Rehellisesti: kuinka kiinnostunut olet muista ihmisistä persoonina?

Vierailija kirjoitti:

Aika harvalla ihmisellä on niin vaikuttava persoona, että se olisi noin kiinnostava. Me ollaan suurin osa aika samanlaisia (minä mukaan lukien).

Mulle on tärkeintä, että kaveri on ystävällinen, hauskaa ja hyvää seuraa. Jos on vielä luotettava, auttavainen ja ymmärtäväinen, niin on potentiaalia ystävyyteen.

Kaverien tai ystävien ajatukset elämästä, yhteiskunnasta tai filosofiasta eivät ole minulle olennaisia.

Mulla kutakuinkin samalla tavalla. Mua kuitenkin kiinnostaa keskustelunaiheina asiat, ei niinkään ihmiset. En siis analysoi sen enempää ystävieni persoonaa, luonnetta tms kuin muidenkaan ihmisten persoonaa, luonnetta tms. Jos on hyvää ja hauskaa juttuseuraa, se riittää. Ei tarvitse jutella edes mitään nk syvällisiä (kuten onko kuoleman jälkeen elämää tai mitä on meidän Linnunratamme toisella puolella) vaan ihan arkisetkin asiat käy keskustelunaiheeksi. Mulla on kyllä yksi hyvä ystävä, joka puhuu aina tavatessamme ihmisistä. Suurin osa on sellaisia, että mä en edes tunne heitä. Häntä kiinnostaa enemmän ihmiset ja mitä ihmiset ovat tehneet ja sanoneet. Yleensä meidän tapaaminen  menee niin, että mä  kerron yhdellä lausella, mitä mulle kuuluu, ja sitten loput parin tunnin tapaamisesta hän puhuu ihmisistä. Jonkun muun kohdalla en jaksaisi kuunnella, mutta hänellä on ihan älyttömän hyvä huumorintaju ja sen vuoksi hauska tapa kertoa, joten hänen seurassaan saa aina nauraa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut muiden persoonista, mutta harvat paljastavat omaa sisäistä maailmaa kovin paljon, joten en voi olla kiinnostunut asiasta joka on minulta piilossa. Monet eivät ole myöskään tutustuneet itseensä, toisin sanoen se mikä on minulta piilossa on myös heiltä piilossa, siis kaikkien ulottumattomissa.

Tämä on hyvä huomio. Itse olen huomannut, että kiinnostun nimenomaan sellaisista ihmisistä, jotka raottavat omaa sisäistä maailmaansa, toiveitaan ja pelkojaan. Useimmat eivät niin tee.

Jauhanta arkipäiväisistä asioista, kuten Pirjo-Liisan opettamisesta käymään potalla tai Nizzan matkasta, ei oikein jaksa kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut niistä, joilla on miellyttävä persoona.

Muut on taustamassaa.

Itselläni on yksi kaveri, jolla on ns miellyttävä persoona. On hyvä kuuntelija, myötäilee, kehuu, vaikuttaa olevan kiinnostunut asioistani. En oikein jaksaisi enää hänen seuraansa, en löydä tuon miellyttämisen takaa aitoa ihmistä, enkä saa hänen kanssaan aikaan kunnon keskustelua, koska hän varoo aiheuttamasta minkäänlaista erimielisyyttä. 

Miellyttävä on eri asia kuin myötäilevä.

Miellyttävä ihminen ilmaisee olevansa eri mieltä, mutta tekee sen tahdikkaasti ja rakentavasti ja arvostaa kaikkien näkemystä. Kuunteleminen ja kannustaminen ovat toki miellyttävän ihmisen piirteitä. Miellyttävä ihminen ei yritä miellyttää, hän vain on sellainen.

Myötäilijä taas hakee keskustelukumppaninsa hyväksyntää olemalla kaikesta samaa mieltä.

Olen kiinnostunut kiinnostavista ihmisistä. Joskus kestää hetken tutustua ja tajuta, mitkä ne kiinnostavat puolet on, joskus mitään ei vain löydy. Jonkun mielestä minä olisin tylsä, sillä en kaipaa elämääni kovinkaan suureellisia juttuja, itse taas tylsistyn jos seura on kovin fyysiseen todellisuuteen ja arkikonkretiaan keskittyvää tai huumori ja kepeys puuttuu. Sellaisessakin seurassa jaksan aikani, mutta tiettyä erityistä kemiaa ei vaan synny.

Kai se ihan normaalia on, ettei kaikesta jaksa innostua? 

Tottakai pitää olla kiva ja kiinnostava persoonaltaan, jotta jaksan ylläpitää ystävyyttä. En nyt ihan ymmärtänyt aloittajan pointtia. 

Mies, lapset ja asiakastyö tuovat elämään niin paljon sosiaalisuutta, etten millään muotoa kaipaa seuraa vain seuran vuoksi, päinvastoin. Tuntuisi todella rasittavalta hankkia "yhteistä tekemistä" jonkun kanssa, joka ei ihmisenä kiinnosta. Mieluummin teen yksin.

Ystävyyssuhteita on rajatusti, mutta ne on sellaisia, että ajatuksissa on riittävästi samaa ja eroja myös. Ei tarvitse pitää fasadeja yllä, mutta toisaalta ei ole yksipuolisia puoliterapiasuhteitakaan vaan tasavertaisten aikuisten rehellisiä keskusteluja. 

Iloiset tissit, pirteä peppu, hymyilevät kasvot, miehen sanaa uskova luonne, mukavan siivousintoinen ja kaikin puolin hyvin antelias ja suostuvainen.

Nämä luonteenpiirteet ovat minullle tärkeitä ja kiinnostavat kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut muiden persoonista, mutta harvat paljastavat omaa sisäistä maailmaa kovin paljon, joten en voi olla kiinnostunut asiasta joka on minulta piilossa. Monet eivät ole myöskään tutustuneet itseensä, toisin sanoen se mikä on minulta piilossa on myös heiltä piilossa, siis kaikkien ulottumattomissa.

Tämä on hyvä huomio. Itse olen huomannut, että kiinnostun nimenomaan sellaisista ihmisistä, jotka raottavat omaa sisäistä maailmaansa, toiveitaan ja pelkojaan. Useimmat eivät niin tee.

Jauhanta arkipäiväisistä asioista, kuten Pirjo-Liisan opettamisesta käymään potalla tai Nizzan matkasta, ei oikein jaksa kiinnostaa.

Tätä ketjua lukiessani mulle tuli vielä mieleen, että mulle ei loppujen lopuksi ole väliä, mistä puhutaan, vaan miten puhutaan. Henkilö, joka on sujuva sanoissaan, huumorintajuinen ja jolla on hallussaan tilannekomiikka ja joka osaa nauraa myös itselleen, osaa kertoa Pirjo-Liisan opettamisesta potalle tai Nizzan matkastakin niin hauskalla tavalla, että väkisinkin hymy nousee huulille. Siinä vaiheessa, kun toisesta on jo tullut hyvä ystävä, toki mulle voi kertoa omista peloistaan, huolistaan, murheistaan jne, mutta koska olen ollut lähes koko elämäni hyvin  monelle ihmiselle se "likasanko", jonka päälle voi kipata kaiken pahan olon, mitä on sisäänsä kerännyt, mä en oikein jaksa viehättyä sellaisesta. Ehkä juuri tästä syystä mä kuulun mainitsemisiisi ihmisiin, jotka eivät raota omaa sisäistä maailmaansa toiveitaan ja pelkojaan. Ainakaan kovin helposti. Pitää olla jo todella läheinen ja hyvä ystävä, että voisin edes harkita ottavani sellaisia puheenaiheeksi. Ehkä jollain tavalla pelkään, että jos mä annan itsestäni teelusikallisen, saan toiselta niskaani saavillisen.

Mulla on toki oma menneisyyteni, joka on vaikuttanut siihen, millainen olen ihmisenä nyt. Kaikilla on. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi nostaa menneisyyteni asioita esille ellei sitten keskustelun aihe ystävän kanssa liity johonkin sellaiseen, mistä voin sanoa, että itseasiassa mäkin olen kokenut tuon. Enkä osaa sanoa, vaikuttaako sekin, että olen luonteeltani aika ratkaisukeskeinen ihminen, tuohon asiaan. Jos mulla on jokin toive, mä mietin vaihtoehdot, miten voisin toiveeni toteuttaa. Sitten mietin, ovatko vaihtoehdot realistisia. Jos ovat, mietin, miten iso työmäärä toiveen toteuttamisessa olisi ja sen perusteella päätän, ryhdynkö toteuttamaan toiveeni vai jätänkö laiskuuttani toteuttamatta. Mä en tarvitse tähän pohdintaan muita ihmisiä mielipiteineen, joten sen vuoksi näistä asioista ei pahemmin tule muiden kanssa puhuttua. Tiedän kyllä, että mun lähipiirini ajattelee mun tekevän äkkinäisiä isojakin päätöksiä, mutta he eivät tiedä, että mä olen kuitenkin miettinyt asiaa jo hyvin pitkään, joskus jopa vuosia, ennenkuin päätökseni lopullisesti teen. Jos puhutaan ihan itsetutkiskelusta, niin mä tein sen jo nelikymppisenä. Ja nyt siis olen jo yli 60. En analysoi itseäni ihmisenä, koska tein sen jo 20 vuotta sitten. 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen kiinnostunut ihmisistä. Harvoin tapaan ketään kenen kanssa todella synkkaa, en vaan kai ole tarpeeksi samoista asioista kiinnostunut. Joskus löytää jonkun aarteen jota kiinnostaa muukin kuin ulkonäkö ja tulot, näistä kannattaa pitää kiinni.

Enemmän keskustelunaiheet kiinnostavat kuin ihmisen luonne. Ei siihen luonteeseen ja olemisen tapaan kiinnitä muuten huomiota kuin silloin kun se räikeästi poikkeaa omasta ja ympäristön muista ihmisistä. Silloin lähinnä vain ajattelee, että tuo tyyppi uskaltaa olla oma itsensä.

En lainkaan. Poikkeuksen muodostavat huomattavan älykkäät ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset ovat kiinnostavia.  Joittenkin kanssa viihtyy  ja on todella mukava vaihtaa ajatuksia.

Tyhjänjauhajat ja paasaajat ei kiinnosta.  Jos ei ole mitään sanottavaa, en jaksa.

On myös mielenkiintoista jos löytää hyvän väittelijän joka ei provosoidu vaan hyväksyy vastakkaisen tai eriävän mielipiteen. On kiinnostavaa  väitellä ihmisen kanssa joka osaa hyvin argumentoida  ajatuksiaan ja mielipiteitään. 

Älykkäät ihmiset on  mielenkiintoisimpia koska heillä on useimmiten laaja näkemys asioihin ja tietoa ja kokemusta niistä.  Myös vanhojen ihhmisten muistelmia on kiehtova kuunnella.  Jotkut lapset on mielenkiintoisia, heillä voi olla yllättäviäkin ajatuksia. Kaiken kaikkiaan on paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja tykkään kommunikoida tällaisten kanssa.

Ajattelva nainen 35

Samaa mieltä tuosta, että joustaa kuuntelemaan erilaisia ajatuksia toiselta.

Minulla on eräs pitkäaikainen ystävä ja olemme aikuistuessa muuttuneet hyvin erilaisiksi. Nuorena ajattelimme samoin. Pitkä ystävyys on kuitenkin jatkunut ja meillä on erittäin hyviä keskusteluja asioista, joista olemme aivan täysin eri mieltä. Toki jo nuorena luotu pohja on tärkeä, tuskin olisimme ystävystyneet enää aikuisiällä tällä tavalla. Kun se luottamus ja kunnioitus löytyy, on upeaa keskustella ja pohtia asioita monilta kanteilta, vaikka molempien arvomaailma ja kannat ovat pysyneet erilaisina.

Pidän ihmisten juttuja yleisesti kiinnostavina. Ihmisiä myös. Kaikista löytyy jotain kiinnostavaa. 

Jännä huomata, miten vähän ihmiset yleensä ovat muista kiinnostuneita. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut muiden persoonista, mutta harvat paljastavat omaa sisäistä maailmaa kovin paljon, joten en voi olla kiinnostunut asiasta joka on minulta piilossa. Monet eivät ole myöskään tutustuneet itseensä, toisin sanoen se mikä on minulta piilossa on myös heiltä piilossa, siis kaikkien ulottumattomissa.

Tämä on hyvä huomio. Itse olen huomannut, että kiinnostun nimenomaan sellaisista ihmisistä, jotka raottavat omaa sisäistä maailmaansa, toiveitaan ja pelkojaan. Useimmat eivät niin tee.

Jauhanta arkipäiväisistä asioista, kuten Pirjo-Liisan opettamisesta käymään potalla tai Nizzan matkasta, ei oikein jaksa kiinnostaa.

Tätä ketjua lukiessani mulle tuli vielä mieleen, että mulle ei loppujen lopuksi ole väliä, mistä puhutaan, vaan miten puhutaan. Henkilö, joka on sujuva sanoissaan, huumorin

Niitä ystäviä voi ja kannattaa käyttää peilinä omille ajatuksilleen, jos vaikka suunnittelet toteuttavasi jonkun haaveesi. Eikä se haittaa, jos joku esittää eriäviä mielipiteitä, koska se saattaa saada sinussa aikaan vielä suuremman motivaation asian toteuttamiseen. Minulla on omat mielipiteeni, mutta tykkään saada uusia näkökulmia peilaamalla ajatuksiani ystävieni kanssa. 

Olen muutaman kerran erehtynyt ystävystymään sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät oikeastaan ole kiinnostavia tai edes kovin mukavia. Esimerkiksi jossain harrastuksissa voi tutustua ihmisiin aika helposti, eikä siinä tule niin analysoitua heidän luonnettaan. Tällaisesta voi seurata joskus isojakin ongelmia, ja joka tapauksessa on vaikea päästä eroon, jos toinen haluaisi jatkaa kaveruutta. Olen oppinut, että kannattaa heti tuttavuuden alussa miettiä, pidänkö oikeasti tästä ihmisestä ja onko hän sellainen, joka soveltuu kaveriksi. Sillä tavalla säästyy monelta murheelta myöhemmin.

Nro 54: "Niitä ystäviä voi ja kannattaa käyttää peilinä omille ajatuksilleen, jos vaikka suunnittelet toteuttavasi jonkun haaveesi. Eikä se haittaa, jos joku esittää eriäviä mielipiteitä, koska se saattaa saada sinussa aikaan vielä suuremman motivaation asian toteuttamiseen. Minulla on omat mielipiteeni, mutta tykkään saada uusia näkökulmia peilaamalla ajatuksiani ystävieni kanssa. "

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, mutta ei mulla ole koskaan jäänyt mikään toiveeni toteuttamatta sen takia, että en ole keskustellut toiveestani ystävieni kanssa. Tai no ainoa toive, josta keskustelin toisen ihmisen kanssa, oli lastenhankinta ja se toinen ihminen kyseinen isä, mutta hän nyt oli kuitenkin aika merkittävä osapuoli, jota tuo toiveeni koski myös :D Toisaalta mä en ole mikään suurenluokan haaveilija ollut koskaan  ja mun toiveeni ja suunnitelmani ovat aina olleet jotain melko konkreettista (kuten esimerkiksi otanko asuntolainan vai en) ja jos olen tarvinnut mielipiteitä asiaan, kysyn mieluummin ammattilaisilta (asuntolainan tapauksessa pankista). 

Mäkin olen kiinnostunut kuulemaan erilaisia näkemyksiä asioista, mutta en mistään omaa elämääni koskevasta. Asioista, ilmiöistä, maailman tapahtumista jne, niistä on ihan kiva kuulla erilaisia näkemyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran erehtynyt ystävystymään sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät oikeastaan ole kiinnostavia tai edes kovin mukavia. Esimerkiksi jossain harrastuksissa voi tutustua ihmisiin aika helposti, eikä siinä tule niin analysoitua heidän luonnettaan. Tällaisesta voi seurata joskus isojakin ongelmia, ja joka tapauksessa on vaikea päästä eroon, jos toinen haluaisi jatkaa kaveruutta. Olen oppinut, että kannattaa heti tuttavuuden alussa miettiä, pidänkö oikeasti tästä ihmisestä ja onko hän sellainen, joka soveltuu kaveriksi. Sillä tavalla säästyy monelta murheelta myöhemmin.

Mä tutustun muihin ihmisiin varsin helposti (koska voin jutella vaikka narkille tai spugelle bussipysäkille), mutta sen sijaan tuttavuuden muuttuminen kaveruudeksi kestää mulla pitkään. Ja siitä sitten kaveruuden muuttuminen ystävyydeksi vielä lisää. 99,9%  tuttavuuksista jääkin vain tuttavuudeksi, mutta ei ole alunperinkään mulla ollut tarkoituksena, että tapaamastani ihmisestä tulisi ystäväni tai edes kaverini. Hyvin harvoin käy niin, että ystävyys syntyy hetkessä. Silloin pitää olla jotain todella harvinaista ja ainutlaatuista yhdistävää. 

En oo. Ihanaa olla rauhassa luonnon helmassa.

Rehellisesti, en ole kiinnostunut useimmista ihmisistä. Eivätkä he ole kiinnostuneet minusta. 

Pidän jollain tapaa suorapuheisista ihmisistä, joilla on kyky nauraa myös itselleen ja maailman hulluudelle. Enkä tarkoita suorapuheisuudella tylyyttä, töksäyttelyä tai että ihan kaikesta pitäisi olla mielipide, vaan sitä että kehtaa olla kuka on, on edes jotain mieltä joistain asioista ja ettei koko elämä ole kiiltokuvaa.

Tunnen paljon hymistelijöitä, joista ei saa mitään irti. Joskus tapaa uuden ihmisen, kenen kanssa klikkaa, ja näitä ihmisiä yleensä yhdistää se, että he sanovat asiat niin kuin ne on, mutta huumoria löytyy.

Tykkään viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat hauskoja tai osaavat keskustella syvällisiä, mieluummin kumpikin noista yhdessä.