Onko kasvatuksessa uhkailu, kiristys ja lahjonta väärin?

Kuka oikeasti neuvottelee joka päivä 4-vuotiaan kanssa pukemisesta tai vaikka siitä voiko iltapalaksi syödä pelkkää suklaata. Kyllä minä tiedän että lapsi kiukuttelee koska ei haluaisi mennä päiväkotiin mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.

Aamulla on ehdittävä töihin ja annan vaihtoehdoksi joko pukea tai sitten mennä yökkärissä päiväkotiin. Jos ei pue ulkovaatteita niin sitten mennään ilman niitä ja palellaan. Kyllä 4v ainakin meillä jo yhden kerran jälkeen totesi että talvella kannattaa laittaa ne ulkovaatteet.

Ja onko se sitten niin kauheaa jos saa kaikille kivemman ja riidattoman aamun sillä, että lupaa reippaasta toiminnasta jotain, vaikka sen lelun mukaan päiväkotiin?

Vierailija wrote:

Toiminee myös ikääntyvien vanhempien kanssa.

Kyllä kun ovat lapsia taas toiseen kerran,,,

Yleisemmin jos lapsi saa itse valita vaatteensa kouluun, niin tällöin hän myös pukee ne mielellään päälleensä.

Kokeilkaa edellisenä iltana päättää lapsen kanssa yhdessä mitkä vaatteet laitetaan huomenna päälle ja jättäkää ne "esille" eli hengariin roikkumaan lapsen huoneeseen.

Säästätte paljon aikaa seuraavana aamuna. Ja se saattaa kestää muutaman kerran että lapsi tottuu tälläiseen ja alkaa sitten pukea ylleensä ne vaatteet ajallaan.

Vierailija wrote: Yleisemmin jos lapsi saa itse valita vaatteensa kouluun, niin tällöin hän myös pukee ne mielellään päälleensä.

Kokeilkaa edellisenä iltana päättää lapsen kanssa yhdessä mitkä vaatteet laitetaan huomenna päälle ja jättäkää ne "esille" eli hengariin roikkumaan lapsen huoneeseen.

Säästätte paljon aikaa seuraavana aamuna. Ja se saattaa kestää muutaman kerran että lapsi tottuu tälläiseen ja alkaa sitten pukea ylleensä ne vaatteet ajallaan.

Kouluun ja päiväkotiin tarkoitin.

Sisävaatteet meillä puetaan hyvinkin reippaasti, mutta se, missä takkuaa on talvihaalari ja _merinovillahaalari_ sen alle. Merinovillaa lapsi ei pukisi jos saisi itse päättää. Ikävä kyllä olen linjannut että se on kuitenkin tarpeen.

Noinhan se elämäkin myöhemmin toimii. Teet asian x, niin saat asian y.

En ymmärrä, mitä pahaa tuossa on, kunhan se ei ole mitenkään kohtuutonta lapsen ikä ja kehitysaste huomioonottaen eikä peloitella lasta millään karseilla rangaistuksilla tms.

Ihminen kumminkin on moniulotteinen otus. On hyvä opettaa lapselle käytännön taitoja ja pragmaattista syy-seuraus ketjua ja palkita/rangaista järkevillä tavoilla. Tunnetaitoja on myöskin hyvä opetella. Mutta en ymmärrä, miksi pitäisi valita jompi kumpi? Kumpaakin tarvitaan elämässä, rationaalisuutta sekä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin minusta tuntuu että tunnetaidot on hieman vajavainen työkalupakki. Sillä selviää tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ei sillä voi kaikkea tehdä. Esimerkiksi se pianoläksy-asia. Lapsi ei halua soittaa pianoa, koska se on vaikeaa. Koska lapsi ei saa soittamisesta välitöntä palkintoa (taitojen nopea kehittyminen), eikä vaikkapa sitä ruutuaikaa, ei hän halua tehdä sitä. Sitten keskustellaan ja vanhempi ymmärtää miksi lapsi ei halua tehdä sitä. Lapsi ei ymmärrä, miksi vanhemmasta pianoläksyjen soittaminen olisi kuitenkin järkevää. Lopputulos: lapsi ei soita pianoläksyjä. Se ei ole niin vakavaa, koska kyse on harrastuksesta, mutta jos pianon tilalle vaihtaa matikan, niin jokainen huomaa ongelman.

Eli opetat, että asioita voi tehdä vain ulkoisesta motivaatiosta. Lapsestasi tulee lammas, joka ei tunnista omia tunteitaan ja muut ihmiset päättävät mitä hän elämässään tekee. Jos haluat oikeasti, että lapsestasi tulee muusikko, niin hän saa päättää minkä instrumentin aloittaa. Jos joskus tuntuu tylsältä, niin sitähän kannattaa avata, eikö hän vaikka ymmärrä jotain? Koska jos ei ole sisäistä motivaatiota, niin hänhän kyllä lopettaa sen pianon heti kun vaan voi, ilman pelkoa hullusta vanhemmasta, joka vain lahjoo tai uhkailee.