Miten toimia kun lasten isä vuodesta toiseen kiristää elareilla/luokseotolla?
Olemme eronneet neljä vuotta sitten. Ekat kolme vuotta lapset olivat minulla pääosan ajasta (miten sattuu, isän vuorotöiden mukaan) ja isä maksoi minulle vähemmän elareita kuin mitä on kelan minimielarit. Vuosi sitten otettiin käyttöön viikko-viikko, jonka jälkeen isä ei suostunut enää maksamaan elareita.
Jos haen elarit, mies ei aio kuulemma enää ottaa lapsiaan luokseen tai ottaa vain jos huvittaa. Tiedän että tämä rikkoisi lasten sydämet. Toisaalta olen taloudellisesti todella tiukoilla ilman mitään elareita, etenkin kun isä ei osallistu tai osallistuu epäluotettavasti hankintoihin, esim lasten vaatteet, harrastukset, lääkemenot ym minun pitää aina erikseen isältä anella osallistuuko ja sitten saa näistä häneltä nuhteita että miksi olen hankkinut ja miksi taas pitää jotain ostaa, vaikka ostan suurimman osan kirpputoreilta ja alennusmyynneistä. Isä teki kesällä myös niin, että oltiin sovittu että hankitaan lapsille yhdessä uudet pyörät. Mutta isän sukulainen osti lapsille todella kalliit pyörät, jotka saa olla vain isän luona. Joten jäin tilanteeseen missä minun piti ostaa lapsille yksin ne pyörät, jotta niitä saa käyttää myös minun luona jossa ovat enemmän käytössäkin (koulumatkat).
Mitä voin tälläisessä tilanteessa tehdä? Isä on minua suurempituloisempi, hänellä on myös uusi puoliso jakamassa elämisen kuluja. Tiedän että kyllä hän elatusvelvollinen olisi, jos niitä elareita haen. Mutta en halua vahingoittaa lapsiakaan sillä että sitten isä ns. hylkää heidät :(
Kommentit (2)
Tee kuten mies haluaa. Vahvemman oikeus on ainoa kestävä tapa.
Haet ne elarit. Mies tekee itse omat päätöksensä riippumatta susta. Älä alistu kiristykseen.