Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8310)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ketjun aloittajan mies on heittänyt jo tämän ulisevan läskin mätisäkin pihalle
Laiska miesvauva on jo heitetty pihalle.
Miesvauva on sitten erittäin onnellinen kun ei tarvi läskin mätisäkin ulinaa enää kuunnella
Mut niin saamaton oli kuitenkin, ettei edes eroa saanut aikaiseksi. Senkin piti apn tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ennenvanhaan juoppohullut näkivät ympärillään pikku-ukkoja, mutta juoppohullut palstamammat näkevät palstamammaukkoja. Kaipa se jotain lohtua tuo yksinäisyyteen.
Näethän sinäkin ympärilläsi kokonaisen perheen. Vaimo jaksaa pyörittää pyllyä eivätkä lapset kasva koskaan päiväkoti-ikäisista. Kaipa se jotain lohtua tuo yksinäisyyteen.
Joskus tulee raja vastaan että ei jaksa. Pitää vaan olla välillä tekemättä mitään ja kouluttaa myös perheen muut jäsenet siivoamaan omat sotkut.
Kyllä meidän miestenkin kannattaa välillä imuroida ja viedä roskat, laittaa pyykit koneeseen. Kannattaa vuorotella.

Ei se aina toimi. Tiedän yhden perheen, jossa kolme tytärtä, äiti ja isä. Tehtävät oli jaettu siten, että vanhemmat tekivät enemmän kotitöitä, kun lapset olivat pienempiä. Sitten lasten kasvaessa homma muuttui pikkuhiljaa siihen, että perheen isän vuorolla koti oli siisti, mutta muulloin aivan hirveässä kunnossa. Vierailin eräänkin kerran siellä niin, että jos kahvia halusi juoda, ei ollut yhtään puhdasta kuppia, eikä muutenkaan puhtaita astioita, kun kaikki olivat likaisina tiskipöydällä ja altaat täynnä. Sama muunkin siivoamisen kanssa, eli käytännössä talossa siivottiin vain isän vuorolla, eli n. kerran kuukaudessa. Voitte kuvitella sitä pölyn ja karvojen määrää, kun perheessä oli vielä kaksi koiraa, neljä kissaa, kani ja marsu. Oli muutenkin mielenkiintoista osua paikalle, kun talon naisväki "keskusteli" kenen piti tehdä mitäkin, eli käytännössä hirveää meteliä, kun neljä naista huutaa ja kimittää toisilleen. Lopulta mies sai tarpoeekseen ja vuokrasi itselleen yksiön ja antoi naisväen elää kaiken sotkunsa keskellä.
Onko tääl ny joku uus spessuhullu? Vähä välii toi nimi mainittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus tulee raja vastaan että ei jaksa. Pitää vaan olla välillä tekemättä mitään ja kouluttaa myös perheen muut jäsenet siivoamaan omat sotkut.
Kyllä meidän miestenkin kannattaa välillä imuroida ja viedä roskat, laittaa pyykit koneeseen. Kannattaa vuorotella.
Ei se aina toimi. Tiedän yhden perheen, jossa kolme tytärtä, äiti ja isä. Tehtävät oli jaettu siten, että vanhemmat tekivät enemmän kotitöitä, kun lapset olivat pienempiä. Sitten lasten kasvaessa homma muuttui pikkuhiljaa siihen, että perheen isän vuorolla koti oli siisti, mutta muulloin aivan hirveässä kunnossa. Vierailin eräänkin kerran siellä niin, että jos kahvia halusi juoda, ei ollut yhtään puhdasta kuppia, eikä muutenkaan puhtaita astioita, kun kaikki olivat likaisina tiskipöydällä ja altaat täynnä. Sama muunkin siivoamisen kanssa, eli käytännössä talossa siivotti
Ei oo todellista! Mulla ihan sama kokemus, mut sotkuisia oli isä ja kolme poikaa! Eivät olleet mun perhe, vaan naapurissa. Mut sitä huudon ja sotkun määrää! Huh huh. Onneksi äiti älysi jättää jätkät mesoamaan keskenään ja nyt elä vitipuhtaassa asunnossa!
Vierailija kirjoitti:
Kiinteistöhuoltoliiton mukaan naisasukeilta löytyy sotkuisimmat asunnot.
Se yksittäinen huoltomies ei ole mikään kiinteistöhuoltoliitto.

Kymmenet tuhannet huoltomiehet tietävät totuuden. Varsinkin siinä vaiheessa huushollia ei siivota lainkaan, kun mies on nostanut kytkintä ja äkkiä pitäisi löytää uusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinteistöhuoltoliiton mukaan naisasukeilta löytyy sotkuisimmat asunnot.
Se yksittäinen huoltomies ei ole mikään kiinteistöhuoltoliitto.
Milläs nimimerkillä esiinnyit heppatallissa?

Minua ei ole ikinä kiinnostaneet hevoset tai hevosurheilu tai teinityttöjen palstalla keskustelu.

Nyt ei kysytty sitä, vaan millä nimimerkillä esiinnyit heppatallissa? Nimittäin sinä olet tuota samaa valhetta levittänyt sielläkin, että huomio naisten siivottomista asunnoista olisi jonkun yksittäisen huoltomiehen keksintöä. Asian kieltäminen vain vahvistaa naisten siivottomuutta.
Jos minä en ole ikinä käynytkään missään hevostallissa, niin miten minä olisin voinut kirjoittaa sinne mitään?
No missä se ap on? Unohti kai koko ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nyt onkin asialla pahemmanlaatuisesti lukihäiriöinen tapaus ja hermostuukin mokoma. Ei siis edelleenkään ole kyse hevosista, vaan sinä olet tuota samaa paskaa länkyttänyt sielläkin. Nolottaako oma siivottomuus vai miksi haluat kieltää aivan päivän selvän ja tutkitun ja todistetun asian?"
No nyt on mielenkiintoista. Laitatko linkin tutkimukseen ja todistuksiin(?)
Sivusta
Se kertoi ne jo aiemmin. Kyseisen asian ovat todistaneet yksi huoltomies, huoltomiehen kaveri (tuo mies itse) ja isännöitsijän vaimo. Pakkohan tuo on uskoa, kun on niin huolella tehty ja todistettu tutkimus.
Kuinka monen ihmisen pitää vierailla asunnossasi, että sen voi todeta olevan sotkuinen?

Ei minun asunto ole sotkuinen. Sen kun tulet katsomaan.

Yhdenkään isännöitsijän puolisolla ei ole mitään asiaa kenenkään kotiin, jota isännöitsijä isännöi. Siitä pääsee vain poliisin juttusille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nyt onkin asialla pahemmanlaatuisesti lukihäiriöinen tapaus ja hermostuukin mokoma. Ei siis edelleenkään ole kyse hevosista, vaan sinä olet tuota samaa paskaa länkyttänyt sielläkin. Nolottaako oma siivottomuus vai miksi haluat kieltää aivan päivän selvän ja tutkitun ja todistetun asian?"
No nyt on mielenkiintoista. Laitatko linkin tutkimukseen ja todistuksiin(?)
Sivusta
Se kertoi ne jo aiemmin. Kyseisen asian ovat todistaneet yksi huoltomies, huoltomiehen kaveri (tuo mies itse) ja isännöitsijän vaimo. Pakkohan tuo on uskoa, kun on niin huolella tehty ja todistettu tutkimus.
Kuinka monen ihmisen pitää vierailla asunnossasi, että sen voi todeta olevan sotkuinen?
Yhdenkään
Aijaa? Meidän taloyhtiötä isännöi pariskunta.
Isännöitsijöitä voi olla vaikka viisi, mutta yhdenkään perheenjäsenillä ei ole asiaa kenenkään asuntoon. Jos isännöitsijä tulee käymään meillä ja tuo perheensä mukanaan, teen heistä rikosilmoituksen.
Liikuttavan säälittävä toive. Tää apn miessankari ei nyt onnistunut toteuttaa sun toivettas. Ap lähti lasten kera. Apn miehestä ei tietoa. Ehkä oppi siivoamaan, ehkä ei. Yksin.