Päälle puhuvat ihmiset. Mikä heitä vaivaa?

Nosta käsi pystyyn ja sano reilusti: voinko sanoa asiani loppuun. Yleensä auttaa. Näin toinen oppii odottamaan vuoroaan. Ymmärrän hyvin miksi joku puhuu pääälle...

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

No itse puhun nopeasti. Sitten herkästi alan puhua toisen päälle, kun kuvittelen hänen jo lopettaneen, vaikka oikeasti toinen on vaan vetämässä henkeä. Tämä varsinkin, jos en näe toista puhujaa.

Et siis ole myöskään kuunnellut sitä toista puhujaa, jos et ole sen vertaa perillä keskustelusta, että saiko toinen jo päätettyä sanottavansa. Kuunteleva nimittäin tietää, onko oma vuoro sanoa jotain, vai onko toisella vielä kesken. 

Ei tiedä, koska toisen ajatusmaailma voi olla erilainen kuin oma. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

No mikä vaivaa ihmistä, joka puhuu päälle jo kesken toisen ENSIMMÄISEN lauseen?

Esim. 

"Kävin tänään lääkärissä, kun mulla on menkkakivut ja......"

Sitten aletaan jo huutaa päälle jotain.

 

Kukaan ei halua kuulla menkoistasi.

Jos omaa puhettaan ei saa edes jatkaa, ei voi tietää varsinaista asiaa. Ei se kuule aina mene niin, että ensimmäisistä sanoista jo tietää ytimen. Lehtijutuissa ehkä ja tietyt ihmistyypit varmasti, mutta kaikilla ei ole tapaa aloittaa heti itse aiheesta.

"... näin ihan järjettömältä näyttävän tilanteen matkalla..."

vs.

"Näin ihan järjettömältä näyttävän tilanteen, kun olin menkk..."

Vierailija wrote:

Mulla on aina ollut jotenkin vaikea ottaa suunvuoroa, jos keskustelussa on useampi ihminen. Tämä vuoksi joskus puhun päälle, jos on asia joka täytyy sanoa tai ei voi olla vaan tuppisuuna. Inhoan itsekin tapaani, mutta jotenkin on vain vaikea päästä keskusteluissa oikeaan tempoon. Olen joko liian nopea tai liian hidas mietteissäni ja puheissani. 

Joskus on pakko puhua toisen päälle jos se toinen on tyyppiä ettei siltä saa suun vuoroa.

Sit se suuttuu kun joku puhuu päälle. Jep jep.

Katsoisi peiliin.

Ei nyt varsin päälle puhumista tämä, mutta tajusin just tätä keskustelua lukiessa, että olen taas pari viikonloppua kuunnellut vain muita. Nyt viimeksi mökkeiltiin viikonloppu kaveripariskunnalla. Olen perusteellisesti päivitetty muiden elämästä, mutta en kyllä saanut puhuttua omia asioitani. Perjantai-illasta lauantai-iltaan kuuntelin vain toisen asioita. Tänä aamuna, kun purettiin petejä ja pakattiin tavaroita, puhuttiin ensimmäisen kerran pieni hetki minusta. 🤷🏻

Sit se reaktio on aina kaikilla sama, sellainen yllättynyt ja hämmentynyt, et ai, sunkin elämässä tapahtuu jotain kiinnostavaa. Tämä sama reaktio oli viimeksi työkaverilla, jonka kanssa oltiin tehty 8 kk yhdessä töitä ja olin päivästä toiseen kuunnellut kaikki hänen asiansa. Viimeisenä työpäivänä, viimeisellä tauolla ensimmäisen kerran hän kuunteli. Suu auki tuijotti sanomatta mitään sen näköisenä, että mitä ihmettä, tuollahan on kanssa mielenkiintoisia juttuja elämässä. 

Päällimmäisenä on olo, että minut on imet ty taas ihan tyhjiin, mutta en ole saanut yhdessä olosta yhtään mitään itselleni. 

Itse haen keskustelutilanteista sellaista Eteläeurooppalaista elävyyttä, jossa välikommenteilla, sivupolkuineen, muodostuu yhteinen kiinnostava kokonaisuus. Nopea temperamentti. Pelaan ikään kuin pingistä, kun toinen voi pelata tennistä.

Siksi hidas ja raskassoutuinen (suomalaisempi) keskustelu on mulle vaikeampaa. Tosin arvostan näiden keskusteluiden rauhallisuutta, kuuntelua ja rehellisyyttä.

Eniten kuitenkin nautin, kun vuorovaikutustilanteessa saadaan "apinat pois selästä", heittäydytään siihen kokonaisvaltaisesti, otetaan riskejä eikä häpeillen mietitä, että "mitähän noikin minusta ajattelee".

Se tarkoittaa, että puhut liikaa etkä osaa antaa muille suunvuoroa. Joten on pakko keskeyttää

Huono kasvatus. 

Olen ekstrovertti, Adhd ja asiaakin olisi, en jaksaisi kuunnella muiden juttuja. Niin vaan tulee selkäytimestä silti yrittää kuunnella ja odottaa vuoroa. Aina en kyllä keskity siihen mitä toinen sanoo jos puhuu hitaasti tai pitkästi. 

Vierailija wrote:

Itse haen keskustelutilanteista sellaista Eteläeurooppalaista elävyyttä, jossa välikommenteilla, sivupolkuineen, muodostuu yhteinen kiinnostava kokonaisuus. Nopea temperamentti. Pelaan ikään kuin pingistä, kun toinen voi pelata tennistä.

Siksi hidas ja raskassoutuinen (suomalaisempi) keskustelu on mulle vaikeampaa. Tosin arvostan näiden keskusteluiden rauhallisuutta, kuuntelua ja rehellisyyttä.

Eniten kuitenkin nautin, kun vuorovaikutustilanteessa saadaan "apinat pois selästä", heittäydytään siihen kokonaisvaltaisesti, otetaan riskejä eikä häpeillen mietitä, että "mitähän noikin minusta ajattelee".

Olen edelleen sitä mieltä että on ihmistyyppi joka keskeyttää ja puhuu päälle ja siinä ei ole kyse tuosta vaan joko moukkamaisuudesta tai vallankäytöstä. Se on se mikä ärsyttää, ei hersyvä keskustelu vailla nolaamista ja toisen nollaamista.

Jotkut ihmiset EIVÄT VAAN KOSKAAN OSAA tiivistää sanomaansa, sanoa asiansa lyhysesti, vaan jokaikisestä minimaalisesta asiasta, tapahtumasta tekevät mammuttimaisen jutun joka vaan jatkuu ja jatkuu lukemattomine sivulauseineen. Rakastavat itseään ja omaa ääntään. Ei kukaan jaksa tuommoista kuunnella vaan keskeyttää....

Minua harvoin keskeytetään, eikä se koskaan, koskaan ole häirinnyt, koska minua kiinnostaa muiden kommentoinnit aina niin paljon, että en pidä omaa tarinaani väkisin loppuunastiväännettävänä pakkovetona ja koska osaan puhua asiani nopeasti, lyhyesti ja annan tilaa muidenkin jutuille. Näyttelijätyyppiset satutädit ja - sedät  saavat osakseen keskeytyksiä  - asioiden tiivistäjä ei.