Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8336)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi saada tällaisesta aiheesta 159 sivua tekstiä? Jos sinulla on
Suomalaisten naisten kohdalla se tahtoo mennä niin, että niin kauan kuin tuon luettelon komponentit ovat sopivasti yleiseltä tasoltaan vähän sinne päin, niin iso joukko, väitän että suurin osa suomalaisista naisista ovat ns. kimpassa. Heitä ei haittaa pätkääkään epäsiisteys ja esimerkkinä he voivat vaikka kuukausikaupalla istua kotonaan tietsikan äärellä mätänevät alushousut jalassaan haukkumassa miehiä.
On siis helppoa ikään kuin peittää se siivottumuus ja taidottomuus kotihommien suhteen pitämällä kauheaa älämölöä sen sijaan, että tekisivät kotihommat sillä välin, kun mies tekee oikeita fyysisiä töitä.
No nyt paljastui sekin, miksi tämä yksi hyypiö on aina niin tikkana naisia haukkumassa täällä. Se toi Aasiasta itselleen kodinkoneen, mutta kone osoittautuikin Kiina-piraatiksi, joka pitää kauheaa älämölöä mätänevät alushousut jalassa ja haukkuu ukkoaan. (Ihan aiheesta kyllä haukkuu, jos multa kysytään. Siinä on vakka kantensa valinnut.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi saada tällaisesta aiheesta 159 sivua tekstiä? Jos sinulla on koti, sinun on tehtävä kotitöitä. Jos haluat pysyä hengissä, sinun on tehtävä ruokaa. Jos sinulla on lapsia, sinun on hoidettava ja kasvatettava heitä. Jos sinulla on työpaikka, sinun pitää käydä töissä. Ihan sama vaikka jalkojen välissä olisi kurpitsa. Mikä tässä on vaikeaa?
Suomalaisten naisten kohdalla se tahtoo mennä niin, että niin kauan kuin tuon luettelon komponentit ovat sopivasti yleiseltä tasoltaan vähän sinne päin, niin iso joukko, väitän että suurin osa suomalaisista naisista ovat ns. kimpassa. Heitä ei haittaa pätkääkään epäsiisteys ja esimerkkinä he voivat vaikka kuukausikaupalla istua kotonaan tietsikan äärellä mätänevät alushousut jalassaan haukkumassa miehiä.
On siis helppoa ikään kuin peittää se siivottumuus ja taidottomuus kotihommien suhteen pitämällä kau
Nyt herätit uteliaisuuteni. Olen hoitaja ja työni on hoitoalallakin raskasta, mieheni tekee toimistotyötä, istuu suurimman osan ajastaan tietokoneella. Eikö minun tarvitse tehdä kotitöitä, koska minä teen sitä oikeaa fyysistä työtä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi saada tällaisesta aiheesta 159 sivua tekstiä? Jos sinulla on koti, sinun on tehtävä kotitöitä. Jos haluat pysyä hengissä, sinun on tehtävä ruokaa. Jos sinulla on lapsia, sinun on hoidettava ja kasvatettava heitä. Jos sinulla on työpaikka, sinun pitää käydä töissä. Ihan sama vaikka jalkojen välissä olisi kurpitsa. Mikä tässä on vaikeaa?
Suomalaisten naisten kohdalla se tahtoo mennä niin, että niin kauan kuin tuon luettelon komponentit ovat sopivasti yleiseltä tasoltaan vähän sinne päin, niin iso joukko, väitän että suurin osa suomalaisista naisista ovat ns. kimpassa. Heitä ei haittaa pätkääkään epäsiisteys ja esimerkkinä he voivat vaikka kuukausikaupalla istua kotonaan tietsikan äärellä mätänevät alushousut jalassaan haukkumassa miehiä.
On siis helppoa ikään kuin peittää se siivottumuus
"Nyt herätit uteliaisuuteni. Olen hoitaja ja työni on hoitoalallakin raskasta, mieheni tekee toimistotyötä, istuu suurimman osan ajastaan tietokoneella. Eikö minun tarvitse tehdä kotitöitä, koska minä teen sitä oikeaa fyysistä työtä?"
Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä. Se on itse tehty valinta. Jos mies ei viitsi vaihtaa kalsareita, se on hänen valintansa. Jos nainen pesee pyykkiä joka päivä, sekin on hänen oma valintansa. Suurin osa tänne kommentoivista ei tätä ymmärrä.
"Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä. Se on itse tehty valinta. Jos mies ei viitsi vaihtaa kalsareita, se on hänen valintansa. Jos nainen pesee pyykkiä joka päivä, sekin on hänen oma valintansa. Suurin osa tänne kommentoivista ei tätä ymmärrä."
Tällaisen valinnan tehneet ovat aina silloin tällöin uutisisaiheina, ja Auri Kananen on tainnut tehdä heillä ihan menestyvän someuran.
"Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä. Se on itse tehty valinta. Jos mies ei viitsi vaihtaa kalsareita, se on hänen valintansa. Jos nainen pesee pyykkiä joka päivä, sekin on hänen oma valintansa. Suurin osa tänne kommentoivista ei tätä ymmärrä."
Kyllä ymmärtää. Ap kunnioittaa miehensä valintaa elää paskassa ja antaa hänen nyt jäädä elämään haluamallaan tavalla. Täällä on niin miehet kuin naiset kertoneet eronneensa sottapytyistä.
``Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä.``
On huomattu. Ainakaan patalaiskoja miehiä.
Ja mikään mahti maailmassa ei saa palstamiestä tunnustamaan, että niihin osallistuminen voisi olla parisuhteessa elävälle miehelle velvollisuus, jonka voisi täyttää jos siinä parisuhteessa haluaa elää. Sen sijaan haukutaan ties millä nimillä naisia, jotka tekevät kyllä, mutta jatkossa vain oman osansa, eivätkä enää passaa aikuista ihmistä kuin vauvaa tai invalidia.

Mikään mahti maailmassa ei vaadi puuttumaan toisten kotitöiden tekemiseen, mutta niinpä vaan kaakatatte täällä edelleen. Meillä rouva edelleen tekee kotitöitä ja passaa juuri niin paljon kuin haluaa.

Nykypäivän tasavertaisuus on sitä, että naisilla on pelkästään oikeuksia ja miehillä vain velvollisuuksia. Valitettavasti.
Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä. Se on itse tehty valinta. Jos mies ei viitsi vaihtaa kalsareita, se on hänen valintansa. Jos nainen pesee pyykkiä joka päivä, sekin on hänen oma valintansa. Suurin osa tänne kommentoivista ei tätä ymmärrä.
Eiköhän kaikki ymmärrä tuon. Minun valintani on, että jos mies ei vaihda kalsareitaan päivittäin tai osallistu kotitöihin, hän ei voisi olla minun mieheni, olivatpa hänen muut ominaisuutensa mitkä tahansa. Ja useimmat naiset valitsevat samoin. Yksinäisyys on silloin miehen oma valinta.
Täällä näkyy olevan naisoletettujen energinen angsti kohillaan. Mitäpä jos siirtäisitte sen johonkin, josta siitä olisi kansantaloudellista hyötyä? Mitä se voisi olla? Mielellään jotain siivouksen ja salaojakaivauksen ulkopuolelta 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
``Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä.``
On huomattu. Ainakaan patalaiskoja miehiä.
Ja mikään mahti maailmassa ei saa palstamiestä tunnustamaan, että niihin osallistuminen voisi olla parisuhteessa elävälle miehelle velvollisuus, jonka voisi täyttää jos siinä parisuhteessa haluaa elää. Sen sijaan haukutaan ties millä nimillä naisia, jotka tekevät kyllä, mutta jatkossa vain oman osansa, eivätkä enää passaa aikuista ihmistä kuin vauvaa tai invalidia.
Nykypäivän tasavertaisuus on sitä, että naisilla on pelkästään oikeuksia ja miehillä vain velvollisuuksia. Valitettavasti.
Joo, naisella olisi oikeus passata ja paapoa aikuista miestä, kun tämä jonkin sortin vammaisena on itse kykenemätön tekemään mitään. Mutta kun nainen ei halua käytää tätä oikeuttaan, miehellä on velvollisuus raivota, parkua ja haukkua naista ties millä nimityksillä.
Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
``Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä.``
On huomattu. Ainakaan patalaiskoja miehiä.
Ja mikään mahti maailmassa ei saa palstamiestä tunnustamaan, että niihin osallistuminen voisi olla parisuhteessa elävälle miehelle velvollisuus, jonka voisi täyttää jos siinä parisuhteessa haluaa elää. Sen sijaan haukutaan ties millä nimillä naisia, jotka tekevät kyllä, mutta jatkossa vain oman osansa, eivätkä enää passaa aikuista ihmistä kuin vauvaa tai invalidia.
Nykypäivän tasavertaisuus on sitä, että naisilla on pelkästään oikeuksia ja miehillä vain velvollisuuksia. Valitettavasti.
Mitä oikeuksia pelkästään naisilla on? Mainitsepa joku esimerkki. Entä nämä kaikki miehille lankeavat velvollisuudet? Asevelvollisuus toki koskee vain miehiä, mikä on epäoikeidenmukaista. Mutta epäilen vahvasti sinun viittavan nyt sinne päinkään.
Vierailija kirjoitti:
Pieni tietoisku normaaleista naisista ja varsinkin aasialaisesta kulttuurista. Eräässä Aasian maassa ei käytetä wc-paperia lainkaan vaan alapää pestään wc-käynnin yhteydessä.
Ei käytetä lainkaan wc-paperia? Kiintoisaa. Kuljetetaanko siellä aina alapääpyyhettä mukana? Eikö se ole aika epähygieeninen jo loppupäivästä? En kyllä itse haluaisi kanniskella moista käsilaukussani, tuntuu ällöttävältä jo ihan ajatuksen tasollakin. Ja miehet, salkussa vai takataskussa? Vai eikö pesun jälkeistä kuivaamista harrasteta ollenkaan vaan vaatteet märkänä mennä viiletetään? 🤨
Kerro lisää tästä wc-paperittomasta kultturista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni tietoisku normaaleista naisista ja varsinkin aasialaisesta kulttuurista. Eräässä Aasian maassa ei käytetä wc-paperia lainkaan vaan alapää pestään wc-käynnin yhteydessä.
Ei käytetä lainkaan wc-paperia? Kiintoisaa. Kuljetetaanko siellä aina alapääpyyhettä mukana? Eikö se ole aika epähygieeninen jo loppupäivästä? En kyllä itse haluaisi kanniskella moista käsilaukussani, tuntuu ällöttävältä jo ihan ajatuksen tasollakin. Ja miehet, salkussa vai takataskussa? Vai eikö pesun jälkeistä kuivaamista harrasteta ollenkaan vaan vaatteet märkänä mennä viiletetään? 🤨Kerro lisää tästä wc-paperittomasta kultturista!
Et siis ymmärrä mitä sana peseminen tarkoittaa? Ja oletko koskaan kuullut kosteuspyyhkeistä jotka ovat tarkoitettu alapäähän? Sinä ilmeisesti kulkisit siellä paskainen käsipyyhe käsilaukussa vai miten tuo loppupäivän tilanne pitäisi tulkita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi saada tällaisesta aiheesta 159 sivua tekstiä? Jos sinulla on koti, sinun on tehtävä kotitöitä. Jos haluat pysyä hengissä, sinun on tehtävä ruokaa. Jos sinulla on lapsia, sinun on hoidettava ja kasvatettava heitä. Jos sinulla on työpaikka, sinun pitää käydä töissä. Ihan sama vaikka jalkojen välissä olisi kurpitsa. Mikä tässä on vaikeaa?
Suomalaisten naisten kohdalla se tahtoo mennä niin, että niin kauan kuin tuon luettelon komponentit ovat sopivasti yleiseltä tasoltaan vähän sinne päin, niin iso joukko, väitän että suurin osa suomalaisista naisista ovat ns. kimpassa. Heitä ei haittaa pätkääkään epäsiisteys ja esimerkkinä he voivat vaikka kuukausikaupalla istua kotonaan tietsikan äärellä mätänevät alushousut jalassaan haukkumassa miehiä.
On
Ja se avioerokin on oma valinta. Ja sehän tässä on just aiheena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
``Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä.``
On huomattu. Ainakaan patalaiskoja miehiä.
Ja mikään mahti maailmassa ei saa palstamiestä tunnustamaan, että niihin osallistuminen voisi olla parisuhteessa elävälle miehelle velvollisuus, jonka voisi täyttää jos siinä parisuhteessa haluaa elää. Sen sijaan haukutaan ties millä nimillä naisia, jotka tekevät kyllä, mutta jatkossa vain oman osansa, eivätkä enää passaa aikuista ihmistä kuin vauvaa tai invalidia.
Mikään mahti maailmassa ei vaadi puuttumaan toisten kotitöiden tekemiseen, mutta niinpä vaan kaakatatte täällä edelleen. Meillä rouva edelleen tekee kotitöitä ja passaa juuri niin paljon kuin haluaa.
Jaa jaa hän siis tekee kaiken ja sinä ystävällisesti suot sen hänelle! Jep.
Kun nyt olet ollut täällä kaakattamassa meidän muiden kanssa, olet tietoinen mahdollisista seurauksista, etkä ylläty, jos hän joku päivä lähtee passaamasta sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
``Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä.``
On huomattu. Ainakaan patalaiskoja miehiä.
Ja mikään mahti maailmassa ei saa palstamiestä tunnustamaan, että niihin osallistuminen voisi olla parisuhteessa elävälle miehelle velvollisuus, jonka voisi täyttää jos siinä parisuhteessa haluaa elää. Sen sijaan haukutaan ties millä nimillä naisia, jotka tekevät kyllä, mutta jatkossa vain oman osansa, eivätkä enää passaa aikuista ihmistä kuin vauvaa tai invalidia.
Mikään mahti maailmassa ei vaadi puuttumaan toisten kotitöiden tekemiseen, mutta niinpä vaan kaakatatte täällä edelleen. Meillä rouva edelleen tekee kotitöitä ja passaa juuri niin paljon kuin haluaa.
Tää kuulostaa ihan uhmaikäiseltä teiniltä😅. Mutku mä en haluu etkä sä voi pakottaa muo! Ni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
``Mikään mahti maailmassa ei pakota tekemään kotitöitä.``
On huomattu. Ainakaan patalaiskoja miehiä.
Ja mikään mahti maailmassa ei saa palstamiestä tunnustamaan, että niihin osallistuminen voisi olla parisuhteessa elävälle miehelle velvollisuus, jonka voisi täyttää jos siinä parisuhteessa haluaa elää. Sen sijaan haukutaan ties millä nimillä naisia, jotka tekevät kyllä, mutta jatkossa vain oman osansa, eivätkä enää passaa aikuista ihmistä kuin vauvaa tai invalidia.
Nykypäivän tasavertaisuus on sitä, että naisilla on pelkästään oikeuksia ja miehillä vain velvollisuuksia. Valitettavasti.
Kerrotko, mikä tässä tapauksessa on naisen oikeus ja miehen velvollisuus, kun nainen tekee kotityöt ja mies ei.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näkyy olevan naisoletettujen energinen angsti kohillaan. Mitäpä jos siirtäisitte sen johonkin, josta siitä olisi kansantaloudellista hyötyä? Mitä se voisi olla? Mielellään jotain siivouksen ja salaojakaivauksen ulkopuolelta 🤔
Olethan sinäkin täällä🤗. Mitäs kivaa oot itse tehnyt kansantalouden iloksi? Onko mitään kiinnostavampaa sanottavaa, kuin naisten haukkuminen?