Miten te kokopäiväisesti työskentelevät jaksatte perhe-elämää?

Toki työpäivät väsyttää. En kuitenkaan haluaisi lapsetonta arkea. Onneksi on puoliso jakamassa arjen. En haluaisi elää yksin. 

Oli pakko jaksaa lapsen takia.

Kuulostaa varmaan kummalta, mutta saan voimia juuri tuosta perhe-elämästä. Se on minulla hyvää vastapainoa työlle.

Ei sitä oikein jaksanutkaan vaan olen lasten jälkeen tehnyt 80 % työaikaa. Näin elämä on mukavaa ja arkisin on aikaa ja jaksamista muullekin kuin työlle.

Päiväkotiopena täytyy sanoa että ihan kamalaa on. Kotiin päästyä tekisi mieli vain maata sohvalla hiljaisuudessa. Mutta ei auta muu kuin aloittaa hommat kotonakin. 

Tuolta se voi tuntua, mutta koska lapset pakottavat tekemään joka tapauksessa niin siihen tottuu. Vähän samalla tavalla kun töihinkin mennään fiiliksestä riippumatta, ei sitä kyseenalaista. Sitte klo 10 onkin jo ihan vauhdissa.

Vierailija kirjoitti:

Tuolta se voi tuntua, mutta koska lapset pakottavat tekemään joka tapauksessa niin siihen tottuu. Vähän samalla tavalla kun töihinkin mennään fiiliksestä riippumatta, ei sitä kyseenalaista. Sitte klo 10 onkin jo ihan vauhdissa.

Eri asia sitten tietenkin haluaako tuollaista elämää jossa jokin asia koko ajan pakottaa suoriutumaan riippumatta fiiliksestä.

AP, kaltaisiasi on paljon. Toiset kuormittuvat helpommin kuin toiset. Helposti kuormittuvat,mikäli tuntevat itsensä,jättävät siksi lapset tekemättä, vaikka päätyisivätkin parisuhteeseenja saman katon alle.

Mutta totta sekin, että tänä päivänä työelämä imee meistä aika totaalisesti mehut. Joskus sitä kuljee vähän kuin autopilotilla,hoitaen lapset ja kotihommat "vasemmalla kädellä", kun kuitenkin on pakko.  Lasten kohdalla siitä sitten potee huonoa omatuntoa.

Ja tämä pätee useimmiten molempiin perheen aikuisiin, vielä vaikeampaa on varmasti yksinhuoltajilla. Iso käsi heille.

Kuten myös heille, jotka parisuhteesta huolimatta ovat yksin vastuussa kaikesta.

Toissapäivänä imuroin koko talon ja vaihdoin lapsille lakanat ennen iltavuoroa ja ehdin ne lakanat pestä koneessa. Tänään vapaa ja otin lakanat kuivumasta, pesin vessat ja kävin haravoimassa pihaa, kävin kahdessa kaupassa ja tankilla. Nyt pyörii tälle päivälle kolmas koneellinen pyykkiä. Otin koiranunet sohvalla ruuan jälkeen kun ei meinannu pysyä silmät auki, mut pelkkä vartin lepo riitti. En nukahtanu ja sit kävin laittamaan jo kahvit valumaan. Sit käytiin laittaa pihakalusteet talvilepoon, ei siinäkään menny ku puolisen tuntia. Nyt on sit taas koko ilta varpaiden pyörittelyä, paitsi yksi koneessa oleva päiväpeitto pitää heittää kuivumaan. Tasan tunti meni kaupoilla aamulla, haravoimassa ehkä 45min ja ne pihakalusteet se 30min. Aika vähän loppupeleissä ajallisesti. Eikä parin koneellisen kuivumaan laittaminenkaan vie ku 10min. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolta se voi tuntua, mutta koska lapset pakottavat tekemään joka tapauksessa niin siihen tottuu. Vähän samalla tavalla kun töihinkin mennään fiiliksestä riippumatta, ei sitä kyseenalaista. Sitte klo 10 onkin jo ihan vauhdissa.

Eri asia sitten tietenkin haluaako tuollaista elämää jossa jokin asia koko ajan pakottaa suoriutumaan riippumatta fiiliksestä.

Jos sinua ei työ tai perhe-elämä joskus väsytä niin hyvin on asiat.

Vierailija kirjoitti:

Toissapäivänä imuroin koko talon ja vaihdoin lapsille lakanat ennen iltavuoroa ja ehdin ne lakanat pestä koneessa. Tänään vapaa ja otin lakanat kuivumasta, pesin vessat ja kävin haravoimassa pihaa, kävin kahdessa kaupassa ja tankilla. Nyt pyörii tälle päivälle kolmas koneellinen pyykkiä. Otin koiranunet sohvalla ruuan jälkeen kun ei meinannu pysyä silmät auki, mut pelkkä vartin lepo riitti. En nukahtanu ja sit kävin laittamaan jo kahvit valumaan. Sit käytiin laittaa pihakalusteet talvilepoon, ei siinäkään menny ku puolisen tuntia. Nyt on sit taas koko ilta varpaiden pyörittelyä, paitsi yksi koneessa oleva päiväpeitto pitää heittää kuivumaan. Tasan tunti meni kaupoilla aamulla, haravoimassa ehkä 45min ja ne pihakalusteet se 30min. Aika vähän loppupeleissä ajallisesti. Eikä parin koneellisen kuivumaan laittaminenkaan vie ku 10min. 

Kysymys ei yleensä olekaan pelkästään ajasta  vaan voimavaroista ja jaksamisesta.

Olen vakavasti miettinyt onko jätettävä lapset tekemättä työelämän väsyttävyyden takia. Olen introvertin puolelle kallistuva, jaksaakseni tarvitsen rauhallista palautumisaikaa ja kuormitun mikäli työpäivän jälkeen on sovittuna ystävän tapaamista, jumppaa tai mitä tahansa mukavaakin asiaa. Mietin joudunko valitsemaan työn ja perhe-elämän välillä koska niiden yhdistäminen tuntuu ajatuksenakin uuvuttavalle. Ap

Lapset on jo aikuiset ja tuntuu, että on vähän joutoaikaa. Opiskelen nyt toista vuotta kokopäivätyön ohessa. Seurustelen myös. 

Nautin yksin olosta ja paljon olenkin yksin ja kerään voimia, kun on etäsuhde. Teen vuorotyötä ja esim nyt on neljä vapaapäivää siksi peräkkäin. Toki noista päivistä menee aikaa opiskeluun eli hommia on. 

Elämänarvoni ovat kunnossa. Teen asioita, jotka minua miellyttävät ja jaksan. 

Joo, ei pelkkä aika. Sitä vaan, että aika vähän tänään kuiten tehty ja väsyttää niin, että meinaan ruokapöytään nukahtaa. Pitää se silti jostain kaivaa voimavaroja ja jaksamista, kerta tähän on ryhdytty ja perhe perustettu. Aina ei jaksa, mutta sillon on elämänhallinta hukassa jos ei ikinä jaksa, eikä tee. Voi asioita joskus lykätä, kotitöitä, pihatöitä, jos oikein väsyttää. Mutta kyllä ne tekijäänsä odottaa. Jos tänään ei jaksa, tehdään huomenna. Jos tänään jaksaa, tehdään pois ettei huomenna tarvii. Usein teen isoimmat kotityöt työpäivien aikana, että vapaat saa pyhittää täysin levolle ja vain olla. (en tiedä toimiiko lainaus, vastaus 11:sta)

Jaksaa, kun on pakko jaksaa. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, ettei jaksaisi. Lapsettomalla on aina se vaihtoehto, että ei jaksa. Vapaa-ajan voi käyttää miten huvittaa.

Itselläni arki ennen lapsia oli niin tasapainoista ja vähän kuormittavaa, etten edes ollut tietoinen niistä omista tarpeistani, joita on ilmennyt perheen myötä. Hienoa siis, että toiset tietää ennakkoon olevansa helposti kuormittuvia. Itselleni asia valkeni vasta sitten, kun oli aika yhdistää töissäkäyminen ja perhearki.

Melkoisella autopilotilla tässä on menty viimeiset kymmenen vuotta. Aika sumuista on, kun yrittää muistella menneitä vuosia.

Nyt kun lasten kasvun myötä on jo helpompaa, tajuaa miten puhkikulunut on. Samaan syssyyn omat hormonimuutokset vaihdevuosien myötä ja molempien omien vanhempien ikääntyminen. Tähän kohtaan voisi ottaa muutaman varhaiseläkevuoden ja jatkaa muutaman vuoden lepäämisen jälkeen uusin voimin. 

En edes halunnut 100%työtä, kun lapset oli päiväkodissa ja ala-asteella. Tein 50-80% työaikaa. Ei ollut jatkuva riittämättömyyden tunne. Kun nuorin meni yläasteelle, niin siirryin 100% työaikaan. Lopulta lyhyt aika elämässä. Kohta nuorinkin muuttaa kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä oikein jaksanutkaan vaan olen lasten jälkeen tehnyt 80 % työaikaa. Näin elämä on mukavaa ja arkisin on aikaa ja jaksamista muullekin kuin työlle.

Sama minulla. Elämänlaadun paraneminen on kaiken sen rahan menetyksen arvoista. 

Vaativa työ päällikkötasolla.

Omakotitaloprojekti, jossa iltatöinä itse toimin projektipäällikkönä ja maarakennusurakoitsijana.

Päälle lapset 2, 3, 5v, parisuhde ja työn sivussa aikuisopinnot ylemmässä ammattikorkeassa.

Eipä ole ollut aikaa miettiä jaksamisia, se on vaan jaksettava.

M39

Vierailija kirjoitti:

Vaativa työ päällikkötasolla.

Omakotitaloprojekti, jossa iltatöinä itse toimin projektipäällikkönä ja maarakennusurakoitsijana.

Päälle lapset 2, 3, 5v, parisuhde ja työn sivussa aikuisopinnot ylemmässä ammattikorkeassa.

Eipä ole ollut aikaa miettiä jaksamisia, se on vaan jaksettava.

M39

Oletko tyytyväinen elämääsi? 

Väärin kysytty, ei se perhe-elämä ole ongelma vaan työssäkäynti.