Mitä tekisitte tilanteessani
Olen 17- vuotias tyttö. Opiskelen lähihoitajaksi. Opinnoissa on ollut aina haasteita jo lapsesta asti (näkyy todistuksissa). Opettajat ammatillisesta koulutuksesta mukaanlukien erityisopettaja kehotti minulle adhd tutkimuksia. Itsekkin epäilen itselleni adhd. Ajat ja kaikki oli järjestetty ja kerroin vanhemmillenia asiasta. Veljelläni on diagnosoiti adhd, hän on ääripäästä ongelmineen. Kumpikaan vanhemmistani ei uskonut, nautoivat vain ja kertoivat ettei minulla ole sellaista. Olenhan aivan erillainen kun veljenikin, että siinö on esimerkki millainen on adhd ihminen. Kerroin kuitenkin heille, että olen menossa tutkimuksiin koulun puolesta. Vanhemmat kiristivät minua kaikilla mahdollisilla keinoilla niin, että minulla ei ollut kuin vaihtoehtona ilmoittaa etten halua tutkimuksiin. Minulla on hojks suunnitelma, mutta koen ettei siitä ole niin paljoa apua kuinntarvitsisin. Mitä tekisitte tilanteessani.
Kommentit (24)
Kannattaa mennä vankilaan. Suomi on niin korruptoitunut valtio että ei kannata ylläpitää sitä ainakaan.
Niin, mulla on seuraavalla viikolla erityisentuensuunnitelma päivitys, niin voisihan siellä sanoa jotain asiaan.
Voiko asian muka hoitaa niin ettei vanhemmat saa tietää?
en välttämättä usko tähän tarinaan. yli 16-vuotiaan terveysasioista ei kerrota vanhemmillle lainkaan, puhumattakaan, että kysyttäisiin lupaa. Ap voisi ihan hyvin vain mennä tutkimuksiin kertomatta vanhemmilleen mitään.
Mutta siltä varalta, että on totta niin: ÄLÄ ODOTA ETTÄ TÄYTÄT 18. Terveydenhuollossa mikään ei helpota sen jälkeen, vaan moni ovi sulkeutuu kokonaan. Lapsiksi laskettavien alaikäisten terveydenhuolto on Suomessa hyvässä kunnossa. Sen jälkeen on ihan sattumanvaraista, miten käy ja aloitetaanko tutkimuksia lainkaan. Tai ei se sattumanvaraista ole, mutta hoita pyytäessä täytyy osata käyttäytyä "oikein" ja jos sinulla on adhd tai joku sen suuntainen haaste, juuri se on todennäköisesti sinulle vaikeaa.