Muita, joilla tammikuun talous tiukoilla JOULUN takia...?
Kommentit (5)
...lahjoja ostan jo pitkin vuotta sopivia kohdatessani. Varsinkin kummilasten ja kavereiden muksujen lahjat hankin aina Satunalle-kutsuilta pitkin vuotta. Omallekin perheelle hankin ainakin syys-, loka-ja marraskuun tileistä lahjat ja ruuat joulukuun tilistä. Lisäksi säästän kaikki S-bonukset aina joulukuun ostoksiin, kertyy vuodessa 350 euroa. Lisäksi laitamme veroprosentit hieman yläkanttiin, että saamme aina noin 500 euroa palautuksia.
Suosittelen!
Tässä kuussa maksetaan autovakuutus, lyhennykset osamaksujutusta, nettilasku joten rahaa jää vain ruokaan.
Nykyään tuntuu olevan yllättävän yleistä, että eletään yli varojen. Halutaan, että itsellä ja varsinkin lapsilla on kaikkea uutta ja hienoa jos/kun naapureilla ja kavereillakin on. Joulustakin tulee kilpavarustelua. Joskus kannattaa tosiaan pysähtyä ja miettiä mihin OIKEASTI on varaa ja todella tehdä hankinnat sen mukaan. Ja lapsillekin voi sanoa ei jos he jotain kallista lelua ruinaavat.
hirveä kasa laskuja niin kun aina tammi-helmikuussa.
Nyt on varma konsti välttää ahdinko. Veroprosentit aina yläkanttiin (ei tule ainakaan mätkyjä) lahjoja ostan aina loka-marraskuussa ja loput joulukuussa jos jotain on jäänyt roikkumaan.