Mihin Suomesta katosi yhteisöllisyys?
Suuret ikäluokat ovat varmaan viimeisiä, joille yhteisöllisyys on ollut tärkeää. Omat vanhempani taas syntyivät ennen sotia ja olivat erittäin yhteisöllisiä kuolemaansa saakka ja lapsuudessani oltiin jatkuvasti sukuloimassa milloin missäkin, ellei sukulaiset olleet meillä.
Heillä varmasti oli siihen syynsä epävarman lapsuuden vuoksi, johon kuului evakkoon lähtö, sekä sotalapsuus Ruotsissa. Itse olen 60-luvulla syntynyt ja minua ei kyllä minkäänlainen yhteisöllisyys kiinnosta ja olen sitä monesti miettinyt, että mihin se minusta oikein katosi, koska lapsuudessa tykkäsin kyllä ravata sukuloimassa ja kaveripiiritkin olivat tiiviit, mutta aikuisena olen taas halunnut olla enemmän omissa oloissani, vaikka en mikään introvertti olekaan.
Kommentit (85)
Naapurin nainen osaa vain Somalia. Vaikea olla yhteisöllinen.
"Community" on redditin ylikäytetyin sana. Internetin näennäisyhteisöt on korvanneet aidot yhteisöt.
Yhteisöllisyys on myös kyttäämistä ja jonkun ulkopuolelle jättämistä ja/tai tuomitsemista. Hyvä yhteisö on itse valittu yhteisö.
Olen introvertti. En jaksa kuulua yhteisöihin.
Entisaikaan se yhteisöllisyys oli enemmän tai vähemmän pakollista, mutta nykyään sitä ei enää ole. Suomalainset ovat kuitenkin luonnoltaan enemmän individualisteja ja kun nykyään ei enää ole mikään pakko kuulua yhteisöihin, niin niistä on ollut helppo luopua.
Suomesta on myös kadonnut sisu. Pandemia toi sen konkreettisesti esiin. Voi sitä ruikutuksen ja itsesäälin määrää. Nykymentaliteetilla olisi jäänyt suo kuokkimatta, kaski polttamatta ja naurishalme korjaamatta.
4/6 tiivistää hyvin, juuri näin se on mennyt Suomessa! Teksti julkaistu Financial Times eikä suinkaan Tampereen Yliopiston sivulla.https://www.ft.com/content/c4ac4a74-570f-11db-9110-0000779e2340
Ei sitä ikinä tullutkaan. Naapurin verotettavat tulot saat urkittua verotoimistosta ja liikennevirastosta maksamattomat ajoneuvoverot.
Puhutaanko nyt kansasta, joka lähti kirveen kanssa naapuria moikkaamaan, jos lastu ajelehti omaan rantaan ylävirralta?
Vierailija wrote:
Yhteisöllisyys on myös kyttäämistä ja jonkun ulkopuolelle jättämistä ja/tai tuomitsemista. Hyvä yhteisö on itse valittu yhteisö.
Tämä on osa ongelmaa. Sen sijaan, että olisi korjattu yhteisö terveeksi, eriydyttiin.
Onko sitä nyt Suomessa niin kovin paljon ollutkaan? Esim. Maanviljelijät (kepu) ja duunarit (sdp) olivat ennen toistensa verivihollisia. Kaasuputki-lipponen "nahkurin orsineen" malliesimerkki tästä.
Yhteisöllisyyttä ei ole ilman yhteisiä arvoja, luottamusta ja yhteisymmärryksen alkeita. Jenkeissä sentään jonkinlaisena yhteen liimaajana on patrioottisuus, meillä ei tule olemaan mitään.
Vierailija wrote:
Onko sitä nyt Suomessa niin kovin paljon ollutkaan? Esim. Maanviljelijät (kepu) ja duunarit (sdp) olivat ennen toistensa verivihollisia. Kaasuputki-lipponen "nahkurin orsineen" malliesimerkki tästä.
Suurimmalla osalla ainakin vanhemmista duunareista on juuret maalla, joten ei mitään verivihollisuutta ole. Suomessa oli toisen maailmasodan jälkeen punamultahallitukset vallassa 80-luvun lopulle asti, kunnes Kokoomus päästettiin sotkemaan maan asiat.
Vierailija wrote:
Yhteisöllisyyttä ei ole ilman yhteisiä arvoja, luottamusta ja yhteisymmärryksen alkeita. Jenkeissä sentään jonkinlaisena yhteen liimaajana on patrioottisuus, meillä ei tule olemaan mitään.
Jep alas mennään ja rajusti. Jenkeillä lyhyt historia mutta mielestäni sitä pyritään siellä säilyttää... suomessa pitkä historia mutta onko siitä mitään jäljellä?????? No ainakin tuhotut historialliset rakennukset. Siis ne jotka pelastettiin sodassa.
Suomen itsenäisyys yhdistävä tekijä ainakin osalle porukkaa, oma perhe, lapsuuden aikainen perhe, sisarukset kun vanhemmat poistuvat, työyhteisö jos sattuu olemaan hyvä, harrustuskaverit ja saman henkiset.
Avasin mielestäni asiallisen keskustelun yhteisöllisyydestä ja mitä sainkaan: Rasistit ja rokotevastaiset hörhöt laukomaan älyttömyyksiään.
Täällä ei kyllä koskaan voi yllättyä positiivisesti mistään.
Se yhteisöllisyys alkaa jokaisesta itsestä ja riippuu muista läheisistä.
Hyvä kysymys mutta täytyy sanoa että kolikolla on myös kääntöpuoli.
Oma henkinen herääminen ja viimevuosina tapahtuneet "kriisit" ovat itseasiassa auttaneet minua löytämään oman porukkani, porukan mikä koostuu fiksuista järjen äänistä, henkisesti heränneistä ihmisistä, luonnon ihmisistä.
Ja se on nyt kaiken pointti, ihmiset etsii paikkaansa tässä kaikessa. Valitkaa hyvin