S-ryhmän "Suomalainen menestysresepti" uusi kausi alkaa kohta - vieläkö ostat viime kauden tuotteita?
Itse kokeilin muutamia tuotetta mutta siihen se jäi. Mattila Brosin Chopped Pork oli kyllä hyvää mutta hinta liian kova annoksen kokoon nähden.
Kommentit (709)
En muista koskaan ostaneeni mitään noista tuotteista.
Ei ole jäänyt pysyvään käyttöön. Hyviä mikroaterioita voisi ostaakin töihin, mutta nämä Mikkola brosin annoskoot oli tosiaan liian pieniä, vaikka rasvaista ja täyttävää ruokaa olikin.
Kerran katsoin yhtä tuotetta ja hinta hirvitti. Siihen se sitten jäikin. Koko ohjelmaa ei enää edes kiinnosta katsella.
En ole koskaan ostanut yhtäkään noista tuotteista koska ovat niin kalliita.
Nuo Mattilan valmisateriat on hyviä, mutta en raaski niitä normaalihinnalla ostaa. Onneksi löytyy joskus punalaputettuna lähikaupasta.
Mitä mieltä tämän illan ekasta jaksosta ja esitellyistä tuotteista?
Kaksi kalatuotetta jatkoon, myös juoma ja keksit.
Egyptiläinen puuro ei oikein vakuuttanut. Huvitti kun tuomarit eivät vaivautuneet edes kertomaan miltä se maistui.
Ensimmäinen jakso jäi viimeiseksi. Jyrki Sukula ja viereinen herra pilasivat ohjelman ylimielisyydellään. Ruokien esittelijät sympaattisia. Sama kalaheppu taas esittelemässä kalanakkejaan, miksi? Ehdokkaita sata. Ohjelman idea hyvä, raadista kaksi edellämainittua vaihtoon.
Boltseja ostan joskus. Teen vegelihapullapastaa tai vegebolognesea niistä. Muita en edes muista.
Kyllä mä jotain noista aiempien kausien käytän säännöllisesti. Viime vuodelta Kalatassut ja Happy Soup -linssi- ja papukeitot. Edelliseltä vuodelta Falleroita ja joskus Komero Foodsin lounaskippoja. Aiemmilta kausilta Boltsit, Rostikset, Nokkospesto.
Kyllä kauden taas tälläkin kertaa katson. Mutta vähän mennyt yli jo tuo ekologinen näkökulma, kun ihan joka tuotteen pitää olla jotain hävikkijuttua. Olisipa välillä ihan vaan maku edellä jotain hyvää ja ylellistä.
Itse toivoisin enemmän jotain helposti valmistettavia tuoreita kasvislisukkeita, joita olisi myynnissä ympäri vuoden. Tällaisia on toki olemassa esim. VIA-merkillä ja sillä, joka tekee myös näitä kaupassa myytäviä valmissalaatteja, mutta näitä on myynnissä vain grilkikauden ajan. Nämä on siis tarkoitus valmistaa grillissä. Itse ostin näitä paljonkin ja ihan uunissa muun ruoan kanssa valmistin. Tietysti itsekin voisi jotain kasviksia pilkkoa ja laittaa uuniin, mutta ei se ole sama asia. Pakasteissa näitä toki on saatavilla ympäri vuoden, mutta ei sekään ole ollenkaan sama asia.
Pari krt ostin niitä "umpikarjalanpiirakoita" kun sattui ihan tarjolle nenän eteen. Olivat todella hyviä kyllä.
Vähän kyl yli menny toi Hävicci näkö kohta.
Onnex Roy pääs finaalii.
Mä teen niin paljon ruokaa itse että harvemmin tulee ostettua. Maistoin kyllä kaikkia kerran kun ne lanseerattiin. Boltseja ja falleroita on tullut sen jälkeen muutaman kerran ostettua.
Satunnaisesti ostan falleroita tai niitä smoky-valmisruokia jos tulee punalapulla vastaan. Normihinnalla sitä tahini-omenasmoothieta. Eipä muita ole tainnut jäädä käyttöön, en edes kaikkia ole maistanut kuten linssikeittoa tai jemmaa tai sushiketta mitä niitä muita oli.
Vieläx Happysoupin souppii myydää? Ei oo pistäny silmää viime aikoin.
Härtelöö kyl ostelis mut ei oo ollu myynnis lähi Prismas..
Tänään mennään taas ja aamupalaksi on nautittu Rostiksen raikasta Finnpanadasia.
Vierailija kirjoitti:
Vieläx Happysoupin souppii myydää? Ei oo pistäny silmää viime aikoin.
Mielestäni se Happysoupin idea ja toteutus oli yksinkertaisesti tylsä ja mielenkiinnoton. Tuli mieleen joku toimistotyöntekijä, harmaa ja näkymätön pirkko joka vaivihkaa lämmittelee häpisouppia lounasaikaan "pikkunälkäänsä".
No just Happy linssikeittoa ostin, ja butter chicken säilykettä. Muutamia kertoja niitä smokehousen aterioita on ostettu ja kalatassuja. Aikaisemmalta kaudelta falleroita tulee joskus ostettua.
Enpä oo tainnut koskaan ostaa mitään tuon ohjelman tuotteita. Joskus ois tehty mieli, mutta allergiat on tehokkaasti estäneet tutustumisen mielenkiintoisiin tuotteisiin.