Perheen teinipojat eivät puhu toisilleen

Itsellä ja siskollani oli sama teini-ikäisena. Lapsena mentiin ja riekuttiin kuin paita ja peppu, teininä molemmilla niin eri kuviot ettei yhteistä paljon ollut ja kommunikointi oli erittäin vähäistä. Nykyään hyvät ja lämpimät välit. Välimatkan takia ei nähdä kovin usein, mutta kuulumisia vaihdellaan säännöllisesti. Ikää 28 ja 26 vuotta.

Anna elää omaa elämäänsä, ei kaikki tule sisarustensa kanssa toimeen tai ole läheinen.

Itse olen ollut etäinen sisarusteni kanssa, se tosin vanhempieni syytä hyvin pitkälle, kohtelivat meitä täysin eriarvoisesti keskenään. 

Pojillamme kolme vuotta ikäeroa ja teini-iässä ja kotona asuessa olivat hyvin vähän tekemissä keskenään. Ruokapöydässä korkeintaan yhtä aikaa mutta monesti silloinkin ainakin toisella oli harrastusmeno tai työkiireitä. Tai etenkin vanhempi sulkeutunut huoneeseensa läksyjä tekemään kun halusi lukiosta selviytyä kunnialla. Joskus tuntui etteivät puhu toisilleen kuin siinä ruokailun yhteydessä mutta silti aina kävi ilmi että olivat hyvin kartalla toistensa menoista.

Vanhempi tiesi aina nuoremman musiikkiharrastuskuviot tai milloin muualla. Nuorempi osasi kertoa vanhemman veljensä koristreenit ja pelipäivät sekä milloin tämä oli vaikka menossa tyttöystävänsä kanssa. Eivät he keskenään kuitenkaan aikaa viettäneet. Vasta kun molemmat olivat jo kotoa muuttaneet niin saattoivat lähteä yhdessä vaikka ravintolaan tai isommalla joukolla johonkin. Teini-iässä eivät niin tehneet. Nuorempana kolmen vuoden ikäero oli liikaa ja harrastuksetkin täysin erilaiset samoin muutoinkin kiinnostuksen kohteet. 

No kun ei poika juttele ni ei juttele. Kasvattanut olen mielestäni ihan keskiverron riittävästi.

Vierailija wrote:

Vanhempien vastuulla on integroida lapset yhteen, ettei tule tilannetta, että aikuisena ei olla missään tekemisissä. Ettekö esim. syö perheenä yhdessä?

Mene sinä nyt vanhempien vastuu -syyllistäjä roskiin. Sinusta ei ole mitään apua kenellekään.

Onko toinen hemmoteltu ja sitä kautta toiselle mulqvist?

Meillä sellainen tilanne, että hyvin tulin sisarukseni kanssa juttuun - kun siedin kaiken, joustin kaikessa ja tein juuri niin kuin toinen halusi.

Kun itse täytin 18, väsyin. En enää jaksanut katsella pari vuotta vanhempaa ihmettä, joka sai aina kaiken joko hyvällä tai pahalla, joten otin etäisyyttä.

Siitä pillastui tietysti sisarukseni ja puoli sukua. Olin hankala ja pilasin kaiken.

Tällä hetkellä olen koko perheeni ja suvun ulkopuolinen. He näkevät vain sen, että muutuin ilkeäksi. Oikeasti halusin vain itse päättää, haluanko elokuviin, ravintolaan tai valita lomakohteen välillä itsekin. Oli kivaa päättää itse, millaiset kengät ostaa tai suunnitella itse mitä opiskelee.

Sisarukseni on nyt siis uhri. Hän ei halua minua sukujuhliin ja tekee kaikkensa sotkeakseni elämäni. Vanhemmat pitävät häntä nyt todella hyvänä.

Välillä minua kaduttaa tämä valintani, mutta toisaalta taas ei. Silti olisi kiva, jos olisi jokin tukiryhmä tai muu kaltaisilleni. Kavereitakaan ei oikein ole, kun en kuulemma niitä tarvinnut.

Kiitos kommenteista. Olen siis äiti ja emme syö yhdessä kuin tavallisen harvoin lasten harrastusmenojen vuoksi. Käymme yhdessä syömässä välillä porukalla (ravintoloissa) ja pojat syö ja naureskelevat vitseille, jos niitä joku heittää, mutta eivät ns osallistu puhumalla. Yhdessä katsotaan sarjoja, eivät sinä aikana puhu.

Puhuminen oli pojilla pienempänä vuolasta. Sitten tuli täys stoppi n. 2 vuodeksi 15-17v. Nyt alkaa ajoittain juttua oma-aloitteisesti tulemaan, mutta maks 5 minuuttia kerrallaan.

Aina on kyselty kuulumisia ja puhuttu silti ja vastaus ollut "okei" "joo" "aha" "iha ookoo" jos on kysynyt lisäkysymyksiä niin se on saattanut jo olla liikaa. Jos pojilla on jtn toiveita, murheita tms. Niin niistä ovat sanoneet itse valitsemallaan ajankohdalla. 

Ihan normaalia, mulla kävi sama oman veljen kanssa tossa iässä. Meistä kukaan ei oo lapsi loputtomiin, alkaa tulee omat mielenkiinnost ja kuviot ja me aletaan muodostaa omia mielipiteitä asioista mikä voi myös viedä vähän eri reiteille asioiden kanssa. 

Me kaksi veljestä taas ei olla oltu missään yhteydessä 24 vuoteen. Näin ne siteet vain katkeavat.

Vierailija wrote:

Kiitos kommenteista. Olen siis äiti ja emme syö yhdessä kuin tavallisen harvoin lasten harrastusmenojen vuoksi. Käymme yhdessä syömässä välillä porukalla (ravintoloissa) ja pojat syö ja naureskelevat vitseille, jos niitä joku heittää, mutta eivät ns osallistu puhumalla. Yhdessä katsotaan sarjoja, eivät sinä aikana puhu.

Puhuminen oli pojilla pienempänä vuolasta. Sitten tuli täys stoppi n. 2 vuodeksi 15-17v. Nyt alkaa ajoittain juttua oma-aloitteisesti tulemaan, mutta maks 5 minuuttia kerrallaan.

Aina on kyselty kuulumisia ja puhuttu silti ja vastaus ollut "okei" "joo" "aha" "iha ookoo" jos on kysynyt lisäkysymyksiä niin se on saattanut jo olla liikaa. Jos pojilla on jtn toiveita, murheita tms. Niin niistä ovat sanoneet itse valitsemallaan ajankohdalla. 

 

Normaalia ja kuuluu ikään. Älä painosta, kyllä ne taas alkavat puhua kun siltä tuntuu. Omat pojat parin vuoden ikäerolla olivat pienenä kuin paita ja peppu, yläasteiässä etääntyivät ja kummallakin oli ihan omat jutut ja aikuisina lähentyivät taas. Nykyään ovat tietääkseni paljonkin tekemisissä kun asuvat lähekkäin ja lapset ovat saman ikäisiä.

Vierailija wrote:

Oho, outoa. Meillä tytöt 19 ja 21 ja ovat aina olleet läheisiä, hyviä ystäviä keskenään. Toki riitaakin on aina ollut, mutta viime kädessä sisko on kummallekin se kaikkein läheisin ihminen. Onko tuo joku poikien ominaisuus etääntyä sisaruksesta?

Ei siinä ole mitään outoa.

Tutkitusti läheisimpiä sisaruksia ovat siskokset, sen jälkeen sisko ja veli, ja etäisimpiä ovat veljekset.

Vierailija wrote:

Ihan normaalia teini-iässä, oli kyseessä sitten tytöt tai pojat - ainakin omassa lähipiirissäni ollut. Reilu parikymppisinä sisarukset usein taas lähentyvät, kun teiniangsti on ohi

Ei se ole teiniangstia vaan ihan normaalia. Tuskin sinäkään olet yhteyksissä kaikkiin lapsuuden kavereihisi? Erona vielä se, että kaverit olet joskus itse valinnut mutta sisarusta et.

Jos se ei ole rikki, älä yritä korjata sitä.

Omat serkkuni joilla ikäerosta 5v eivät olleet lapsena tai nuorina läheisiä. Nyt kuitenkin parin vuoden sisään ovat lähentyneet ja viettävät säännöllisesti aikaa yhdessä. Tätini mukaan ovat heränneet siihen, että kun vanhemmista aika jättää niin ovat sitten ainoana lapsuuden perheestä jäljellä ja selvästi molemmille on tärkeää että yhteys veljeen säilyy. Täti on tietysti ikionnellinen tästä. Eli voi käydä näinkin että aikuisena lähentyvät.

Onhan tuo ikävää, mutta en tiedä voiko vanhempi tehdä enää tuossa vaiheessa asialle mitään. Tuo läheisyys sisaruksiin riippuu myös ikäeroista ja luonteista pitkälti. En minäkään ole oikeastaan missään yhteydessä veljeeni, toki olemme jo aikuisia. Meillä on iso ikäero ja aika eroavat elämänkatsomukset.

En tiedä olisko meillä mitään juteltavaakaan tuosta johtuen. Minä kyllä silti haluaisin olla yhteydessä, mutta en jaksa olla aina se, joka soittaa tai laittaa viestiä. Veljestä ei kuulu koskaan mitään. Vastailee kahdella sanalla viesteihin, mutta vain jos häneltä kysyy jotain.

Miehillä tuntuu olevan usein näin. Tunnen useamman miehen, joka laittaa kerran vuodessa sisarukselle tyyliä synttärionnittelut ja se on heidän mielestä aivan riittävää yhteydenpitoa. Ehkä tuo on vaan joku miesten juttu. Vaikea sanoa, kun itse on kipuillut paljonkin sen asian kanssa, että lapsuuden kaaoksen takia me ei olla aikuisenakaan läheisiä. 

Muistakaa puheissannekin vaalia sitä sisarussuhdetta. Kannustaa lapsia ylläpitämään hyviä välejä. Naisystäviä ja kavereita tulee ja menee. Sisarussuhde on ainoa pysyvä ihmissuhde elämässä ja kaikista pitkäaikaisin. Vanhemmista todennäköisesti aika jättää vuosia aiemmin ja tällöin sisarukset on oikeasti ainoa lapsuudenperhe mitä on. Jos ei ole omaa puolisoa ja lapsia niin sisarus on ainoa perhe. Mulla ei ole sisaruksia ja nyt aikuisena sen tajuaa miten yksin on kun ei ole muuta lapsuudenperhettä kuin ikääntyvät vanhemmat. Kun oikeasti miettii mikä on elämässä tärkeintä, niin perhe. 

Itse olen läheinen pari vuotta vanhemman veljeni kanssa, mutta toisten vielä vanhempien sisarusten kanssa en niinkään. Tullaan kyllä toimeen ja on ihan hauska nähdä se pari kertaa vuodessa. Asutaan ihan eri puolella Suomea. Mutta eipä tule soiteltua tai muuten oltua yhteydessä, ellei sitten ole jotakin erityistä asiaa. Vanhimmat sisarukset muuttivat kotoa pois, kun olin kymmenen korvilla. Ihan omat kuviot on ollut meillä kaikilla. Ja siihen aikaan ei ollut somea, minkä kautta pitää yhteyttä.