Mitä mieltä olette ihmisestä, joka ei halua parisuhdetta?

Osaako ap kertoa perustelua miksi hän tuntee noin? Olisi paljon mielekkäämpää keksutella sen pohjalta.

Tosi monet epänormaalit haluaa parisuhteen. 

Itselläni on Asperger, ja olen myös todella erakko ja introvertti. Ei ole sitten minkäänlaista hinkua parisuhteeseen, ystäviäkään ei oikeastaan ole, ellei sukulaisia lasketa. Pääsääntöisesti koen muiden ihmisten seuran rasittavaksi.

Mä oon ihan tosissani miettinyt et voi olla etten ikinä päädy parisuhteeseen. Ja siis omasta halusta, sikäli jos oikeaa tyyppiä ei löydy. En ikinä vois ottaa jotain puolisoksi vain siksi ettei parempaa löytynyt.

N30+

Kannattaa vain huolehtia omista asioistaan sen sijaan, että puuttuu muiden elämään. Voi ehkä olla pikkuisen antoisampi elämä.

Joskus voi olla sellainen vaihe elämässä, että ei ehdi muuta kuin paneutua muuta kuin omiin asioihinsa. Silloin on ihan tervettä välttää suhdetta. Valtaosalla ihmisiä parisuhde kuitenkin on hyvä malli elää ja parantaa elämänlaatua. Vain harvalle sopii sinkkuelämä paremmin, jos vaihtoehdot on sinkkuelämä tai parisuhde itselle aidosti sopivan kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien ei tarvitse lisääntyä ja kaikkien ei tarvitse edes pariutua. Se on erittäin ok. 

Pariutuminen ei ole koskaan ollut edellytys lasten saannille.

"MiTä MiElTä OlEtTe iHmIsEsTä JoKa Ei SyÖ pErUnAa Ei OlE nOrMaAlIa EhKä VaAn JoKu AsBeRgEr..."

Yrittäkää nyt trollit ees tää menee ihan h v t n tylsäks

Vierailija kirjoitti:

Valtaosalla ihmisiä parisuhde kuitenkin on hyvä malli elää ja parantaa elämänlaatua. Vain harvalle sopii sinkkuelämä paremmin, jos vaihtoehdot on sinkkuelämä tai parisuhde itselle aidosti sopivan kumppanin kanssa.

Onkohan tutkittu (on varmaan), että vaikuttaako parisuhdesoveltuvuuteen kuinka paljon se, onko lapsena joutunut jakamaan arkensa sisarusten kanssa? Olen ainakin omaa soveltumattomuuttani pistänyt paljon sen piikkiin, että en ole tottunut jakamaan mitään enkä ehkä perimmiltäni hyväksymään sitä, että minun pesäni on myös toisen ihmisen pesä.

Ihan normaali ihminen kyseessä. Sosiaaliseen kanssakäymiseen ei tarvitse parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosalla ihmisiä parisuhde kuitenkin on hyvä malli elää ja parantaa elämänlaatua. Vain harvalle sopii sinkkuelämä paremmin, jos vaihtoehdot on sinkkuelämä tai parisuhde itselle aidosti sopivan kumppanin kanssa.

Onkohan tutkittu (on varmaan), että vaikuttaako parisuhdesoveltuvuuteen kuinka paljon se, onko lapsena joutunut jakamaan arkensa sisarusten kanssa? Olen ainakin omaa soveltumattomuuttani pistänyt paljon sen piikkiin, että en ole tottunut jakamaan mitään enkä ehkä perimmiltäni hyväksymään sitä, että minun pesäni on myös toisen ihmisen pesä.

Ja kyllä myös Asperger/autismin kirjo voi joillain yksilöillä näkyä kyvyttömyytenä tai haluttomuutena pari- tai edes ystävyyssuhteisiin. Ja se, että on olemassa myös parisuhteessa olevia kirjon henkilöitä, ei todista mitään. Jokainen on kuitenkin yksilö, eikä diagnoosi kerro milloinkaan kaikkea ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Mitä tarkoittaa, että ei kykene parisuhteeseen? 

Ainakin haluttomuus tai kyvyttömyys huomioida toista ihmistä mitenkään on mielestäni suurehko este parisuhteelle. Tuollaisetkin ihmiset voivat kumppanin saada, mutta on mielestäni todella surullinen ajatus olla "kumppanuussuhteessa" ihmiseen, joka ei huomioi tunteita ja tarpeita, ja jonka mielen mukaan molempien elämää eletään. Sellainen suhde, jossa on kumppanille vain esine ja hyödyke. Sellaisessa suhteessa ei eletä yhteistä elämää, vaan toisen elämää. Mutta tällaisiakin suhteita on.

Suurin osa vanhojen ihmisten suhteista on tuollaisia. Vasta nykyaikana naiset ovat alkaneet odottamaan suhteelta muutakin kuin siemennestettä. Sen kun saa nykyään helpomminkin. Miehen odotetaan tuovan panoksensa suhteeseen ja siksi useampi mies jää pariutumatta. Muualla maailmassa on yhä näitä miesten parisuhteita, joista nainen ei saa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosalla ihmisiä parisuhde kuitenkin on hyvä malli elää ja parantaa elämänlaatua. Vain harvalle sopii sinkkuelämä paremmin, jos vaihtoehdot on sinkkuelämä tai parisuhde itselle aidosti sopivan kumppanin kanssa.

Onkohan tutkittu (on varmaan), että vaikuttaako parisuhdesoveltuvuuteen kuinka paljon se, onko lapsena joutunut jakamaan arkensa sisarusten kanssa? Olen ainakin omaa soveltumattomuuttani pistänyt paljon sen piikkiin, että en ole tottunut jakamaan mitään enkä ehkä perimmiltäni hyväksymään sitä, että minun pesäni on myös toisen ihmisen pesä.

Tuollainen on hyvin tyytyväinen parisuhteisiin, kun osaa ottaa ja täyttää tarpeensa. Yleisemmin yksin ovat ne kiltit, jotka odottavat hyviä tapoja myös toisilta. Parisuhteisiin kuuluu riidat, ikävä tosiasia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosalla ihmisiä parisuhde kuitenkin on hyvä malli elää ja parantaa elämänlaatua. Vain harvalle sopii sinkkuelämä paremmin, jos vaihtoehdot on sinkkuelämä tai parisuhde itselle aidosti sopivan kumppanin kanssa.

Onkohan tutkittu (on varmaan), että vaikuttaako parisuhdesoveltuvuuteen kuinka paljon se, onko lapsena joutunut jakamaan arkensa sisarusten kanssa? Olen ainakin omaa soveltumattomuuttani pistänyt paljon sen piikkiin, että en ole tottunut jakamaan mitään enkä ehkä perimmiltäni hyväksymään sitä, että minun pesäni on myös toisen ihmisen pesä.

Ja kyllä myös Asperger/autismin kirjo voi joillain yksilöillä näkyä kyvyttömyytenä tai haluttomuutena pari- tai edes ystävyyssuhteisiin. Ja se, että on olemassa myös parisuhteessa olevia kirjon henkilöitä, ei todista mitään. Jokainen on kuitenkin

Miksi alapeukutus? Tottahan tuo on. Ei se tee ihmisestä mitenkään huonompaa tai vähempiarvoisempaa, jos hän on erakkoluonne.

Vapaa-ajastani seuran treenit haukkaa viisi iltaa seitsemästä. Tiedostan, etten ole kovin hyvää parisuhdematskua, joten en tee mitään parisuhteen eteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosalla ihmisiä parisuhde kuitenkin on hyvä malli elää ja parantaa elämänlaatua. Vain harvalle sopii sinkkuelämä paremmin, jos vaihtoehdot on sinkkuelämä tai parisuhde itselle aidosti sopivan kumppanin kanssa.

Onkohan tutkittu (on varmaan), että vaikuttaako parisuhdesoveltuvuuteen kuinka paljon se, onko lapsena joutunut jakamaan arkensa sisarusten kanssa? Olen ainakin omaa soveltumattomuuttani pistänyt paljon sen piikkiin, että en ole tottunut jakamaan mitään enkä ehkä perimmiltäni hyväksymään sitä, että minun pesäni on myös toisen ihmisen pesä.

Ja kyllä myös Asperger/autismin kirjo voi joillain yksilöillä näkyä kyvyttömyytenä tai haluttomuutena pari- tai edes ystävyyssuhteisiin. Ja se, että on olemassa myös parisuhteessa olevia kirjon henk

Mitä erakkoluonne liittyy tähän mitenkään? Parisuhteeseen pyrkiessä merkittävin asia on ulkonäkö. Jos se on hyvä, on valinnanvaraa enemmän. Jos ei ole valinnanvaraa miksi edes pyrkiä suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

En mitään mieltä. Jokainen saa elää tavallaan demokraattisissa länsimaissa. 

Kunpa se olisikin näin.

Minä olen ollut suurimman osan elämästäni ilman parisuhdetta ja silti olen elänyt erittäin mielenkiintoisen ja hyvän elämän.

Nyt olen seurustelusuhteessa, mutta jos tämä syystä tai toisesta päättyy, on hyvin todennäköistä, etten enää hakeudu parisuhteeseen. Tämä on vähän vaivalloista, koska haluaisin vuosi vuodelta enemmän keskittyä omiin harrastuksiin ja tekemisiin, ja sitten toinen kokee, etten ole kiinnostunut viettämään aikaa hänen kanssaan. Noh, näinhän se tavallaan on, en todellakaan kaipaa seuraa joka päivä :-D

Jokainenhan saa tehdä (tuossa suhteessa) elämällään ihan mitä haluaa, joten minun mielipiteeni on melkolailla yhdentekevä.

Yleisesti ottaen pidän sitä kyllä positiivisena asiana, jos joku osaa tunnistaa itsessään piirteen, ettei parisuhde sovi itselle. Useimmin se on toisinpäin, ei suostuta uskomaan, että ehkä ei olla kykeneviä elämään parisuhteessa.

Vaikka sinänsä olen sitä mieltä, että ihminen on ihan yhtä arvokas sinkkuna tai suhteessa, ja jopa pidän sinkkuja monissa tapauksissa vahvempina ihmisinä kuin läheisriippuvaisia parisuhteiden korostajia, pidän kaikkea tuollaista äärimmäistä periaatteilua typeränä.

Eiköhän ne elämäntilanteet, tavoitteet ja halut voi muuttua matkan varrella, ja fiksu ymmärtää olla laukomatta mitään "minä en ikinä sitä tai ikinä tätä" -juttuja. Ensin halutaan ehdottomasti parisuhde, muttei sitten välttämättä viihdytäkään siinä. Tai ei missään tapauksessa haluta parisuhdetta, kunnes tapaakin sen maailman ihanimman ihmisen. Että oli kyse mistä vaan, niin pidän tuollaista mustavalkoista ajattelua, etten halua elämässä jotain asiaa missään tilanteessa, yksinkertaisena.