Kuka muistaa markka-ajan hyvinvoinnin ja ostovoiman? Silloin pystyi ostamaan omakotitalon, vaikka vain toinen vanhemmista kävi töissä.
Omistusasunnon tai omakotitalon osto ei ollut silloin mikään ihme vaan ihan tavallista ja siihen riitti yhden duunariaikuisen tulot. Moni äiti oli silloin kotiäitinä. Myös uusien autojen kauppa kävi silloin kovaa.
Kuka muistaa markka-ajan hyvä vuodet?
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Isäni rakensi itse omakotitalon toki talkooapua käyttäen ja sitten oli tietysti käytettävä sähkö- ja putkimiehiä. Isä teki monta vuotta kahta työtä elatuksemme eteen. Äitini oli kotiäiti ja tosiaan ruokaa tehtiin edullisista aineksista ja lapsuudessa lounas saattoi merkitä jotain velliä ja voileipää. Oli oma kasvimaa ja perunapelto sekä marjapensaat. Mustikoita kerättiin ämpärikaupalla. Kaikki muu leivottiin kotona paitsi ruisleipä. Vaatteita ostettiin harvoin.
Eihän se kulutus ollut samanlaista kuin nykyään. Matkustaminen merkitsi sukuloimista lähiseudulla. Alkoholia ei käyttänyt kumpikaan vanhemmista eikä tupakoinut. Ensimmäisen uuden auton isäni osti kun velat oli maksettu. Kyllä sitä pitkään pörrättiin menemään käytetyillä skodilla ja mosseilla.
Kyllä, siinä missä nykyään talot tulee avaimet käteen-pakettina talotehtaalta, silloin en
Mä muistan kuinka meidän kesämökkiä rakennettiin noin. Meillä ei ollut taloa, se mökki oli meidän talo. Sen valmistuminen kesti kauan ja me nukuttiin jossain parakin tapaisessa, lattialla vieri vieressä. Ei ollut edes sänkyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Ei pystynyt
Joo, ei pystynyt. Kun muistelee jotain 1970, 1980 ja 1990 luvun alkua.Kyllä siihen talon rakentamiseen tarvittiin molempien palkkatulot.
Ja niihin aikoihin usein tarvittiin vielä takaajat lainoihin.
Yleensä omat vanhemmat takasivat lainan.
Jos ei ole itse elänyt ja kokenut noita aikoja, ei kannattaisi kirjoitella satuja palstoille.
Lainojen korothan oli ihan hirveitä! Joku 14-20% saattoi olla ihan tavallista asuntolainoissa😬
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Oli ihan hyvä syy miksi LADA oli Suomen suosituin auto vielä pitkälle 80-luvulle. Ja se oli hinta joka oli huomattavasti länsiautoja halvempi. Se oli myös helppo korjata ja huoltaa itse.
Ja lähti käyntiin -40 asteen pakkasellakin, jos akku ei jakssanut enää pyörittää käynnistysmoottoria, niin ladassa oli käynnistyskampi Siperian tasoisia pakkasia varten.
Stallarit kehui että lada lähtee talvella käyntiin ja on lämmin, niin ne muunkin merkkiset autot !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Ei pystynyt
Joo, ei pystynyt. Kun muistelee jotain 1970, 1980 ja 1990 luvun alkua.Kyllä siihen talon rakentamiseen tarvittiin molempien palkkatulot.
Ja niihin aikoihin usein tarvittiin vielä takaajat lainoihin.
Yleensä omat vanhemmat takasivat lainan.
Jos ei ole itse elänyt ja kokenut noita aikoja, ei kannattaisi kirjoitella satuja palstoille.
Tuohon aikaan taloja rakenneltiin talkoilla ilman palkkaa. Se oli sitä yhteisöllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Joo muistan kun äiti sanoi, että lainan korko oli 16% ja jotain kuluja vielä päälle. Että halpaa se asuntolaina ei ollut.
Ja jos sai liian alhaisella korolla lainaa (esim vakuutusyhtiön/pankin henkilökuntalainaa), siitä joutui maksamaan veroa.
Sehän riippui ihan perheen taustasta. Vauraat lähtökohdat,molempien tai toisen canhemmat takasivat lainan ja antoivat rahaa.
P-aukiset eivät saaneet lainaa eikä heidän v vanhemmillaan kelvollisuutta takaajiksi.
Kotiäitejä eivät olleet suvun jo kuollut polvikaan, 1900 -luvun alkupuolella syntyneet. Eivät 30-luvulla eikä 40-luvulla syntyneet minun suvussani. Äiti kai pientilan emäntänä oli lähimpänä kotirouvaa kun kotona teki töitä aamuviidestä iltakymmeneen.
Se omakotitalo oli kaiken lisäksi Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Lisäksi oli kesämökki kohtuullisen ajomatkan päässä Uudellamaalla.
Joo muistan. Meilläki oli äiti kotona ja isä töissä huoltomiehenä. Omakotitalo alla ja auto. Omakotitalon isä, setä ja ukki rakensi. Isä korjasi auton rutkua. Isä kävi kolmivuorotöissä ja painoi jatkuvasti ylitöitä. Suihkussa käydessä vettä piti säästää, vessanpönttöä sai vetäistä vain ison hädän jälkeen. Lomamatkat tehtiin sukulaisten luo, ei puhettakaan mistään ulkomaanmatkoista. Yksi näppäinpuhelin oli, mutta sillä ei saanut soitella koska se maksaa. Vaatteet kierrätettiin sukulaisilta ja milloin mistä. Ysärillä istuttiin pimeässä, koska lama ja sähkökatkokset.
Oi niitä aikoja.
Nykyään taas pitää/pitäs olla iso okt, uusi auto, ulkomaan matkoja, kaikilla uuden karheet kännykät, uudet muotivaatteet jne jne jne.
Joo ja tietokoneenkin sai keskituloisen kolmen kuukauden bruttopalkalla.
Ysärilapsi tässä terve. Omista luokkakavereistani (30 lasta) ainoankaan lapsen äiti ei ollut kotona, ellei sitten työskennellyt (!) perhepäivähoitajana.
Asuntolainan hoitamiseen vaadittiin molempien vanhempien palkka. Korko oli kova ja laina-aika paljon lyhyempi, kuin mitä nyt.
Autot ei olleet meillä koskaan uusia. Ulkomailla ei reissattu. Ja ihan kaksi keskituloista vanhempaa oli meidän perheessä.
Ainoastaan kummitätini asui ok-talossa ja sekin oli maalla. Edes tätini mies joka oli verrattain hyvätuloinen firmanjohtaja ei hankkinut perheelleen kuin rivarin. Hienoilla autoilla kyllä ajeli.
Juuri tänään ostin kaupasta täytepatongin ja energiajuoman, nyt tilillä 32euroa.