Onko mun organisoinnissa vikaa vai onko tää oikeesti raskas yhdistelmä:

Mitä pitäisi sanoa? Taputella päähän, ja väittää että kaikilla muillakin on kuule ihan yhtä rankkaa?



En tiedä ap:n tilannetta tarkkaan, onko hän esim. onnistunut ajoittamaan lasten päiväunet samoihin aikoihin, niin saisi itsekin nukkua? Ulkoileeko tarpeeksi lasten kanssa (jos esikoiseni kilahtaa kotona, menemme ulos, siellä hän viihtyy eikä minun tarvitse viihdyttää)? Onko esikoinen mustasukkainen siksi, ettei saa tarpeeksi huomiota, sillä useimmiten mustasukkaisuus alkaa vasta vauvan lähtiessä liikkeelle ja vaatiessa oman tilansa? Jos vauva on aina tissillä, onko kokeillut antaa lisämaitoa (meillä ei ole tarvittu, mutta kaikille vauvoille ei äidinmaito riitä)? NUO ovat organisointikysymyksiä. Ja kuten totesin, en tiedä miten ap on ne järjestänyt.



Ja sinä, joka mietit miksi olen yh: entinen mieheni ei lähtenyt siksi, että olisin erityisen vittumainen tms. Hän sairastui masennukseen, sitten tuli maaninen vaihe, itsemurhayrityksiä, vainoharhaisuutta... lopulta diagnoosiksi maanis-depressiivisyys ja paranoia. Yritin parhaani mukaan hankkia hänelle apua (lääkäri, terapia, vahdin että ottaa lääkkeensä), siinä ilmeisesti kuitenkaan onnistumatta. Kolmannen itsemurhayrityksen jälkeen heitin hänet pihalle, lastemme vuoksi ja itsenikin vuoksi. Hän on ollut useamman kerran psykiatrisessa hoidossa suljetulla osastolla, vastoin omaa tahtoaan. Toinen lapsemme oli siis vahinko, minulla oli kierukka joka oli poistunut huomaamatta kuukautisvuodon mukana, en siis tietoisesti alkanut hankkimaan perheenlisäystä henkisesti sairaan ihmisen kanssa.



T:Se " superäiti" joka ei (myös omaksi yllätyksekseen) ainakaan vielä ole nääntynyt taakkansa alla.

-Saako vauva tarpeeksi ravintoa? 2 tunnein välein yötä päivää on aikamoinen syömistahti. Kokeilisitko lisäravintoa?

-Käyttekö leikkipuistoissa, perhekerhossa, tms? Siellä esikoisella olisi tekemistä, eikä tarvitsisi uhmailla äidille ja saada " kilareita"

Meillä on kaksi eläväistä poikaa 14 kk ikäerolla. Alle 3- vuotiaita molemmat.



Mutta nurkkaan pääsee jos ei tottele. Kyllä sen isomman pitää antaa olla ja totella! Enkä nyt mitään Hitler- asennetta omaa, vaan ihan tavallista: kahvit juon rauhassa ja leikkien pitää sujua ilman ylimääräsiä sekoiluja.



247 vastuuta en ole koskaan lapsistani kokenut. Ihan luonnollinen jatko meille. Rankkaa ei ole kun mulla nyt on tällänen asenne että lapset nyt on lapsia, saa ja kuuluu näkyä ja olla, mutta rajat on ja ne pidetään. Kyllä toi 1- vuotias taaperokin tajuaa viedäänkö roska roskikseen vai levitetäänkö sisältö lattialle. Eikä ne levitä -tai menee nurkkaan.

Kahvit juon rauhassa kun delegoin lapsille puuhaa, otan siihen viereen herkutteleen tms.



Kotiäitiys on raskasta siinä missä työssäkäyntikin. Molemmissa on rutiininsa. Mutta oma asenne ratkasee. En ymmärrä miten kotona oleminen joka on suuri etuoikeus on 247 vastuuta ja paniikkia. Koko päivä aikaa pestä koneellinen pyykkiä ja nauttia lapsista. Ja sitten jokkut stressaa kun lapset kiukuttelee (kun niillä on tylsää koska äiti on netissä).

Sitäpaitsi, 2v4kk on vielä pieni menemään päiväkotiin mun mielestä, ainakin virikehoitoon.

Meillä on lapset tasan 2 vuoden ikäerolla. Esikoinen aloittaa tammikuun alussa puolipäivähoidon 3 kertaa viikossa, tähän asti on ollut kotona, ja täytti juuri 3 vuotta. Mieheni on yksityisyrittäjä ja paljon poissa, hoidan lapset ja kodin käytännössä katsoen itse. Ajoittain on ollut rankkaa, mutta ei epätoivoisen rankkaa kuitenkaan, ihan hyvin ollaan pärjätty.

Meillä esikoinen menee päiväkotiin siksi, että ei kuuluta kirkkoon, enkä halua käyttää seurakunnan kerhopalveluja. Muita kerhoja ei täälläpäin ole. Leikkipuistossa käydään, muttei siellä aina ole leikkiseuraa.

Mä olen huomannut, että monet vanhemmat kyllä kasvattavat lapsia suhteessa muihin ihmisiin, mutta suhteessa omiin sisaruksiin saadaan käyttäytyä ihan kuin viidakossa. Että ikään kuin sellainen verissä päin tappelu vaan kuuluisi asiaan ja riippuisi tempperamentista.

On meilläkin tempperamenttiset laspset, joita saa olla ohjaamassa ja opastamassa asiassa kuin asiassa. PIenestä pitäen on kuitenkin tehty selväksi kuinka ihmisä kohdellaan ja se on ihan ehdotonta. JA se ihmisten hyvin kohtelu liittyy myös omiin sisaruksiin, riidellä saa ja välillä tapllakin, mutta selkeiden sääntöjen alla. Riidat, ne isommat sitten selvitellään yhdessä, ja mietitään kunkin ikätasolle sopivalla tavalla kuinka tilanteesta olisi selvitty ilman riitaa.

Vierailija:

ja saa kahvin juoda " rauhassa" : On olemassa erilaisia lapsia joilla erilainen temperamentti. Meillä 2 poikaa ja sanonpa vaan, että tulkaa meille katsomaan, siinä ei kyl " rauhasta" puhuta mitään:) Kyl se on 100% vääntöä 24/7, ja tää on oikeasti rankkaa aikaa...Nooh, ehkä mä oon niin itsekäs ihminen, että kaipaan myös välillä muutakin elämää (shoppailua, ulkoilua, lenkillä käyntiä, kavereiden tapaamista ilman lapsia, syömässä käyntiä jne:)...Joten itse ainakin pidän tätä arkea raskaana.....Kotiäiti olen kuitenkin ollut 4 vuotta ja vielä vuoden aion tätä jatkaa. Ja se vakipaikkakin kyllä on odottamassa.

Kun on jaksanut puolisonsa vakavat mielenterveysongelmat niin sen jälkeen jaksaa mitä vaan.



Tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä ja toivotan numerolle 12 mukavaa alkavaa vuotta! =)



(meillä säästyttiin itsemurhalta ja laitoshoidolta hyvien lääkäreiden ja sopivien lääkkeiden ansiosta ja mies on menossa takaisin töihin helmikuussa!!)