Yle. Runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
25-vuotiaan Heikki Hirvosen elämä lähti alamäkeen kannabiksen polttamisesta. Huumekuntoutuskoti Villa Hockeyn vastaava ohjaaja Jani Heino kertoo, miten hoitoon tulevat, runsaasti kannabista käyttäneet, nuoret muistuttavat lastentarhalaisia kognitiivisilta taidoiltaan ja toimintakyvyltään.
"Kannabis tyhmentää, vaikka on ruma sanoa niin", Jani sanoo.
Psykiatri Jussi Niemi-Pynttäri nostaa esille tutkimusalueensa: kannabiksen aiheuttamat päihdepsykoosit, jotka lisäävät riskiä sairastua skitsofreniaan.
Nuorten harmittomana "luonnontuotteena" pitämä aine on Inhimillisen tekijän keskustelijoiden mielestä mainettaan huomattavasti vaarallisempi.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/27/inhimillinen-tekija-nuori-kann…
Kommentit (1104)
Vierailija kirjoitti:
Vedän taidekursseja. Yks havainto on varma: huumeidenkäyttäjät ja entiset huumeidenkäyttäjät eivät kykene viimeistelemään taideteoksiaan, jos niitä syntyy ensinkään. Viimeistely ei heiltä onnistu, työt jää kesken tai ne nimetään yhtäkkiä tunteenpuuskassa valmiiksi. Ja sitten ne jää vaivaamaan ja tympäisemään tekijää. Kaikki luova terapia ei hyödytä kaikkia. Ero raittiisiin on ihan selvä.
Että sellaisen huumevalistuksellisen satutuokion tarjosit lukijoille tällä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käykääpä jututtamassa vanhoja ruohonpolttajia ja tehkää itse arvio, kuinka hyvin heillä menee.
Olen töissä vanhusyksikössä, jossa näitä ruohonpolttajia, joita sinä et enää pääse jututtamaan. Tuskinpa haluat samaa tietä. Just saying.
Yksiköissä asuvat ruohonpolttajat ovat sellaisia viisikymppisiä.
Niinpä, sitä on hyvä miettiä, että miten sen elämänsä haluaa käyttää ja missä olla viisikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Eli kun lääkäri määrää kannabista sairaalle ihmiselle useita grammoja päivässä, se on erittäin vähähaittainen lääke todella runsaassakin päivittäiskäytössä, mutta jos samaa kannabista käyttää satunnaisesti muutamia gramman kymmenesosia mietona päihteenä, niin siitä tulee paljon haittoja aiheuttava psykoosihuume?
No kokeilepa käyttää lääkekannabista päihteenä. Jos onnistut päihtymään, niin kyseessä ei ole sama aine.
Ei ole olemassa erikseen mitään pilven ja keiton nautiskelijoita. Jos vedetään viinaa, niin vedetään myös pilveä ja sama toisinpäin. Olettaen siis, että molempia on tarjolla.
Olette tainneet katsoa hieman liikaa amerikkalaisia teinielokuvia missä vedetään hassusti pari jointtia ja minuutin päästä ollaan kuin ei mitään. Kyllä niitä huumeita käytetään ihan päihtymistarkoitukseen ja mieluummin sopivan pitkäaikaiseen eli nukkumaanmenoon asti.
Sopiva viikonloppukäyttö ei haittaa juuri missään huumeessa, mutta ongelma tulee siinä kun otetaan opiskelun tai työn päätteeksi joka ilta vähän viinaa tai poltetaan jointti. Siitä tulee helposti tapa ja kummassakaan tapauksessa ihminen ei ole terävimmillään.
Vierailija kirjoitti:
Onko niillä pössyttelijöillä jotain pössyttelyrinkejä, joissa pössyttelevät kimpassa, vai ovatko yleensä syrjäytyneitä yksin pössyttelijöitä?
Itse olen kohta 60-vuotias, enkä edes tunne muita kannabiksen käyttäjiä. En ole syrjäytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiitos mitään pössyttelijöitä tuttavapiiriin, hyi hemmetti. Jos lapsi ikinä jää kiinni tuollaisesta järjen köyhyydestä, jää perintö saamatta.
Entä jos lapsesi aloittaakin heti kovilla huumeilla, eikä kokeile kannabista aiemmin? Sellainen alkaa olla todella yleistä.
Saako hän silloin käyttää perintörahansa vaikkapa Subutexiin?
Ei tietenkään. Sama koskee ihan kaikkia huumeita.
Mutta jos lapsesi alkoholisoituu, hän saa käyttää perintörahat alkoholiin? Moni tekee nykyään niin.
Jos vastaan, ettei käy alkoholikaan, koskeeko seuraava kysymys kahvia vai suklaata?
Kuka enää vuonna 2023 välittää jostain kognitiivisista kyvyistä? Nykyään sairastetaan aina silloin tällöin aivotoimintaa heikentävä tauti ja todetaan että se on pelkkä flunssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabista tuskin käytettäisiin lääkkeenä MS-taudissa jos se tuhoaisi aivoja.
Yleensä kaikissa lääkkeissä ja huumeissa on haitat ja hyödyt. MS-taudin edetessä on konstit vähissä, ja siinä laskelmoidaan juuri haittojen / hyötyjen välillä, myös laadukkailla elinvuosilla. Jotta keho saataisiin pelaamaan ja palvelemaan arjessa, kokeillaan nyt tätä hoitoa. Sillä on silti vaikutuksensa aivoja myöten. On oireellista ja ironista että kannabiksen kannattajat ottavat vertailukohdaksi lääkekäytön ymmärtämättä lääkkeiden haittoja ja vakaviakin sivuvaikutuksia. Sama tässä "vähiten haitallinen huume" huutelussa. Verrataan huonoon elämään, eikä hyvä kiinnosta. Ketjun otsikossa mainittu kognitiivisten kykujen vajaus näkyy tässä ketjussa kannabiskäyttäjien lapsenomaisina jankkaustaitoina ja kaiken dissaamisena. Ette varmaan sit
Ei se aivoja suojele., vaan tuhoaa ne lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa erikseen mitään pilven ja keiton nautiskelijoita. Jos vedetään viinaa, niin vedetään myös pilveä ja sama toisinpäin. Olettaen siis, että molempia on tarjolla.
Olette tainneet katsoa hieman liikaa amerikkalaisia teinielokuvia missä vedetään hassusti pari jointtia ja minuutin päästä ollaan kuin ei mitään. Kyllä niitä huumeita käytetään ihan päihtymistarkoitukseen ja mieluummin sopivan pitkäaikaiseen eli nukkumaanmenoon asti.
Sopiva viikonloppukäyttö ei haittaa juuri missään huumeessa, mutta ongelma tulee siinä kun otetaan opiskelun tai työn päätteeksi joka ilta vähän viinaa tai poltetaan jointti. Siitä tulee helposti tapa ja kummassakaan tapauksessa ihminen ei ole terävimmillään.
Ai sä tunnet kaikki suomen polttelijat?
Taidat olla enemmän sekaisin kuin ajattelinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niillä pössyttelijöillä jotain pössyttelyrinkejä, joissa pössyttelevät kimpassa, vai ovatko yleensä syrjäytyneitä yksin pössyttelijöitä?
Itse olen kohta 60-vuotias, enkä edes tunne muita kannabiksen käyttäjiä. En ole syrjäytynyt.
Missä sitten pössyttelet, jos et omissa oloissasi, etkä muiden pössyttelijöiden kanssa? Ainoana seurassa? Muut käyvät röökillä niin sinä polttelet kukkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun lääkäri määrää kannabista sairaalle ihmiselle useita grammoja päivässä, se on erittäin vähähaittainen lääke todella runsaassakin päivittäiskäytössä, mutta jos samaa kannabista käyttää satunnaisesti muutamia gramman kymmenesosia mietona päihteenä, niin siitä tulee paljon haittoja aiheuttava psykoosihuume?
No kokeilepa käyttää lääkekannabista päihteenä. Jos onnistut päihtymään, niin kyseessä ei ole sama aine.
Lääkekannabista on vaikea saada Suomessa mistään, jos sitä ei kasvata itse.
Vahvimmassa lääkekannabiksessa päihtymyksen aiheuttavaa ainetta (THC) on siis 22 prosenttia. Eli lääkekannabis kyllä päihdyttää väkisinkin jos sitä ei käytä runsaasti ja joka päivä kuten lääkekäytössä tehdään.
Vierailija kirjoitti:
''Ei se aivoja suojele., vaan tuhoaa ne lopulta.''
Sitä se alkoholin juominen aiheuttaa.
Onko joku väittänyt muuta?
Veljeni aloitti kannabiksen polton 17-vuotiaana ja jatkoi noin kymmenen vuotta, lähes päivittäin, vähintään viikoittain. Kyllä hän on kokenut, että on vaikuttanut pysyvästi aivoihin ja keskittymiskykyyn ja sanoo olleensa riippuvainen, vaikka sitä ns. fyysistä riippuvuutta ei olisikaan. Noihin aikoihin oli juuri se, jonka mielestä kannabis on täysin harmitonta. Haitat huomasi vasta kun lopetti.

Että sellainen valistussatu syntyi tällä kertaa.
Kukaan ei ole väittänyt, ettei alkoholin käyttö olisi haitallista. Siihen on ihan turha vedota, kun yritetään vakuuttaa, että kannabiksen käytöstä ei olisi mitään haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole väittänyt, ettei alkoholin käyttö olisi haitallista. Siihen on ihan turha vedota, kun yritetään vakuuttaa, että kannabiksen käytöstä ei olisi mitään haittaa.
Sinä olet kyllä ainoa joka sellaista väittää. Kannabis on vähähaittaisin jopa todella runsaassakin käytössä, mutta ei täysin haitaton.
Kyllä se siltä näyttää että me jakaannutaan jatkossakin huumeidenkäyttäjiin ja päihteettömiin. Me päihteettömät ollaan sitten teidän käyttäjien hoitopuolella, kunnes yhteiskunta ei enää sitä kustanna. Sitte on teillä vapaata oloa. Ei mua muu säälitä kuin vaan se, ettei teidän pää tuota ilman päihteitä mahtavaa sisältöä. Mun pää tuottaa nimittäin, enkä tarvi mitää kemiallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni aloitti kannabiksen polton 17-vuotiaana ja jatkoi noin kymmenen vuotta, lähes päivittäin, vähintään viikoittain. Kyllä hän on kokenut, että on vaikuttanut pysyvästi aivoihin ja keskittymiskykyyn ja sanoo olleensa riippuvainen, vaikka sitä ns. fyysistä riippuvuutta ei olisikaan. Noihin aikoihin oli juuri se, jonka mielestä kannabis on täysin harmitonta. Haitat huomasi vasta kun lopetti.
Että sellainen valistussatu syntyi tällä kertaa.
Osoittaa todella järkevää keskustelua kuitata kaikki erimieltä sinun kanssasi olevat kokemukset saduksi NOT
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabista tuskin käytettäisiin lääkkeenä MS-taudissa jos se tuhoaisi aivoja.
Meinaatko että mikään lääke ei tuhoa aivoja?
Kannabis ei tuhoa aivoja edes lääkekäytössä, jossa kannabista käytetään päivittäin paljon suurempia määriä mitä päihdekäytössä.
Lääkekäytössä ei käytetä päihdyttävää kannabista.
käytetään
7 kysymystä | Miten lääkekannabis eroaa pössyttelykannabiksesta?: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002604878.html
Onko niillä pössyttelijöillä jotain pössyttelyrinkejä, joissa pössyttelevät kimpassa, vai ovatko yleensä syrjäytyneitä yksin pössyttelijöitä?