Vihaan työtäni
Teen myyntityötä ja minusta tuntuu, että työlläni ei ole mitään merkitystä. Saman tuotteen voi tilata netin kautta, jos ihmiselle tulee sellainen tarve. Miksi sitä pitäisi tyrkyttää puhelimitse? Ei minua kiinnosta tienata rahaa. Haluan mielummin auttaa yhteiskuntaa ja ihmisiä muilla tavoin.
Vihaan työtäni niin paljon, että haluaisin erota tehtävistäni välittömästi. Pitäisikö minun tehdä niin vai kituuttaa sen aikaa kunnes olen löytänyt uuden työpaikan?
Kommentit (21)
Jos olet oikeasti puhelinmyyjä niin voitaisiin kerätä palstalta kolehti köyteen ja saippuaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama
t.siivooja
Siivoojat kyllä tekee tärkeää työtä jonka tekemättä jättäminen näkyisi. Samaa ei voi sanoa näistä myyjistä.
Pitäisi kestää vielä 6 vuotta ennen eläkettä, ja joka päivä on edellistä vaikeampi.
Ei motivaatiota, ei hyvää työilmapiiriä, ei mitään, mikä ajaisi eteen päin.
On tämä surkeaa, mutta silti voittaa rahattomuuden.
Minäkin vihaan työtäni ja vaihtaisin riemusta kiljuen nykyisen työni puhelinmyyntiin.
Nykyisessä työssäni joudun siivoamaan ripulia, kokemaan seksuaalista ahdistelua asiakkaaltani ja jatkuvaa kotirauhanhäirintää koska asiakas soittelee myös työajan ulkopuolella koko ajan. Ei mitään yksityisyyttä.
Jos haluat tehdä työtä jolla on merkitystä, niin voit sellaisen yrittää hankkia, mutta auttamistyökin on usein rankkaa. Voisit kokeilla vapaaehtoistyötä jossain vanhustenkodissa tms. tai jossain missä jaetaan ruokaa köyhille esimerkiksi. Moni vannoo että siitä saa paljon hyvää mieltä ja automaattisesti omatkin ongelmat tuntuvat pienemmiltä. Yksin ollessahan sitä katsoo omia ongelmiaan ikään kuin suurennuslasilla.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vihaan työtäni ja vaihtaisin riemusta kiljuen nykyisen työni puhelinmyyntiin.
Nykyisessä työssäni joudun siivoamaan ripulia, kokemaan seksuaalista ahdistelua asiakkaaltani ja jatkuvaa kotirauhanhäirintää koska asiakas soittelee myös työajan ulkopuolella koko ajan. Ei mitään yksityisyyttä.
Miksi et vaihda? Puhelinmyyntiin pääsee kuka vaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet oikeasti puhelinmyyjä niin voitaisiin kerätä palstalta kolehti köyteen ja saippuaan.
Taitaa tällä kommentoijalla olla enemmän ongelmia kuin aloittajalla... Sitä mitä muille toivottaa, niin ne ajatukset nousevat varjoista itseä neuvomaan yksin ollessa...
Mieti mitä työtä oikeasti haluat tehdä ja sitten teet suunnitelman miten siihen pääsee. Kenties tarvitsee uudeelleen kouluttautua tai hankkia lisäkoulutusta ja lisää taitoja.
Tule päiväkotiin töihin niin koet sellaista vihaa päivittäin että oksat pois ja vähän latvaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama
t.siivooja
Siivoojat kyllä tekee tärkeää työtä jonka tekemättä jättäminen näkyisi. Samaa ei voi sanoa näistä myyjistä.
Näinhän se on. Harmi vaan, että tällaisten ns. "paskatöiden" tärkeys huomioidaan vain sanallisesti. En siis sano, että siivoojan pitäisi mitään lääkärin palkkaa nostaa, mutta minusta jos joku työ on oikeasti tärkeää yhteiskunnallisella tasolla, niin olisi suotavaa että se tärkeys myös heijastuisi palkkaan edes jossain määrin.
Minäkin vihaan työtäni. Raskasta, likaista eikä palkka riitä edes pakollisiin. Lisäksi työkaverit on ääliöitä ja mikä pahinta, huomaan muuttuvani itsekin vähä vähältä ääliöksi. Onneksi määräaikainen sopimus päättyy parin kuukauden päästä eikä jatkoa ole tulossa. Haen jatkuvasti töitä toiselta alalta mutta ei tunnu onnistuvan :(
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vihaan työtäni ja vaihtaisin riemusta kiljuen nykyisen työni puhelinmyyntiin.
Nykyisessä työssäni joudun siivoamaan ripulia, kokemaan seksuaalista ahdistelua asiakkaaltani ja jatkuvaa kotirauhanhäirintää koska asiakas soittelee myös työajan ulkopuolella koko ajan. Ei mitään yksityisyyttä.
No anna mennä sitten vaan, mitä vielä iniset??!! Puhelinmyynti ei varmasti ole niitä halutuimpia töitä, että jos oikein riemusta kiljut, niin paikka on varmasti sinun!
Ihan oikeasti, missä ihmisten empatia? Mitäs jos olisit vaikka sanonut, että ymmärrän sua, ap, omakin työ ahdistaa. Mutta anna kun arvaan, olet hoitaja...?
Minäkin inhoan työtäni, tai oikeastaan en työtäni, vaan jatkuvaa ruoskimista ja vaatimista paremmasta ja enemmästä. Kehuja ei tule, vaikka kuinka yrittäisi, aina pitäisi saada aikaan enemmän. Jaksan tätä vain sen aikaa, kun saan paremman paikan. Ei tänne jää kuin surkimukset ja lähellä eläkeikää olevat, kaikki joilla on edellytyksiä vaihtaa paikkaa. Management by perkele on edelleen jossain fossiilisissa työpaikoissa olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tule päiväkotiin töihin niin koet sellaista vihaa päivittäin että oksat pois ja vähän latvaakin.
Kukaan täysjärkinen ei mene päiväkotiin töihin. Pitää sen verran rakastaa itseään ettei siihen suostu.
Mitä huonoja puolia tässä työssä?
Vierailija kirjoitti:
Minäkin inhoan työtäni, tai oikeastaan en työtäni, vaan jatkuvaa ruoskimista ja vaatimista paremmasta ja enemmästä. Kehuja ei tule, vaikka kuinka yrittäisi, aina pitäisi saada aikaan enemmän. Jaksan tätä vain sen aikaa, kun saan paremman paikan. Ei tänne jää kuin surkimukset ja lähellä eläkeikää olevat, kaikki joilla on edellytyksiä vaihtaa paikkaa. Management by perkele on edelleen jossain fossiilisissa työpaikoissa olemassa.
Palkka on se kiitos ja sitä vittuilua nyt on vaan kestettävä. Suomessa ei ole tapana kiittää jos työ sujuu vaatimusten mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vihaan työtäni ja vaihtaisin riemusta kiljuen nykyisen työni puhelinmyyntiin.
Nykyisessä työssäni joudun siivoamaan ripulia, kokemaan seksuaalista ahdistelua asiakkaaltani ja jatkuvaa kotirauhanhäirintää koska asiakas soittelee myös työajan ulkopuolella koko ajan. Ei mitään yksityisyyttä.
Ei tuollaista voi sietää. Kai sulla joku pomo on. Heti palaveri tämmöisistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet oikeasti puhelinmyyjä niin voitaisiin kerätä palstalta kolehti köyteen ja saippuaan.
Taitaa tällä kommentoijalla olla enemmän ongelmia kuin aloittajalla... Sitä mitä muille toivottaa, niin ne ajatukset nousevat varjoista itseä neuvomaan yksin ollessa...
Varmaan ensimmäinen koskaan puhelinmyyjien puolesta sijaisloukkaantuja :D. No nykyaikana ei yllätä enää mikään.
Etsi uusi työ ja irtisanoudu vasta sitten. Työttömänä on vaikeampaa saada työtä ja lisäksi joudut tukihelv ettiin...