Menimme miehen kanssa viime vuonna naimisiin. Masennuksen takia kiloja on tullut vuodessa lisää toistakymmentä. Tänään mies pamautti että

Alkoiko masennuksesi siis samalla kun menit avioon tuon ihanan miehen kanssa? Ei ihme.

Googlaamalla löytyy mm Turun yliopiston tutkimustietoa siitä, miten lihavuusleikkaus tasaa opioidijärjestelmää ilmeisesti liian alhaisesta normaaliksi saaden aikaan syömisestä kadonneen mielihyvän palautumisen. Mysimba taas tasaa opioidijärjestelmää yliaktiivisesta normaalimmaksi poistaen syömisestä saatavaa mielihyvää. 

Sekä liiallinen että vajaa opioidien tuotanto on siis yhteydessä lihomiseen. 

kirjoitti:

Suomi on kyllä ihmeellinen maa. Täällä naiset lihovat liikaa ja miehet juovat liikaa, mutta vain toisesta "perisynnistä" saa nalkuttaa..

Kummasta? Molempia kun kuulee.

Olisi hyvä, että näitä ongelmia hoidettaisiin enemmän. Tähän adti vain juomiseen on ollut yleisesti tarjolla hoitomuotoja ja syömiseen sattumanvaraisemmin, etenkin, jos se on "tissuttelun" tasolla.

Onneksi sain sattumalta hoitoa itselleni. Juurisyy molemmilla lienee sama: hoitamattomat lapsuustraumat seurauksineen. Seuraus voi olla myös täysin vääränlainen puoliso, mikä pahentaa tai ylläpitää tilannetta.

Voi sentäs. Oon ollu naimisissa parikyt vuotta ja sen verran on myös tullut kiloja. Onneksi omistan miehen joka rakastaa mua yhä 🙏 Ja on munkin pitänyt kehittää omaa miesmakuani, silloin kun tavattiin mieheni oli jykevä, sellaisesta sytyn, nyt laihtunut parikytkiloa ja onhan se erilaista kun mies on tosi laiha mut hän on luonteena niin upea että sytyn siitä. Ap, ota ero ja etsi hyvä mies. 

Ite olen ollut masentunut puolet elämästäni ja silti olen pysynyt 180cm 70kg luurankona. Lohtuunko AP syö vai mistä on kyse?

Jospa menisit hoitoon jos on masennus ja siitä johtuvaa ylensyömistä. Miehesi voi tukea sinua, mutta ei hän sinua kanna, kuten ei kukaan elämässä. Otat vastuu asioistasi. Älä kaada asiaasi kenenkään päälle.

kirjoitti:

Suomi on kyllä ihmeellinen maa. Täällä naiset lihovat liikaa ja miehet juovat liikaa, mutta vain toisesta "perisynnistä" saa nalkuttaa..

Naiset lihovat liikaa? Miehet ovat Suomessa lihavampia kuin naiset. Silti miehet nalkuttavat naisten ylipainosta, toisin päin ei juurikaan. Ihmeellinen maa, tosiaan 

kirjoitti:

Vierailija wrote:

Hyvä kun tuli näin varhaisessa vaiheessa ilmi että mies rakasti ulkonäköäsi, ei sinua. Viimeistään tuo olisi sitten ollut edessä kun ulkonäkösi olisi muuttunut vanhenemisen vuoksi, ja helpompi se nyt on erota kuin sitten jopa kymmenien vuosien valheavioliiton jälkeen.

Vieläkö vuonna 2023 tulee yllätyksenä asia josta on julkaistu useita tutkimuksiakin että miehet toimii visuaaliset ärsykkeet samalla tavalla kuin naisille toimii emotiaaliset ärsykkeet?

Olen pitkässä avioliitossa. Rakkautta riittää puolin ja toisin. Olemme molemmat lihoneet siitä, mitä olimme kun tapasimme. Mies ei koskaan kommentoi rumasti painoani ja rakastaa yhä ja kehuu kuinka näytän kauniilta.

Kerran kysyin suoraan, että eikö häntä häiritse kun olen niin erinäköinen verrattuna siihen hoikkaan minuun. Hän vastasi ettei, koska hänelle olen yhtä kaunis kuin tavatessamme.

Eikä tässä ole kyse siitä, että hän ei muita naisia saisi. Vientiä olisi ylipainostaan huolimatta, nähty on. Olen tullut siihen tulokseen, että on niin miehiä kuin naisia joille se ulkonäkö on kaiken yläpuolella. Tällaiset kommentoi sitten samalla tavalla kuin apn mies. Pienikin muutos siihen omaan makuun on kauhistus. Sitten on näitä normaaleja miehiä ja naisia joille ulkonäkö ei ole se ainoa asia johon rakastuu. Varmaan on lisääkin kategorioita

Ja kyllä, molemmat tietää ylipainon haitat ja miksi ne kilot ovat meille kertyneet, siitä ei tässä tarvitse nyt sen kummemmin alkaa luennoimaan. 

kirjoitti:

Suomi on kyllä ihmeellinen maa. Täällä naiset lihovat liikaa ja miehet juovat liikaa, mutta vain toisesta "perisynnistä" saa nalkuttaa..

Alkoholi lihottaa. Sen huomaa, kun kaupassa ja Alkon ovella katsoo, minkä näköistä sakkia kantaa kaljapäkkejä tai kirkkaita viinoja. Lähes poikkeuksett miehillä on puolikas jumppapallo siinä vatsan kohdalla.

kirjoitti:

Eikö alle vuoden kestäneessä avioliitossa pitäisi vielä olla onnensa kukkuloilla eikä suinkaan masentunut? Pahasti vaikuttaa taas Porvoon uutisilta.

Porvoon uutisiahan tämä onkin. Från Borgå.

Kuvottavaa että antaa heti mennä läskikisi kun on menty naimisiin. 

Masennus tuntuu nykyään olevan syynä vähän joka asiaan. Minua masensi viimeiset 20 vuotta töihin meneminen, mutta hammasta purren töihin kuitenkin menin ja hengissä selvisin eikä masennus ole minua enää sen koomimmin vaivannut (jäin eläkkeelle 65 vuotiaana). Se mikä ei tapa se vahvistaa. 

Täällä oli toinen ketju jossa aloittaja jäi lakkoon ja odottaa että myös puoliso, tässä tapauksessa taisi olla mies, ottaisi vastuuta myös kotitöistä. Lakolla ei ole tainnut olla ainakaan puolisoon vaikutusta.

Tästä aloituksesta tuli mieleen, että tämän aloittajan puoliso saattaisi olla samanlainen. Mies, johon ei vaikeuksissa voi luottaa.

Meillä hoidetaan asiat yhdessä. On aikoja molempien työn vuoksi kun toinen ottaa vastuuta enemmän, samoin kuin sairastaessa puolin ja toisin. Voin luottaa mun mieheen kuin kallioon ja myös toisinpäin.

Kiloja on molemmilla huomattavasti enemmän kuin alkuun. Parisuhteeseen ne kilot eivät vaikuta, terveyteen varmasti, mutta toistaiseksi sairauspoissaolopäiviä töistä vuodessa n. 2 ja ihan flunssaa ollut kun katsoo viimeistä 10 vuotta, koskee myös molempia. Mulla on hyvä mies, toivon että muutkin löytävät sen oikean puoliskonsa.

Rauhaa ja rakkautta kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Suomi on kyllä ihmeellinen maa. Täällä naiset lihovat liikaa ja miehet juovat liikaa, mutta vain toisesta "perisynnistä" saa nalkuttaa..

Outo vertaus, kun miehet lihovat enemmän kuin naiset. Mikset sitä ota esimerkiksi? Ilmeisesti miehillä on joku etuoikeus nalkuttamiseen kun omaa lihomista ei edes mainita vaan nalkutetaan toisille.

Mä tapasin mieheni kun olin masentunut, painoin 100 kiloa ja olin muutenkin aivan hirveän näköinen. Hän kuitenkin ihastui minuun.  Sen jälkeen olen vuosien mittaan hoikistunut sekä muutenkin alkanut panostaa ulkonäkööni mutta olen todella iloinen että hän on nähnyt minut tuolloin ja hyväksynyt sen. Ja enemmänkin. Nyt tiedän ettei suhteemme kaadu ainakaan siihen, jos joskus vaikka en näytäkään hyvältä.

Oikeasti ajattelen, että jos miestä etsiessä panostaa omaan ulkonäköön, saa hyvin todennäköisesti ulkonäkökeskeisen miehen ja ulkonäköön perustuvan parisuhteen. Tällainen suhde kaatuu viimeistään vanhenemiseen, ulkonäkö ei nimittäin kenelläkään säily ikuisesti.

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kannattaa ennemmin vaikka vähän rumentaa itseään etsiessään suhdetta. Pinnalliset miehet kavahtavat kauemmas ja se on tarkoituskin.

Vaimo on lihonut yhdessäoloaikana 30 kiloa ja on vieläkin erittäin viehättävä ja rakas.

Vierailija kirjoitti:

Mä tapasin mieheni kun olin masentunut, painoin 100 kiloa ja olin muutenkin aivan hirveän näköinen. Hän kuitenkin ihastui minuun.  Sen jälkeen olen vuosien mittaan hoikistunut sekä muutenkin alkanut panostaa ulkonäkööni mutta olen todella iloinen että hän on nähnyt minut tuolloin ja hyväksynyt sen. Ja enemmänkin. Nyt tiedän ettei suhteemme kaadu ainakaan siihen, jos joskus vaikka en näytäkään hyvältä.

Oikeasti ajattelen, että jos miestä etsiessä panostaa omaan ulkonäköön, saa hyvin todennäköisesti ulkonäkökeskeisen miehen ja ulkonäköön perustuvan parisuhteen. Tällainen suhde kaatuu viimeistään vanhenemiseen, ulkonäkö ei nimittäin kenelläkään säily ikuisesti.

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kannattaa ennemmin vaikka vähän rumentaa itseään etsiessään suhdetta. Pinnalliset miehet kavahtavat kauemmas ja se on tarkoituskin.

"Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kannattaa ennemmin vaikka vähän rumentaa itseään etsiessään suhdetta"

Olet oikeassa, kuulostaa hyvin oudolta. Olen itse ruma nainen, eikä minua elämäni aikana ole lähestynyt yksikään mies. Omat lähestymiseni on torjuttu miesten toimesta aina saman tien, joissain tapauksissa ystävällisesti ja joissain tapauksissa pilkallisesti tai ilkeästi.

Eli ainakin omasta kokemuksestani sanoisin että ei kannata rumentaa itseään, ellei halua elää samanlaisessa helvetissä kuin minä. 

T. Epätavallisen ruma nainen 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, heti lähdit ovesta ulos lenkille👍

Kahvilaan nauttimaan  kahvin ja munkin. 

Vierailija kirjoitti:

Jospa menisit hoitoon jos on masennus ja siitä johtuvaa ylensyömistä. Miehesi voi tukea sinua, mutta ei hän sinua kanna, kuten ei kukaan elämässä. Otat vastuu asioistasi. Älä kaada asiaasi kenenkään päälle.

No ei varmaankaan kanna, heh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kuulostaa ehkä oudolta, mutta kannattaa ennemmin vaikka vähän rumentaa itseään etsiessään suhdetta"

Olet oikeassa, kuulostaa hyvin oudolta. Olen itse ruma nainen, eikä minua elämäni aikana ole lähestynyt yksikään mies. Omat lähestymiseni on torjuttu miesten toimesta aina saman tien, joissain tapauksissa ystävällisesti ja joissain tapauksissa pilkallisesti tai ilkeästi.

Eli ainakin omasta kokemuksestani sanoisin että ei kannata rumentaa itseään, ellei halua elää samanlaisessa helvetissä kuin minä. 

T. Epätavallisen ruma nainen 

Ei minullakaan ollut mitään vientiä silloin kun näytin kamalalta. Paitsi sitten löytyi se yksi. Olin jo nelikymppinen silloin. Totta kai se oli tuuria, ja on hyvin mahdollista että olisin elänyt loppuikäni yksin. Siihen olin varautunutkin, ja se oli ja on ainakin itselleni mieleisempi vaihtoehto kuin perustaa suhde jonkun kanssa joka välittää vain ulkonäöstä, kuten ap:n mies. Ap:kin on mennyt naimisiin asti tietämättä ettei mies rakasta häntä. Minulle se olisi vielä surullisempi helvetti kuin yksinolo.