Mitä syöt tänään illalliseksi?
Kommentit (26)
Ei mitään, toivottavasti. Koko päivä vedetty erilaisia isänpäivä-kakkuja sun muuta epäterveellistä ja ah niin täyttävää ja lihottavaa.
Wieninleike perunamuusilla ja pari kananmunaa.
Jauhelihakastiketta ja pottuja. Lounaaksi oli itse tehtyä lämminsavulohta ja lohkopottuja. Kyllä, tänään oli perunapäivä.
Itsetehdyn kanasalaatin söin juuri äsken. Nyt oikaisen hetkeksi sohvalle koska pitää vielä toiseen yövuoroon.
Olisi hirveän kiinnostavaa tietää ennen omaa vastausta, mitä arvoisa avaaja ja kysyjä aikoo tänään syödä illalliseksi.
Keittiöstä juuri saamani tiiedon mukaan meillä syödään tänään häränlihamureketta juureksien kera. Tuore tomaatti hoitaa vihannesten viran ja ruokajuomana on kylmää Onnisen olutta hanasta. Jälkiruokaa emme tietenkään yli 120 kiloisina syö ainakaan julkisesti.
Jotain punalaputettua pakastimesta.
Tehdään uunissa ruoka, jossa ensin laitetaan uuniin kiertoilmalle pellillinen lohkottuja ja öljyssä ja mausteissa kieritettyjä perunoita, ja vähän ajan kuluttua toinen pelti, jossa on parsakaalia, paprikaa, tomaattia, sipulia pilkottuna. Kun ne alkavat olla kypsiä, laitetaan päälimmäiseksi pari tuntia marinoitumassa ollutta lohta paloina, ja ehkä myös fetaa. Saavat olla grillivastuksen alla paistumassa muutaman minuutin. Laitetaan mukaan kastikkeeksi myös marinadi, jossa on 2 sitruunan kuori ja mehu, pieni pala inkivääriä hienonnettuna, 3 kynttä valkosipulia ja 2 chiliä pilkottuna, oliviiöljyä, suolaa, sokeria, mustapippuria, jeeraa, kanelia, persijaa ja ruohosipulia. Kuulostaa oudolta mutta on hyvää.
Söin just pitsaa, mut myöhemmin juon vielä teetä ja syön kääretorttua, ehkä se on mun illallinen
Alkupalaksi tein kanttarellikeittoa ja patonkia.
Pääruuaksi naudan sisäfilepihviä, aurajuustoperunoita, vihanneksia ja pippurikermakastiketta.
Jälkkäriksi olisi ollut vielä aamuista hopeatoffeejuustokakkua, mutta kukaan ei nyt kyllä jaksanut sitä syödä.
Myöhemmin illalla teen vielä juustodippileivän, mitä voidaan napostella kun pelaillaan lautapelejä yhdessä.
En mitään, paastoa takana 52 tuntia.
Tänään syön päivälliseksi lepakonsiipimuhennosta ja kissanhäntäkiisseliä, jälkiruoaksi koirankorvakeittoa, en vielä tiedä järjestystä mutta kuitenkin.
Varmaankin kakkua.