Jos ihminen on uupunut, miksi ei hae apua vaan tekee vaan lisää töitä koska "raha on tärkeintä"

Ongelma on ihan aito myös toimeentulon kannalta. Melko äkkiä saikulla putoaa johonkin 60% palkkaa normaalista. Kelasta saa loppujen lopuksi tosi lyhyen aikaa osasairauspäivärahaa. Työeläkelaitokselta voi saada kuntoutustukea omaan työhön, mutta jos sitä ei saa niin mitä sitten?

Itse olin tällaisessa tilanteessa. Työkykyä ehkä nippanappa puolet jäljellä. Kun normaalisti palkka bruttona n. 3500e/kk enkä saanutkaan kuntoutustukea, olin tilanteessa, että palkka on 1800e/kk tai sitten väkisin käyn töissä 100% työajalla. Valitsin ensimmäisen. Toimeentulotuen nöyryytykseen en olisi lähtenyt vaikka mikä olisi. En kuntoutunut silti kuin 80% työaikaan jota olen tehnyt nyt 5 vuotta. Eläkekertymä ei ole suurensuuri ja elämä oli aikalailla kädestä suuhun. Oli onneksi säästöjä. Mutta oli se ankeaa.

Minullakin on mennyt tuhansia ja tuhansia. Vaikkei sitä rahaa tarvitsisi uupumalla tienata niin tähän luovuttamiseen on palanut kaikki säästöt. Se ihminenhän ei ole siinä tilanteessa, että lopettaa ylityöt ja huolehtii riittävästä vapaa-ajasta, niin kaikki on taas kunnossa.

Luovuttamiseen palanut säästöt? Mieluummin aivan loppu eikä elämässä muuta jaksamista kuin työ vai vähemmän rahaa ja parempi olo?

Vierailija wrote:

Luovuttamiseen palanut säästöt? Mieluummin aivan loppu eikä elämässä muuta jaksamista kuin työ vai vähemmän rahaa ja parempi olo?

Nämä on kuule isoja asioita, kun pitää laittaa elämä uusiksi sairastumisen vuoksi. Ei sekään kyllä helpota oloa, että rahat loppuu eikä tiedä, mistä saa lisää.  

Eikä se olo mitenkään helpota sillä hetkellä, kun se työ loppuu tai saikku alkaa, ei ainakaan itselläni. Siitä alkaa pitkä toipuminen, jonka lopputuloksesta ei tiedä ja sen hyväksyminen, että on toistaiseksi ja ehkä lopullisesti työkyvytön.

Koska sitten pilkataan iilimadoksi.

Minä tein vuorotöitä vain joka toinen viikko, otin kevyemmän tilin ja kevyemmän olotilan.

No, kun siihen uupumiseen liittyy juuri se, ettei näe mitään muuta mahdollisuutta.

Ei ainakaan lepotaukoja, lomaa tms. On niin sokeutunut koko tilanteelle, että luulee vain jatkuvan raatamisen ja mahdollisen lisäraatamisen johtavan jonain päivänä johonkin parempaan tai ratkaisuun tai helpompaan tilanteeseen.

Se on jonkinlainen noidankehä ja kauan kestävä kehä-ajattelu, jota ei meinaa saada millään poikki. Joskus se johtaa vakavaan sairastumiseen.

Työpaikalla, jos tämä havaittaisiin ja jos johtuu työstä, tietenkin pitää palkata pikimmiten sijainen tai vähintään työn osaava apulainen.

Kotioloista johtuvaan uupumiseen pitäisi saada siihen tilanteeseen sopivaa apua. Esim.pätevät, koulutetut, tehtävään soveltuvat ja työstään kiinnostuneet kunnalliset kodinhoitajat pitää saada takaisin.

Tunnetaanko? Tunnut tutulta ja tarinasi myös? 

Osa masentuneista ei tiedosta olevansa masentuneita. He haalivat lisää työtä.

Kiireistä työelämä tuntuu olevan monessa paikassa. Taloudelliset huolet kannustavat jatkamaan työssä. Lisätyön haaliminen tai kouluttautuminen  voi olla myös yritystä löytää uusia ratkaisuja työhön, sujuvoittaa työtä tai testata erityyppiseen työhön hakeutumista.

Kunnon rommauksen jälkeen voikin päästä varhaistetulle eläkkeelle. Joten miksi jarrutella?

Minulla on se tilanne että töitä on aivan liikaa, eikä apuja saa mistään. Jos jään sairauslomalle, jäävät työt tekemättä ja joudun sitten kirimään ne kiinni sairausloman jälkeen. Vaihdoin työpaikkaakin ja samalla stressikin hävisi, mutta palasin sitten takaisin paremman palkan ja parempien työkavereiden vuoksi. 

Vierailija wrote:

Minulla on se tilanne että töitä on aivan liikaa, eikä apuja saa mistään. Jos jään sairauslomalle, jäävät työt tekemättä ja joudun sitten kirimään ne kiinni sairausloman jälkeen. Vaihdoin työpaikkaakin ja samalla stressikin hävisi, mutta palasin sitten takaisin paremman palkan ja parempien työkavereiden vuoksi. 

Pitää muistaa, että tekemättömät työt on yrityksen ongelma. Ei ole työntekijän ongelma.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Minulla on se tilanne että töitä on aivan liikaa, eikä apuja saa mistään. Jos jään sairauslomalle, jäävät työt tekemättä ja joudun sitten kirimään ne kiinni sairausloman jälkeen. Vaihdoin työpaikkaakin ja samalla stressikin hävisi, mutta palasin sitten takaisin paremman palkan ja parempien työkavereiden vuoksi. 

 

Pitää muistaa, että tekemättömät työt on yrityksen ongelma. Ei ole työntekijän ongelma.

Usein ne kuitenkin käytännössä ovat työntekijän ongelma, kunnes hän irtisanoutuu. Työssäni näen myös uupuneita yrittäjiä, pysähdyksessä saattaa lähteä koko firma alta ja sitä myöten (elämän)työ.

Itse teen paljon töitä mutta olen aina tarkkaillut itseäni ja pitänyt kunnon taukoja jotta jaksan. Jos alan väsyä, vähennän automaattisesti töitä. En myöskään koskaan hoe että työ ei ole syy väsymykseeni, oli tai ei. Minulla on tuttu joka on aina uuvuksissa mutta kieltää jyrkästi ettei työ ole syy. Mitään muutakaan syytä ei ole löytynyt. Mietin vain, miksi jotkut ei uskalla edes itselleen sanoa että työ voi rasittaa, vaan pitää kynsin hampain kiinni illuusiosta että kaikki hyvin. Vaikka ei ole.

En ymmärrä näitä ihmisiä jotka kuvittelee saavansa jonkun kruunun työnteosta ja sitten romahduttavat itsensä lopulta täysin. Nolompaa se on kuin se että jo aiemmin tajuaa vähentää jos mahdollista.

Hyvä kysymys, olen itse kohta samassa jamassa. Töissä on kiire ja tekemistä enemmän kuin kerkeää tehdä (ja sitten vielä yt:t päällä), vapaa-aika menee lapsen harrastuksiin (treenit, turnaukset jne...). Toisaalta mitä se lääkäri voi tehdä? Hyviä vinkkejä kyllä kaipaisi...

Uupumus ja stressi syö ajattelusta luovuuden. Lopulta ei pysty näkemään muita vaihtoehtoja kuin sen tutun oravanpyörän, joka nielee kaiken. Ja elämänmuutokset vie paljon energiaa, jota uupuneella ei ole. Vähän kuin vetäisit huomaamatta jyrkkenevää alamäkeä ja sit jossain vaiheessa ei pystykään enää peruuttamaan kun on seinä vastassa. 

On kuitenkin jokaisen omalla vastuulla, että jos ei jaksa, niin apua haetaan. Se jatkuva suorittaminen ei paranna.

Voi olla että työnantaja painostaa ja velat painaa päälle.

Joskus uupunut ei yksinkertaisesti ymmärrä itse omaa tilaansa, vaan tarvitsee kädestä pitäen apua. Jos ystävälläsi on puoliso yritä jutella hänelle (puoliso voi luulla että äksyilee hänelle vaan tavanomaista enemmän ja helpottuu/ymmärtää asian vakavuuden kun joku muu kertoo havainneensa samoja asioita sairastuneesta).

Kuulostaa siltä että ystävällesi pitää soittaa lääkäriaika ja taluttaa hänet sinne kädestä pitäen ja kertoa lääkärille oireista, kun hän ei nyt itse ymmärrä miten vakavassa tilassa on, älä siis jää odottamaan vaan toimi, kyllä se ystävä tulee olemaan kiitollinen myöhemmin.

T. Kaksi hyvin vakavasti työuupumuksesta kärsineen läheinen

Te kaksi, jotka ette ymmärrä, tässä ketjussa on kerrottu sairastumisesta ja sen oireista. Pystyttekö te ymmärtämään, että joku sairastui syöpään? Tai astmaan?