Millainen on keskimääräisen 100 äo:n omaava ihminen
Minkälaista työtä tekee, miten pärjää muuten? Omaan korvaan 100 kuulostaa hämmentävän alhaiselta, itselläni hipoo mensan rajaa, ja silti tuntuu, että on paljon asioita joita en ymmärrä (omaan toki myös sitä sosiaalista älyä). Useimpia tuttujani pidän suunnilleen yhtä älykkäänä kuin itse, testien mukaan n. 120 pistettä saaneita, silti tuntuu että kokonaisuuksien hahmottaminen ja ennakointikyky on se mikä erottaa minut heistäkin.
Kysyn tätä siis siksi, että ymmärtäisin paremmin, mitä äo tarkoittaa, ja mitä ei.
Kommentit (61)
30 pinnaa fiksumpi kuin persu. Ylioppilastutkinnon muuten läpäisee äo:lla 110.
Niitä, joita sosionomit ja opettajat katsoo ylöspäin, että onpa se viisas.
Yksi älyn merkki on, että ymmärtää abstraktiota. Esim jos kuulet että jollakin on "oma lehmä ojassa", ihmetteletkö ettet tiennyt, että hänellä on oikea lehmä?
Nuo nettitestithän on kaikki aika samankaltaisia ja testaavat lähinnä avaruudellista hahmottamista ja päättelykykyä. Ne antavat vähän suuntaa, mutta todellinen ÄO voi heittää paljonkin. Mensan testistä on suhteellisen helppo saada täydet pisteet.
Mutta asiaan. Kai ap ymmärtää, että on olemassa useita useita maita, joissa elämä on yhtä selviytymistä. Niissä maissa aikuisilla ei ole välttämättä lukutaitoa ollenkaan tai se on hyvin heikko. Lukutaito vaikuttaa merkittävästi älykkyyteen.
Vierailija kirjoitti:
30 pinnaa fiksumpi kuin persu. Ylioppilastutkinnon muuten läpäisee äo:lla 110.
Moi älykkö!
Onkohan tässä sattunut joku virhe, kun olen päässyt ylioppilaaksi suuremmin ponnistelematta ja jatkanut yliopistoon josta taas vahingossa suoriutunut hyvin?
T:persu
Vierailija kirjoitti:
Mensan testitulos kertoo vaan sen miten hyvä on tekemään Mensan testejä.
Moni mensaälykkö ei saa polkupyörään ketjuja paikalle. Sellaisia nämä älykkyyttä mittaavat testit on.
Vierailija kirjoitti:
Yksi älyn merkki on, että ymmärtää abstraktiota. Esim jos kuulet että jollakin on "oma lehmä ojassa", ihmetteletkö ettet tiennyt, että hänellä on oikea lehmä?
Apua😂🤣😂🤣😂🤣Alakoulussa ope kysyi minulta onko velikulta oma veli😉Sijoituspaikassani minulle ehdotettiin apukoulua,koska olin "vaikea" mm. nenä kirjassa.Opet olivat äimänkäkenä 😉ja vaativat testiä koska he uskoivat että pärjäisin missä tahansa.Tulos oli "lahjakas",ja lahjakkaampi kuin kukaan muu siinä yhteisössä.Testaaja kehoitti pitämään tiedon itselläni.Joukossa kun oli mm. aikuinen joka ei ymmärtänyt että "viina on viisasten juoma" ei suinkaan tarkoita että sitä juovat ovat kaikki viisaita🤪 vaan kehuskeli itseään viisaaksi sitä juodessaan.Itselleni oli sanonan merkitys jo 7v kristallin kirkas.
https://www.iq-international-test.com/en/test/IQ_by_country
Singapore 106, Kiina 105, Suomi 101...
Gambia 62, Somalia 67, Afganistan 72, Syyria 82
Pistää miettimään: mistä nyt tulee ja mistä pitäisi tulla ihmisiä.

Kun otetaan huomioon lisäksi suuret kulttuuriero, niin on täysin mahdotonta, että alle Äo alle 85 maista tulevilla on mitään mahdollista integroitua kunnolla Suomeen.
MIKSI TÄTÄ EI MYÖNNETÄ? mitä me salataan?
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa naisista pyörii siellä 75-90 välissä.
Väärin. Varsinkin naiset saavat eniten osumia Gaussin käyrällä keskelle, kun taas miehillä korostuu hieman enemmän ääripäät. Neroissa on siis enemmän miehiä, mutta myös niitä kaikkein tyhmimpiä. Samoin miehissä on enemmän epänormaaliutta, kun taas naisissa normaaliutta.
Vierailija kirjoitti:
Nuo nettitestithän on kaikki aika samankaltaisia ja testaavat lähinnä avaruudellista hahmottamista ja päättelykykyä. Ne antavat vähän suuntaa, mutta todellinen ÄO voi heittää paljonkin. Mensan testistä on suhteellisen helppo saada täydet pisteet.
Mutta asiaan. Kai ap ymmärtää, että on olemassa useita useita maita, joissa elämä on yhtä selviytymistä. Niissä maissa aikuisilla ei ole välttämättä lukutaitoa ollenkaan tai se on hyvin heikko. Lukutaito vaikuttaa merkittävästi älykkyyteen.
Mensan testistä saa "täydet pisteet" alle 2 % väestöstä. Eli se siitä sinun "helppo saada täydet pisteet" brassailustasi
Monet nerot ei pärjää yhteiskunnissa. Neron voi löytää kodittomana kaupungin porttikongista nukkumassa tai pienestä metsämajasta erakkona.
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin testeissä ja testin pitäjä lohdutti minua, kun sain pistemääräksi 78.
Alhainen lukumäärä johtuu koska kärsin aspergerin oireyhtymästä ja adhd:sta.
Tällä tavoin hän kertoi, että voin kerrata kahdella luvun 78 jolloin saan todellisen äo-pistemäärän.
Siinä tapauksessa mun todellinen äo ois 270. T: assi
Vierailija kirjoitti:
30 pinnaa fiksumpi kuin persu. Ylioppilastutkinnon muuten läpäisee äo:lla 110.
Jostain luon ihan totuuteen perustuva, että Äo 90 ja jopa alle riittää mainiosti Yo-tutkinnon suorittamiseen. Varsinkin jos on lyhyt matikka, silloin tyhmempikin demari tai vasuri kirjoitukset läpäisee.
Suomalaiset keskimääräinen älykkyysosamäärä on tällä hetkellä 101.
Vierailija kirjoitti:
Siis 120 pistettäkö hipoo Mensan rajaa? Sain aikoinaan testistä yli tuon enkä todellakaan ajatellut että se olisi mikään erityinen juttu, puhumattakaan että liittyisin johonkin kerhoon tuon takia.
Ei hän niin kirjoittanut. Tutuillaan on 120 mutta hän hipoo Mensan rajaa.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iq-international-test.com/en/test/IQ_by_country
Singapore 106, Kiina 105, Suomi 101...
Gambia 62, Somalia 67, Afganistan 72, Syyria 82
Pistää miettimään: mistä nyt tulee ja mistä pitäisi tulla ihmisiä.
Ja kuinka paljon asiaan vaikuttaa koulutus, lukutaito yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 pinnaa fiksumpi kuin persu. Ylioppilastutkinnon muuten läpäisee äo:lla 110.
Jostain luon ihan totuuteen perustuva, että Äo 90 ja jopa alle riittää mainiosti Yo-tutkinnon suorittamiseen. Varsinkin jos on lyhyt matikka, silloin tyhmempikin demari tai vasuri kirjoitukset läpäisee.
Suomalaiset keskimääräinen älykkyysosamäärä on tällä hetkellä 101.
Ai että matemaattinen älykkyys on ainoaa älykkyyttä ja muuta älyä ei ole?
Suurin osa ihmisistä omaa suunnilleen äo:n 100. Siis kun käyt vaikka Prismassa, voit ajatella, että ympärilläsi on lähinnä satasen ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 pinnaa fiksumpi kuin persu. Ylioppilastutkinnon muuten läpäisee äo:lla 110.
Jostain luon ihan totuuteen perustuva, että Äo 90 ja jopa alle riittää mainiosti Yo-tutkinnon suorittamiseen. Varsinkin jos on lyhyt matikka, silloin tyhmempikin demari tai vasuri kirjoitukset läpäisee.
Suomalaiset keskimääräinen älykkyysosamäärä on tällä hetkellä 101.
Insinööreillä on perinteisesti ollut suuret luulot itsestään. Kuulemma heidät koulutetaan siihen. Se jotenkin kai kuuluu opintojen henkeen.
Millä testillä testattiin?