Lue keskustelun säännöt.
Onko jollekin tapahtunut jotain niin kauheaa, ettei vaan ole päässyt yli? Kaikki vain sanovat, että mene eteenpäin mutta ei onnistu.
14.11.2023 |
Kun haluaisi vain siirtää aikaa taaksepäin päivään x kun sitä ei olisi ikinä tapahtunut. Kun ne tapahtumat vain toistuvat ja toistuvat päässä. Lopulta kaiken jälkeen itse on epävakaa ja hullu, kun toiset menevät eteenpäin. Kun oma identiteetti on murskana ja elämänilo poissa.
Pitäisi vain mennä eteenpäin mutta tuntuu olevan loukussa ja kaikki niin kaaosta ettei enää osaa nähdä tulevaisuuteen. Sitä toivoisi vain heräävänsä, että se olikin vain painajaisunta. Lopulta sitä syyttää itseään miten on voinut olla niin tyhmä. Sekä se ettei vain pääse eteenpäin lisää tunnetta siitä, että on ihan helvetin tyhmä.
Kommentit (26)
Hakeudu lyhyt terapiaan.Kysy työ paikka lääkriltä miten pääset sinne ja korvaako kela?Tai terveyskeskus sama asia. Jos olet jo kysynyt? Ota esille netti mieli ry.sivut,lue niitä.Saat yhteystietoja,joihn otat yhteys Heti. Semppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu lyhyt terapiaan.Kysy työ paikka lääkriltä miten pääset sinne ja korvaako kela?Tai terveyskeskus sama asia. Jos olet jo kysynyt? Ota esille netti mieli ry.sivut,lue niitä.Saat yhteystietoja,joihn otat yhteys Heti. Semppiä.
"Hankkiudu lyhyt terapiaan". En ole lyhyt, vaan pitkä! Lyhytterapia on yhdyssana.
No jaa. On tapahtunut kauheitakin asioita mutta aina on elämä jatkunut. Mitä muutakaan voisi tehdä?
Otan osaa. Traumat ovat yleisiä. Pohjimmiltani olen itse normaali positiivinen idearikas tyyppi mutta toistuvat traumat, epävarmuus, pettymykset ja loputon yksinäisyys ovat horjuttaneet niin että kaikki tuntuu epätodelliselta ja pelottavalta. Elämä tuntuu rangaistukselta enkä löydä oikein mistään mitään iloa ja lohtua, päinvastoin, kaikki lannistaa. Inhoan olla tällainen kun haluaisin käyttää aikani hyödyllisemmin ja elää ainutlaatuista elämääni nauttien siitä.
Osaisisinpa sanoa jotain positiivista. Oletko käynyt traumaterapiassa? Oletko saanut jonkinlaista vertaistukea tai onko sinulla ystäviä tai jotain mieleistä tekemistä?
Vanhempien ero. Elämältä meni pohja, isä muutti pois, äiti seurustelu isäpuolen kanssa. Olin 14v ja olisin tarvinut perheen missä isä ja äiti samassa kodissa.
En ole koskaan opiskellut enkä ollut töissä eikä minulla ole perhettä. Isän kanssa en ole ollut tekemisissä 29 vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monellekin on tapahtunut, ja jotkut ovat päätyneet itsemurhaan, toiset masentuneet loppuikäkseen. Kamalia asioita tapahtuu ihmisille päivittäin.
Itse olen saanut apua traumaterapiasta. Olin siinä mielessä onnekas, että kohdalleni osui raudanluja ammattilainen, joka ymmärtää asioita monelta eri kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole niin pahaa tapahtunut ettei olisi päässyt yli, mutta kyllä muut ihmiset ihme kyllä pääsevät yli todella kamalista asioista. Esim. samaa ala-astetta mun kanssa käynyt nainen, jonka mies tappoi heidän neljä lastaan ja itsensä. Minä olisin siinä vaiheessa tappanut itseni, en olisi kestänyt mitenkään. Kaipa tällä naisellakin oli sama mielessä, mutta hänestä pidettiin sairaalassa huolta. Kotitalo poltettiin, sekin ehkä vähän sitten helpotti. Mutta jotenkin hän pääsi elämässä eteenpäin ja on uusi perhekin. Ihminen on todella outo eläin kun pystyy selviämään asioista joista luulisi että aivot kärähtää lopullisesti saman tien.
Tuo että joku ei pääse yli vanhempiensa erosta on kyllä aika erikoista, kun ihmisiä eroaa tämän tästä, eihän ero ole lapsiperheissäkään mikään harvinainen asia. Lapsenkin pitäisi ymmärtää jo tuossa iässä, että vanhempien parisuhde ei liity häneen, vaan vanhemmat eivät enää halunneet olla parisuhdessa ja sillä selvä, he edelleen ovat lastensa vanhemmat silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eteenpäin pääsemiseen pyrkiminen voi olla loputon pahan olon ja energian kulutuksen suo. Joskus riittää, että ihan vaan hyväksyy sen missä nyt on. Sillä saa tehtyä olennaisen muutoksen.
Minusta tuntuu, että ansaitsen kaiken tämän ja olen oikeasti niin hullu, ettei elämän kuulukaan olla minulle hyvä enää. Ajatukseni itseeni ovat kierotuneita ja synkkiä. Vihaan itseäni valtavan paljon. Mitä enemmän olen yrittänyt kertoa ja selittää asiaa, sen pahemmaksi kaikki on menneet osaltani. Olen tullut tulokseen että olen oikeasti sekaisin ja tunnevammainen ihminen.
En sitä ollut aina. Olen ollut joskus todella iloinen ja paljon ystäviä ympärillä. Avulias ja kiltti. Kunnes sitten alkoi yksi kerrallaan asiat menemään liitoksistaan. Minulla ei ollut rajoja ja sitten poljettiin, yritin korjata asioita mutta poljettiin lisää. Ja lopulta en enää ole tiennyt kuka olen. Lopulta väkivalta oli niin kokonaisvaltaista, olin traumasiteessä ja siinä meni kaikki itsekunnioituksen rippeet. Sen jälkeen olen vain ollut yksi hajalla oleva palapeli, jota en ole saanut millään tavalla järkevään kokoon enää uudelleen. Olen vain onnistunut harjoittamaan itseäni lisää.
Nyt ei ole mitään, pelkkää mustaa ja pääni hokee kuinka sekaisin olen ja miten pitäisi itsensä lopullisesti tuhota. Ajatukseni ovat vääristyneet ja elän ihan helvettiä. Jokainen päivä on minulle tuskaa. Katson ympärilleni ja mietin miten minun näin kävi. Ei ole voimia mihinkään. Ei ole vain mitään uskoa enää jäljellä paremmasta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämänkaaren varrelle kertyy asioita. Osa Jokaiselle jotakin. Viimeistään, kun omat vanhemmat kuolee.
Syvä häpeä ja arvottomuuden kokemus, jotka ovat seurausta siitä, etten merkinnyt vanhemmalleni mitään. Mitä hyvänsä olen elämässäni tehnyt ja saavuttanut, koen olevani arvoton ja että olisi parempi, jos kuolisin/en oisi koskaan ollut olemassa. En pysty rentoutumaan enkä nauttimaan toisten seurasta, koska odotan vain, koska heille selviää, että olen pohjimmiltani läpimätä. Niinpä olen erakoitunut.
Tähän ei auttanut traumaterapiakaan. Kun ei sitä vain voi mennä takaisin sinne alkuun ja osoittaa, että mulla on arvoa ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö päästä yli? Joskus voi olla parempi että yrittää vaan opetella elämään arpien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että ansaitsen kaiken tämän ja olen oikeasti niin hullu, ettei elämän kuulukaan olla minulle hyvä enää. Ajatukseni itseeni ovat kierotuneita ja synkkiä. Vihaan itseäni valtavan paljon. Mitä enemmän olen yrittänyt kertoa ja selittää asiaa, sen pahemmaksi kaikki on menneet osaltani. Olen tullut tulokseen että olen oikeasti sekaisin ja tunnevammainen ihminen.
En sitä ollut aina. Olen ollut joskus todella iloinen ja paljon ystäviä ympärillä. Avulias ja kiltti. Kunnes sitten alkoi yksi kerrallaan asiat menemään liitoksistaan. Minulla ei ollut rajoja ja sitten poljettiin, yritin korjata asioita mutta poljettiin lisää. Ja lopulta en enää ole tiennyt kuka olen. Lopulta väkivalta oli niin kokonaisvaltaista, olin traumasiteessä ja siinä meni kaikki itsekunnioituksen rippeet. Sen jälkeen olen vain ollut yksi hajalla oleva palapeli, jota en ole saanut millään tavalla järkevään kokoon enää uudelleen. Olen vain onnistunut harjo
Oletko hakenut ammattiapua? Kuten itsekin kirjoituksesi perusteella huomaat, ei sun ajatukset ole nyt normaaleja, vaan tarvitset terapiaa ja todennäköisesti myös jonkun lääkityksen joksikin ajaksi.
Menneistä tapahtumista jotkut pääsevät tavallaan suureksi osaksi tai osittain. Mutta energiaa ei ole. Joillakin ihmisillä ei ole edes teininä enää energiaa, saati aikuisena. Ilmasto kylmä. Ehkä on vaikea luoda mahdollisuuksia tyhjästä. Liian monta lyttäävää ihmistä voi kyllä tuhota ihmisen tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
No jaa. On tapahtunut kauheitakin asioita mutta aina on elämä jatkunut. Mitä muutakaan voisi tehdä?
Onko riistetty identiteetti? Mikäli on, et ole päässyt ehjin nahoin eteenpäin. Joku on riippakivenä takuulla. Et vain tiedosta, koska sinulle normaali elämäntapa.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö päästä yli? Joskus voi olla parempi että yrittää vaan opetella elämään arpien kanssa.
No milläs se identiteetti kootaan?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole niin pahaa tapahtunut ettei olisi päässyt yli, mutta kyllä muut ihmiset ihme kyllä pääsevät yli todella kamalista asioista. Esim. samaa ala-astetta mun kanssa käynyt nainen, jonka mies tappoi heidän neljä lastaan ja itsensä. Minä olisin siinä vaiheessa tappanut itseni, en olisi kestänyt mitenkään. Kaipa tällä naisellakin oli sama mielessä, mutta hänestä pidettiin sairaalassa huolta. Kotitalo poltettiin, sekin ehkä vähän sitten helpotti. Mutta jotenkin hän pääsi elämässä eteenpäin ja on uusi perhekin. Ihminen on todella outo eläin kun pystyy selviämään asioista joista luulisi että aivot kärähtää lopullisesti saman tien.
Tuo että joku ei pääse yli vanhempiensa erosta on kyllä aika erikoista, kun ihmisiä eroaa tämän tästä, eihän ero ole lapsiperheissäkään mikään harvinainen asia. Lapsenkin pitäisi ymmärtää jo tuossa iässä, että vanhempien parisuhde ei liity häneen, vaan vanhemmat eivät enää halunneet oll
Aika loukkaavaa todeta, että itse olisi kyllä tehnyt itsarin. Et sinä sitä voi tietää, ellei osu kohdalle. Useimmat ei sitten kuitenkaan tee, vaan jotenkin sinnittelee päivä kerrallaan, ehkä joskus jopa voivat jälleen kokea onnea, vaikkeivät koskaan unohda.
On tapahtunut elämässä paljonkin kauheita asioita. Yleensä silloin muistelen sodassa olleen isoisäni sanoja: "Tee jotain, älä jää koskaan tuleen makaamaan." Menneitä asioita, joihin ei enää voi vaikuttaa, ei kannata märehtiä koko loppuelämäänsä. Kaikesta olen päässyt yli ja elämässä eteenpäin.