleellista tässä tarinassa" ja jatka juttuasi muille kuulijoille, käännä selkäsi tälle ilkeälle jos suinkin pystyt