Mitä tehdä kun koko elämä on ollut suuri pettymys?

Tuntuu että kuolen henkisesti tähän masennukseen, olen pettynyt perhe-elämään, mieheeni, kaikista eniten itseeni. Töissä jaksaan juuri ja juuri käydä. Mikään ei tuota iloa samalla lailla kun ennen. En jaksa enää edes esittää että olen iloinen... kun en kerta kaikkiaan ole! Lapsi lähenee teini-ikää ja niskuroi, valittaa kaikesta eikä miehestä saa mitään apua. Ongelmien sattuessa eteen joudun aina yksin selviämään. En jaksa tätä painolastia enää. Perheneuvolassa olemme käyneet eikä siitä ole mitään apua. 

Usein mietin että olisi parempi että kuolisin pois, tuskani lähtisi enkä olisi taakkana kenellekään vaikka tiedän että se aiheuttaisi myös paljon surua. Olen vain niin väsynyt tsemppaamaan päivästä toiseen. Olen varmaan hirveä kivireki kaikille. Kun katson peilistä itseäni, haukun itseäni mitä hirveimmillä haukkumasanoilla. Sisäinen ääneni on pahin itsetunnon tappaja.