Tuntuu pahalta kun muilla on lapsuuskoti johon palata. Me asuimme vuokralla ja muutimme usein

Mikä tuossa nyt niin pahalta tuntuu? Koita päästä yli. Minäkin vuokra-asujaperheestä, ja vanhempani asuvat nykyään täysin eri kaupungissakin. En ole edes tajunnut, että pitäisi potea pahaa mieltä.

Eihän vuokralla asuminen automaattisesti sitä tarkoita, että tarvitsisi muuttaa usein. - itse olen asunut yli 15 vuotta samassa osoitteessa vuokralla. Ja ennen kuin joku sanoo, että olisi kannattanut ostaa jo tuossa ajassa oma niin jatkan, että näin hyvällä sijaiinnilla olevaa vastaavaa asunnosta en voisi pienituloisena muuta kuin haaveilla. Jos olsin löytänyt kumppanin, niin tilanne olisi ehkä toinen.  

Asuin lapsuuden perheeni kanssa viidessä eri asunnossa ja nyt vanhempani asuvat uudessa asunnossa, mutta minua se ei ahdista. 

Mun vanhemmat ostivat, remontoivat ja myivät. Ei mullakaan yli 3 vuoden lapsuuskotia ole ollut, mutten ole siitä mitenkään kärsinyt. Töissä kollega itki joutuessaan myymään lastensa lapsuudenkodin, jossa asuivat yli 30 v. En haluaisi sellaistakaan.

Tietty levottomuus jäi sieluun, nykyisen asunnon 9 v on jo aivan äärettömän pitkä aika, tämä on jo nähty ja voisi muuttaa.

Hei ap,

Olen pahoillani puolestasi. Olen nelikymppinen ulkomailla asuva perheenäiti ja parasta on kun voin tulla Suomessa lapsuuden kotiini ja lapseni leikkivät vuosikymmeniä vanhoilla leluillani. Tämä lapsuuden kodin säilyttäminen on vaikuttanut siihen, että olen tänä päivänä tasapainoinen aikuinen. Jos sinulla on lapsia pystyisitkö alkaa säästämään heille kotia, johon he voisivat aikuisina palata? Kaikkea hyvää sinulle! 🤗

Muutin pienempään (vuokra)asuntoon heti kun nuorin lapseni oli muuttanut omilleen. Ei minunkaan lapsuudenkotiani ole enää olemassa. Ei ole enää vanhempiakaan.

Mieti sitä. Vanhemmillasi ei ole mitään velvollisuutta säilyttää lapsuudenaikaista huonettasi museona.

Itse tykkään muuttaa eikä lapsuuden kodin myynti vaikuttanut mitenkään. Tai totta puhuen myynti oli helpotus sillä lapsuus oli umpisurkea.

Muilla? Kaikilla muillako? No ei ole. Mulla oli sama koti ensimmäiset 15 vuotta, sitten vanhemmat erosi ja isä jäi kyllä kotiimme mutta uusi naisystävä ei ole hyväksynyt sinne käymään. Ihan sama mulle, mulla on kuitenkin muistot. Mummolastakin on rakkaat muistot, vaikka se talo on jo purettu. Sinä voit hankkia itsellesi sellaisen kodin missä on hyvä olla! 

Joo monilla on ne vanhat vanhemmat siellä lapsuudenkodissa. Valittaa ja narisee kun lasten pitäis tulla auttamaan ja korjaamaan sitä satojen kilometrien päästä. 

Minä olen harmitellut samaa. Minulla ei ole sellaista paikkaa, jonne edes voisin palata. En ole tervetullut isäni ja hänen uuden puolisonsa luokse ja äitini on kuollut. Minulla siis ei ole mitään muuta kuin tämä, jossa itse asun. En voi mennä lapsuudenperheen luo, en voi auttaa äitiä keittämään kahvia ja kattamaan pöytää. 

En ole tervetullut mihinkään. 

Jos haluan jonnekin pois omasta kodistani, maksan yöpymisestä hotellille. Ja kyllä minua tämä surettaa. Asia on vieläpä sellainen, että ei siitä noin vain "päästä yli". Tällainen henkinen orpous seuraa läpi elämän. En voi kertoa elämästäni tarinaa, jossa käyn vanhempieni luona normaalisti kylässä kuten suurin osa maapallon ihmisistä käy.

En tunne kuin muutaman jolla on lapsuudenkoti jäljellä. Naurettavaa ulinaa.

Ymmärrän. Olen lapsesta saakka inhonnut muutoksia. Minun ja ystävieni lapsuudenkodissa ovat edelleen sellaisia, kuin olivat lapsuudessamme, joillain on jopa edelleen "oma huone". On hyvä "palata kotiin" lasten mummolaan ja kertoa heille muistoja; tuohon puuhun me kiipesimme, tuolla bussipysäkillä sain ensisuudelmani, tuossa oli kioski, josta ostettiin Merkkareita. 

Meillä on vielä isänkin vanha lapsuudenkoti riesana. Vanha rintamamiestalo muuttotappiokunnassa keskellä ei mitään, kukaan ei ole siellä käynytkään pitkään aikaan eikä kukaan sitä taatusti halua ostaa, mutta silti sen ei raaskisi antaa ihan täysin lahota pystyynkään. Onnekkaita ne joilla ei ole vastaavia murheenaan.

Itsellä myös liikkuvaiset vanhemmat, mutta minua se ei mitenkään tunnu pahalta. Nautin jo lapsena siitä tyylistä, kun isän työn perässä muutettiin maastakin toiseen säännöllisesti. Ei minulla ole mitään "juuria" missään, mutta tunnen olevani kotonani siellä missä olen. Ei siis juurien kaipuutakaan. Vanhempien kanssa on hyvät välit ja he ovat minulle tärkeitä ihmisinä, mutta se paikka missä asuvat (tällä hetkellä talvet Portugalissa, kesät Turun saaristossa mökillä) on minulle ihan yksi ja sama.

Minulla ei ole lapsuudenkotia koska äitini uusi miesystävä käski hänen valita minut tai hänet. Äitini valitsi hänet. Lapsenlapset menettivät samalla mummin. Sitä on meillä kipuiltu jo pidemmän aikaa.

Mitä väliä joillain seinillä on?

Vierailija kirjoitti:

Eihän vuokralla asuminen automaattisesti sitä tarkoita, että tarvitsisi muuttaa usein. - itse olen asunut yli 15 vuotta samassa osoitteessa vuokralla. Ja ennen kuin joku sanoo, että olisi kannattanut ostaa jo tuossa ajassa oma niin jatkan, että näin hyvällä sijaiinnilla olevaa vastaavaa asunnosta en voisi pienituloisena muuta kuin haaveilla. Jos olsin löytänyt kumppanin, niin tilanne olisi ehkä toinen.  

Eikä vastavuoroisesti omistusasuminen tarkoita sitä, että ei olisi muuttanut usein tai että olisi vielä lapsuudenkoti, mihin palata.

Itselläni on toistaiseksi lapsuudenkoti johon palata ja molemmat vanhemmat elossa. Joku päivä tilanne muuttuu. Taloa ei kukaan lapsista halua (on pikkupaikkakunnalla) eikä kukaan sitä osta. Pelkkänä museona sitä on turha pitää, kulujakin kertyisi. Ehkä palokunta voi harjoitella sammutusta siinä, tulee hyötykäyttöä sitten lopuksi.

Minusta lapsuudenkoti on vanhemmat (ihan sama ovatko yhdessä paikassa vai muuttavatko usein). Ei tavaroita ja seiniä kannata muistaa vaan ihmisiä, tekemisiä ja sanomisia. Kun vanhempani ovat poissa niin lapsuudenkotikin menee. Elämä on. Olen kohta 50 v., kiitollinen että olen saanut pitää vanhempani - ei siis taloa vaan ihmiset - näin pitkään. Kaikki eivät ole niin onnekkaita. 

Minusta olisi hienoa jos lapsesi saisivat muuttaa lastenkotiin. Elisivät silloin lapsuutensa parhainta aikaa ja muistelisivat sitä vielä vanhoinakin päivinään.

T. Eki-Setä 

Ymmärrän täysin tuon. Kaikilla vain ei ole varaa ostaa omaa paikkaa. Vuokralla kai pystyisi myös asumaan samassa asunnossa mutta sitten tarvitaan tuuria että työpaikat ei vaihdu jne

Ei se talo oo jonka luo palataan vaan ihmiset.