Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8306)
Vierailija wrote:
Eli ette käyneet saunassa, koska mies tai teini ei saaneet aikaiseksi lämmittää sitä?
Näin siinä kävi. Minun ei tehnyt mieli saunaan, joten muutkaan eivät menneet koska on niin stanan työlästä ottaa korillinen laudeliinoja ja löylykiulu pois lauteilta, vääntää kytkintä ja pistää ovi kiinni.
ap
Vierailija wrote:
Ja vaikka osaisikin kauppaan, osaako tuoda sieltä kaiken sen mitä tarvitaan, myös määrällisesti oikein ja kaiken sen mikä on ihan loppu (esim. wc-paperi, ketsuppi, suodatinpussit).
- sivusta
Ei sen ole pakko tuoda kaupasta muuta kuin pizza itselleen.
Suurin ongelma näissä on se, että kun mies tekee, niin nainen piippaa vieressä että väärin meni. Miksi mies tekisi mitään uudestaan?
Tunnustan olevani laiska äiti. Tämä johti siihen, että aloin hyödyntää lapsen apua kotitöissä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muistan vieläkin sen hienon hetken, kun oma lapsi oli ehkä 2. luokalla ja bestiksensä kolmannella ja onnistuin sohvalta käsin ohjeita antamalla saamaan siskonmakkarakeittoa aikaiseksi. Tuota ennen he olivat olleet jo apukokkeina ja tuo on simppelein ruoka ikinä, mutta silti se oli suuri ilo, kun pelkkä ääniohjaus alkoi riittää.
Kun he olivat teinejä ja pelailivat tytön huoneessa, niin menin kysymään: "Onko teillä nälkä!" Kun kertoivat olevansa nälkäisiä, niin sanoin: "No tulkaa sitten tekemään ruokaa." ja sitten kokattiin yhdessä. Paljon mukavampi näin! Ruuanlaiton lomassa tulee luontevasti vaihdettua kuulumisia ja juteltua muutenkin. Ruokapöydässä voidaan jatkaa samaa keskustelua ja ruokailun jälkeen saa sitten jokainen taas häipyä omiin oloihinsa.
Vai onko saunominen yms. tehty sun aikataulun mukaan ennen? Onko pakko saunoa la-illalla? Vaimo ottaa liian ison roolin koko perheen 'perinteisistä juhlista ja rituaaleista'. Ei niitä ole pakko toteuttaa kuten on totuttu. Joulukin voi ja saa mennä ohi noin vain.
Entä jos ne haluaiskin saunoa su-iltapäivällä?
Keskustelkaa.
Onko sulla vaihdevuodet?
Älä sitten ihmettele kun lapset aikuistuttuaan eivät halua sinua elämäänsä tai lastensa elämään. Se on tällaisten oikkujen sato.

Kai ne saa sen saunan päälle milloin haluavat?
Vaimoa ei huvittanut saunoa.....eli liian määräilevä äiti. Muut kulkee munankuorilla. Nyt hän on oikeestaan kyllästynyt omaan rooliinsa.
Selkopsykologiaa.
Vapaamatkustajilla ei ole valitusoikeutta. Joko osallistuu ja tekee tai sitten ei osallistu ja tee mutta ei myöskään valita.
Vierailija wrote:
Vai onko saunominen yms. tehty sun aikataulun mukaan ennen? Onko pakko saunoa la-illalla? Vaimo ottaa liian ison roolin koko perheen 'perinteisistä juhlista ja rituaaleista'. Ei niitä ole pakko toteuttaa kuten on totuttu. Joulukin voi ja saa mennä ohi noin vain.
Entä jos ne haluaiskin saunoa su-iltapäivällä?
Keskustelkaa.
Onko sulla vaihdevuodet?
Saahan ne tänäänkin saunoa jos mieli tekee.
ap
Vierailija wrote:
Älä sitten ihmettele kun lapset aikuistuttuaan eivät halua sinua elämäänsä tai lastensa elämään. Se on tällaisten oikkujen sato.
Kyllä lapset osaavat olla vanhemmilleen kiitollisia, kun ovat kotona oppineet huushollin hoitoa. Meidän lapset olivat teinejä, kun ostettiin halpa asunto, jossa oli paljon korjaamista. Sukulainen tuli apuun sisustamaan ja heti otti teinit mukaan töihin. Oppivat maalaamaan ja tapetoimaan ym. ja nyt ovat suosittuja opiskellessaan, kun toiset pyytävät heiltä apua kotitöihin.
Sukulaisen sisko osti tyttärelle akkuporakoneen joululahjaksi. Oli vielä tuunannut sen timanteilla aika hienoksi.
Vierailija wrote:
Myös toinen teineistä kyseli saunaa, mutta ei hänkään jaksanut käydä laittamassa lämpiämään. Huomenna pitäisi käydä kaupassa hakemassa viikon ruuat, saapa nähdä osaako mies raahata itse itsensä Prismaan.
ap
Onko puusauna vai sähkösauna?
Vierailija wrote:
Älä sitten ihmettele kun lapset aikuistuttuaan eivät halua sinua elämäänsä tai lastensa elämään. Se on tällaisten oikkujen sato.
Minä olen opettanut lapsilleni kotityöt, esim. viikkaamaan vaatteensa niiden pyykistä tultua. Poika juuri kiitteli siitäkin "taidosta", kaverilla oli kaikki vaatteet mytyssä kaapissaan.
Passata = antaa mennä ohi, sivuuttaa.
Vierailija wrote:
Vaimoa ei huvittanut saunoa.....eli liian määräilevä äiti. Muut kulkee munankuorilla. Nyt hän on oikeestaan kyllästynyt omaan rooliinsa.
Selkopsykologiaa.
No ei kai koko perheen tarvitse saunoa. Kai ne sinne osaa itse mennä?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Myös toinen teineistä kyseli saunaa, mutta ei hänkään jaksanut käydä laittamassa lämpiämään. Huomenna pitäisi käydä kaupassa hakemassa viikon ruuat, saapa nähdä osaako mies raahata itse itsensä Prismaan.
ap
Onko puusauna vai sähkösauna?
Ilmeisesti sähkösauna jos pitää vain vääntää kytkimestä. Mutta mitä väliä? Ei puusaunan lämmittäminenkään mitään rakettitiedettä ole.
Vierailija wrote:
Tunnustan olevani laiska äiti. Tämä johti siihen, että aloin hyödyntää lapsen apua kotitöissä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muistan vieläkin sen hienon hetken, kun oma lapsi oli ehkä 2. luokalla ja bestiksensä kolmannella ja onnistuin sohvalta käsin ohjeita antamalla saamaan siskonmakkarakeittoa aikaiseksi. Tuota ennen he olivat olleet jo apukokkeina ja tuo on simppelein ruoka ikinä, mutta silti se oli suuri ilo, kun pelkkä ääniohjaus alkoi riittää.
Kun he olivat teinejä ja pelailivat tytön huoneessa, niin menin kysymään: "Onko teillä nälkä!" Kun kertoivat olevansa nälkäisiä, niin sanoin: "No tulkaa sitten tekemään ruokaa." ja sitten kokattiin yhdessä. Paljon mukavampi näin! Ruuanlaiton lomassa tulee luontevasti vaihdettua kuulumisia ja juteltua muutenkin. Ruokapöydässä voidaan jatkaa samaa keskustelua ja ruokailun jälkeen saa sitten jokainen taas häipyä omiin oloihinsa.
Jos mulla olisi lapsia, kasvattaisin ne näin. Lapsi mukaan tekemään asioita, ja lopulta se osaa hoitaa jutut itsenäisesti.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eli ette käyneet saunassa, koska mies tai teini ei saaneet aikaiseksi lämmittää sitä?
Näin siinä kävi. Minun ei tehnyt mieli saunaan, joten muutkaan eivät menneet koska on niin stanan työlästä ottaa korillinen laudeliinoja ja löylykiulu pois lauteilta, vääntää kytkintä ja pistää ovi kiinni.
ap
Siis miksi sinä ylipäätänsä olet lämmittänyt heille saunaa, jos sulla itsellä ei ole edes huvittanut käydä saunassa? Anna heidän käydä saunassa silloin, kun lämmitys alkaa huvittaa.
Vierailija wrote:
Sattuuhan tuota parisuhteissakin, kunnes ne parisuhteet loppuu, kun ei jaksa olla orja. Tein juurikin tiettyjä töitä sukulaisille ja ne vaan valitti sekä napisi esim. monen lajin ruoasta, jotka tein. Tein selväksi, että en tule enää ikinä sinne tekemään yhtään mitään. Olin tehnyt ruokaa niiden jääkaappiin muutamaksi päiväksi ja kun oma pinna paloi jatkuvaan napinaan, ihan todella, heitin ne ruoat roskiin mennessäni.
Mitä tästä seurasi? Olisi kiinnostava kuulla tarinan loppu
Näinhän se pitäisikin mennä, mutta suurin osa naisista ei tätä osaa pimahtamatta.