Väsynyt taistelemaan.
Masennus syö minut sisältä. Epäonnistun kaikessa. Oikeasti. Lukio jäi mielenterveyden ongelmien takia kesken ja nykyisessäkään koulupaikassa en jaksa käydä. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Haluan tämän kaiken loppuvan. Ulospäin vaikutan iloiselta, nauran ja hymyilen paljon. Kukaan ei arvaisi millaista taistelua käyn sisälläni. Olen hyvä esittämään onnellista ja piilottamaan väsymyksen ja pahan olon. Kun minulta kysytään että mitä kuuluu, vastaan aina että ihan hyvää. Ei kukaan oikeasti jaksaisi kuunnella avautumistani, jos vastaisin rehellisesti.
Mistä voimia jatkaa? Turhauttaa, kun yritän viimeisillä voimillani edes joskus käydä koulussa, ja silti opettajat näkevät vaan poissaolojen määrän. Eikä sitä miten kovasti yritän.
Minulla on hoitokontakti psykiatrian poliklinikalla, mutta aikoja järjestyy vain noin kolmen viikon välein. Se on aivan liian vähän. Olen monesti ollut viittä vaille tekemässä itselleni jotain peruuttamatonta. Nytkin suunnitelma on valmiina, kunhan perhetilanne on sellainen että minua ei enää tarvita. Mahdollisesti pääsen toteuttamaan suunnitelmani viikkojen sisällä.
En kehtaa vaatia että minuun tuhlattaisiin vähäisiä terveydenhuollon resursseja. En koe olevani niin tärkeä tai merkityksellinen. Kuitenkin tiedän että jos en pääse pian ympärivuorokautiseen valvontaan jonnekin osastolle tms, niin en ole tässä maailmassa enää kauaa.
Kiitos jos jaksoit lukea.
Kommentit (19)
Ravinto kuntoon, nukkuminennkuntoon,liikuntaa, vähemmän ruutuaikaa ia itsensä vertaamista toisiin..
Vierailija kirjoitti:
En jaksanu lukea
Ja tämä piti ilmoittaa koska?
Vierailija kirjoitti:
Hyppää
Sairas.
Osta Torista teltta samaten erätamineita. Enkä vinoile. 1000 tuntia luonnossa haaste on tutkittu juttu. Ihmisen mieli rupeaa tietyn ajan jälkeen toimimaan ihan eri tavalla. Isona plussana kulujen väheneminen. Ebay ja Amazon myy säänkestäviä aurinkopaneeleita. Sekä junassa että joissakin busseissa voi kanssa ladata varavirtalähteitä.
Hakeudu ihan perusterveydehoitoon ja sieltä sairauslomatodistus. Koulu on tuossa tilanteessa ihan yks hailee, sun pitää päästä lepäämään, että uupumus helpottaa. Tarvitset myös toimivamman lääkityksen, nykyinen ei selvästikään ole riittävä. Lisäksi tarvitset säännöllisemmän hoitokontaktin. Käy vaikka terveyskeskuksen mielenterveyshoitajalla kerran viikossa, kunhan joku ammattilainen kirjaa havaintojaan kunnostasi kantaan kerran viikossa, kunnes saat järeämpää apua.
Tiedän tunteen. Opiskelin vain jonkin helpon ammatin ja edelleen keski-iän kynnyksellä vaan ajelehdin enkä jaksa aidosti kiinnostua mistään. Toki lapsi tuli tehtyä niin pakko elää.
Älä oikeesti tee mitään? Lupaatko?
En tunne sinua, mutta tiedän itse joskus masennusta sairastaneen, minkälainen olo pahimpina hetkinä on.
Juuri nyt susta voi tuntua, että sä et jaksa etkä pysty tekemään mitään. Mutta oot oikeasti tosi vahva, ja kaikki kyllä järjestyy, vaikka nyt ei tunnu siltä
Susta välitetään, ja varmasti kaikki haluaa auttaa sua.
Hae ihan perus terveydenhuollosta sairauslomaa, ja keskusteluapua tai jotain apua. Älä jää yksin!
Tuossa kohtaa voit varmasti jättää koulun kesken, ja jatkaa kun voit paremmin. Terveys ensin.
Useat henkilöt tietää miltä susta tuntuu, koska ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa, joten uskon että saat monelta vertaistukea!
Tsemppiä tosi paljon!
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Opiskelin vain jonkin helpon ammatin ja edelleen keski-iän kynnyksellä vaan ajelehdin enkä jaksa aidosti kiinnostua mistään. Toki lapsi tuli tehtyä niin pakko elää.
Minua harmittaa koska haluaisin joskus tulevaisuudessa itsekin lapsen/lapsia, mutta tuskin tulen koskaan olemaan siinä kunnossa että lapsen oikeasti uskaltaisin hankkia. Kun kuitenkin mietin päivittäin itsemurhaa, ja joskus tulevaisuudessa sen varmaan toteutan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Älä oikeesti tee mitään? Lupaatko?
En tunne sinua, mutta tiedän itse joskus masennusta sairastaneen, minkälainen olo pahimpina hetkinä on.
Juuri nyt susta voi tuntua, että sä et jaksa etkä pysty tekemään mitään. Mutta oot oikeasti tosi vahva, ja kaikki kyllä järjestyy, vaikka nyt ei tunnu siltä
Susta välitetään, ja varmasti kaikki haluaa auttaa sua.
Hae ihan perus terveydenhuollosta sairauslomaa, ja keskusteluapua tai jotain apua. Älä jää yksin!
Tuossa kohtaa voit varmasti jättää koulun kesken, ja jatkaa kun voit paremmin. Terveys ensin.
Useat henkilöt tietää miltä susta tuntuu, koska ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa, joten uskon että saat monelta vertaistukea!
Tsemppiä tosi paljon!
Kiitos ihana! Tämä piristi. Ap
Voisinpa auttaa sua jotenkin.. Mielestäni koululla ei ole nyt väliä. Kunhan pysyt elossa. Mikä sun rahatilanne on? Jos se piristäis, että lähtisit vaikka viikonlopuksi ihan jonnekin muualle. Saisi uutta ajateltavaa.. Siis jos jaksat.
Mä päädyin ihan sattumalta tukihenkilön rooliin vastaavalle tapaukselle, paitsi että tällä ei edes ole mitään hoitokontaktia ja liian uupunut hakemaan apua. On tuntunut auttavan se että on edes yksi ihminen kenelle puhua.
Toivottavasti saat apua ja löytyy tukea.
Soita kulta Kriisipuhelimeen akuutissa hädässä. Se toimii 24/7. Koulusta sairaslomaa ja lepäilet, ulkoilet ja pidät huolen ruoka- ja unirytmistä. Tsemppiä, sä selviät tästä!
Googleta Smiling Depression.
Hakeudu terapiaan
Olin ennen nuorena samanlainen. Nyt hyvä työ, kiva lapsi, asiat tosi hyvin. Osa opettajista on epäsympaattisia. Sano niille suoraan, että yrität parhaasi, ja näytä vaikka tuo tekstisi.
Tsemppiä. Monilla on samanlaista nuorena. Polku löytyy.
En jaksanu lukea