Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8336)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Aamulla rakasteltiin pari tuntia, sitten kävin kävelyllä kauniissa aurinkoisessa säässä. Ruoka on uunissa, joten nyt on aikaa vaikka palstailla. Seuraavaksi teen salaatin lounaalle ja sen jälkeen täytyy keskittyä pyykkihuoltoon."
Meillä rouva ei pysty kävelemään kunnolla koko päivänä rakastelun jälkeen.
Ai. No, meillä rakastellaan, eikä satuteta toista niin, ettei toinen pysty edes kävelemään. Se ei ole rakkautta.
Älykääpiö. Mulla menee jalat iha voimattomiks kun saan tarpeeks monta orkkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies täällä hei. Nyt on aika kertoa totuus, kun sain vihjeen, että täällä on ruodittu meidän perhe-elämää. Asiahan meni niin, että minä muutin muutamaksi viikoksi pois, koska kyllästyin totaalisesti vaimon laiskuuteen. Hänen kaikki aikansa kului joko puhelin kädessä tai tietokoneella istuen. Kaikki kotityöt jäivät minun harteilleni. Laitan linkin kuviin, joissa vastaava koti sen jälkeen kun kotityöt jäävät naisen hoidettavaksi.
Arvasin, valehteleva AP.... hyvä että totuus selvisi ja tässäkin jutussa mies oli ainoa fiksu olento.
Eihän toi linkki sovi edes ajallisesti yhteen eikä jutun henkilöillä ollut lapsiakaan :D:D

Jaa, itse pystyn masturboimaan itselleni parikymmentä orkkua peräkkäin ja jalat kyllä kantaa sen jälkeen ihan hyvin. Sinuna epäilisin jotain vakavaa lihasrappeumaa itselläni.
"Jaa, itse pystyn masturboimaan itselleni parikymmentä orkkua peräkkäin ja jalat kyllä kantaa sen jälkeen ihan hyvin. Sinuna epäilisin jotain vakavaa lihasrappeumaa itselläni."
Naisten orgasmit ovat jokaisella erilaisia. Tiedän yhden naisen joka pyörtyi joka kerta kun sai orkun ja eräs toinen meni jalattomaksi muutaman rajun orkun jälkeen. Ehkäpä noi ovat sitten harvinaisuuksia.

Miten kertoa olevansa neitsyt sanomatta olen neitsyt :D
"Miten kertoa olevansa neitsyt sanomatta olen neitsyt :D"
Ilman muuta olen edelleen neitsyt viiden lapsen isänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Katkeruutesi naisia kohtaan syntyy näiltä palstoilta? Ei siis oikeasta ja konkreettisesta elämästä? Sinua eivät naiset oikeasti koskaan väheksy? Kuin herkkä on miehinen itsetunto??"
No ei tosiaan. Tälle palstalle voi hyvin viitata kintaalla, mutta kun mm ed. pääministeri hehkutti intersektionaalista feminismiään, niin se on kaiketi otettava vakavasti... en enää koskaan äänestä naista yksissäkään vaaleissa. Kun näin korkealta valtiolliselta taholta julistetaan pyhää sotaa koko miessukupuolta vastaan, niin on syytä varoa, ketä on valitsemassa johtaviin asemiin...
Jos sinä kohtelet lähipiirisi naisia tasa-arvoisesti, niin hyvä juttu. Olet hoitanut oman osuutesi asiassa. Et silti voi väheksyä sitä, että osa toisista miehistä pyrkii alistamaan naisia.
Muuten, oletko todellakin varma, että olet niin tasa-arvoinen kun arvelet olevasi? Kun jo etukäteen päät
osa naisista pyrkyy a,-eustanmab nuehupö hiteb jionnebttusu ob urere vabstutuuttu
nekeri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies täällä hei. Nyt on aika kertoa totuus, kun sain vihjeen, että täällä on ruodittu meidän perhe-elämää. Asiahan meni niin, että minä muutin muutamaksi viikoksi pois, koska kyllästyin totaalisesti vaimon laiskuuteen. Hänen kaikki aikansa kului joko puhelin kädessä tai tietokoneella istuen. Kaikki kotityöt jäivät minun harteilleni. Laitan linkin kuviin, joissa vastaava koti sen jälkeen kun kotityöt jäävät naisen hoidettavaksi.
Arvasin, valehteleva AP.... hyvä että totuus selvisi ja tässäkin jutussa mies oli ainoa fiksu olento.
Eihän toi linkki sovi edes ajallisesti yhteen eikä jutun henkilöillä ollut lapsiakaan :D:D
Erikoista, miehillä ottaa koville se tosiasia, ettei kaikki miehet hoida hommiaan ja eivätkä keksi mitään hyviä selityksiä sille. Pitää sit kehittää säälittäviä selitelmiä.
"Erikoista, miehillä ottaa koville se tosiasia, ettei kaikki miehet hoida hommiaan ja eivätkä keksi mitään hyviä selityksiä sille. Pitää sit kehittää säälittäviä selitelmiä."
Sellaiset harhat taas siellä.

Ei, vaan palstamammathan tässä on jo kuukausikaupalla raivonneet esim. sellaisten parien kohdalla, joissa vaimo haluaa tehdä suurimman osan kotitöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies täällä hei. Nyt on aika kertoa totuus, kun sain vihjeen, että täällä on ruodittu meidän perhe-elämää. Asiahan meni niin, että minä muutin muutamaksi viikoksi pois, koska kyllästyin totaalisesti vaimon laiskuuteen. Hänen kaikki aikansa kului joko puhelin kädessä tai tietokoneella istuen. Kaikki kotityöt jäivät minun harteilleni. Laitan linkin kuviin, joissa vastaava koti sen jälkeen kun kotityöt jäävät naisen hoidettavaksi.
Arvasin, valehteleva AP.... hyvä että totuus selvisi ja tässäkin jutussa mies oli ainoa fiksu olento.
Jos tuo on esimerkki fiksusta miehestä, niin ei hyvin miehillä mene...
Vierailija kirjoitti:
"Erikoista, miehillä ottaa koville se tosiasia, ettei kaikki miehet hoida hommiaan ja eivätkä keksi mitään hyviä selityksiä sille. Pitää sit kehittää säälittäviä selitelmiä."
Sellaiset harhat taas siellä.
Mitä harhaa? Tuossahan tuo artikkeli on linkattuna ja valheiden kera. Vähän epätoivoista sanoisin, kun ei edes vitsikästä.
Vierailija kirjoitti:
"Erikoista, miehillä ottaa koville se tosiasia, ettei kaikki miehet hoida hommiaan ja eivätkä keksi mitään hyviä selityksiä sille. Pitää sit kehittää säälittäviä selitelmiä."
Ei, vaan palstamammathan tässä on jo kuukausikaupalla raivonneet esim. sellaisten parien kohdalla, joissa vaimo haluaa tehdä suurimman osan kotitöistä.
Kylläkyllä ihan raivonneet? On se vaikeaa, kun palstamammamies ei saa tehdä kotitöitä, kun vaimo HALUAA niin niitä tehdä. Ei taida vaan tietää paremmasta hän. 1-2 työtä, lapset, mies ja kotityöt...naisen elämää. Miehellä...palsta.
En löydä ap:n kommenttia siitä mitä tapahtui vaikka olen yrittänyt selata ketjua.
Mitä tapahtui?
Hei, minäkin olen ap:n mies, ja minulle selvisi äskettäin, että hän oli uupunut siihen, että joutui tekemään kahden kodin siivoukset ja lastenhoidot, ja molemmissa paikoissa vielä salaamaan toisen perheen. Hän myönsi laskeneensa, että saisi meidät molemmat jonkin verran osallistumaan kotitöihin, ja siitä ja salailusta hän olisi vielä selvinnyt, mutta kun tilanne meni siihen, että meillä siivottuaan hän sanoi menevänsä lepäämään ja sitten livahti salaiseen toiseen kotiin ja sielläkin odottivat kaikki kotityöt, niin sitä hän ei enää jaksanut.
Harmi, nyt hän on täysin murtunut ja ei edes jaksa kirjoitella enää tänne. Tässä on kaksi miestä ja perhettä pulassa, olisi kannattanut aikaisemmin herätä siihen, että meidänkin pitäisi tehdä jotain, mutta vaikeaa se olisi ollut arvata, että niin hyvällä ja tunnollisella vaimolla on toinenkin perhe. Nyt ei enää oikein mitään taida olla korjattavissa.
Vierailija kirjoitti:
En löydä ap:n kommenttia siitä mitä tapahtui vaikka olen yrittänyt selata ketjua.
Mitä tapahtui?
Ap haki eroa ja muutti lasten kanssa pois.
Vierailija kirjoitti:
"Erikoista, miehillä ottaa koville se tosiasia, ettei kaikki miehet hoida hommiaan ja eivätkä keksi mitään hyviä selityksiä sille. Pitää sit kehittää säälittäviä selitelmiä."
Ei, vaan palstamammathan tässä on jo kuukausikaupalla raivonneet esim. sellaisten parien kohdalla, joissa vaimo haluaa tehdä suurimman osan kotitöistä.
Ja samaan aikaan miehet raivonneet, kun oletuksena on miesten osallistuminen kotihommiin.

Kukaan ei edelleenkään ole osannut kertoa järkevää syytä sille, miksi miehen ei tarvitsisi osallistua yhteisen kodin hoitamiseen.