Työkaverin luotto itseen on nollassa

<**>

Symppaan AP:ta ja kävi mielessä, onkohan vanha kollegani siirtynyt hänen firmaansa. Onko kyse geologin koulutuksen saanesta ihmisestä?

Ehkä hänellä on vaikeuksia olla itsevarma, ehkä tapahtunut entisessä työpaikassa tai jossain jotain sellaista mikä on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa ja ilmenee sitten tuolla tavalla. Mielestäni kannattaisi hienosti kysyä asiasta, tai ainakin neuvoa puhumaan pomon kanssa siitä mikä hänen mielenpäällä on, jotta pomo ja te voitte ymmärtää häntä paremmin, ja jotta pomo voi neuvoa häntä jonkun luokse jotta saa apua siihen mitä hänellä sitten onkaan.

Se, että sanotaan vain että tyyliin "pikkujuttuja" ei saa kysyä jne, ei todellakaan auta. Ensinnäkin se, että mikä on pieni tai iso asia, on aika laaja käsite. Jos sulle jokin on pieni/iso juttu, se voi olla toiselle juuri päinvastoin. Ja se jos huomaa, että työkaverilla ei oo kaikki hyvin, ja toiset on vaan asenteella, niin tulee varmaan sellanen olo ettei ketään ees kiinnosta sen tilanne. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Sopikaa, että joku aina nopeasti tarkistaa hänen työnsä kun se on tehty. Eli ei haittaa jos tulee virhe, se korjataan sitten lopuksi. Kun huomaa, ettei virheitä tullutkaan/osasi tehdä omat ratkaisut, itseluottamus kasvaa. Pikkuhiljaa.

Ehkä näin mutta voi olla myös niin että hän "ei opi" vaikka älyssä ei ole vikaa. Traumat menee niin syvälle. Minä esim olen tuosta syystä työkyvytön. Jokainen päivä on kuin ensimmäinen työpäivä eikä mikään määrä kokemusta muuta sitä. 

Tämä kuulostaa aika samalta tilanteelta, kuin työkaverilla. Olisiko sun työpaikalla voitu tehdä jotain, että et olisi työkyvytön? Nyt kun siis käytännössä työkaveri vaikuttaa työkyvyttömältä, vaikka töissä onkin. Välillä vaan haukkoo henkeään huoneessaan ja tärisee. 

Ymmärrystä ja tukea saa kyllä, mutt

En ole se, jolla on trauma, mutta yleensä tuollaiset traumat paranevat ns. KORJAAVILLA KOKEMUKSILLA. Siis käytånnössä onnistumisen kokemuksilla ja sillä, että kiitetään ja palkitaan. Koska trauman synty on todennäköisesti kestänyt kauan, tämäkään ei onnistu yhdellä kiitoksella, vaan sitä pitäisi jatkaa pitempään. Ja siihen kiitokseen ei lisätä mitään kritiikkiosaa tyyliin ”ihan hyvä mutta seuraavalla kerralla tee toisin”.  Suomalaisessa työkulttuurissa kiitetään ylipäänsä liian vähän ja sekin vähä mitä kiitetään, vedetään aina jotenkin kiertotietä takaisin.

Tämä on nyt jokseenkin kaukana siitä, mitä ap tällä hetkellä tekee ja aika kaukana monista ehdotuksista, joissa lähinnä keskitytään siihen, etttä henkiölle osoitetaan hänen työnsä puutteet. sellaisen myötä tilanne tulee vain pahenemaan. 

Tuo olisi kyllä pitänyt katkaista jo koeajalla. Kai hänestä sen kuluessa näki, ettei auta teitä yhtään. Silloin eroon pääseminen olisi ollut helpompaa. Tai jos vielä on koeaika käynnissä, niin pois vaan ja tarkempaa analyysia seuraavan rekrytoinnin kanssa. 

No ei kai siihen vaativaan työhön ketään palkata ilman koeaikaa? Firman rekrytoinnissa, perehdytyksessä ja henkilöstöjohtamisessa on vikaa.

Vierailija wrote:

Ehkä hänellä on vaikeuksia olla itsevarma, ehkä tapahtunut entisessä työpaikassa tai jossain jotain sellaista mikä on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa ja ilmenee sitten tuolla tavalla. Mielestäni kannattaisi hienosti kysyä asiasta, tai ainakin neuvoa puhumaan pomon kanssa siitä mikä hänen mielenpäällä on, jotta pomo ja te voitte ymmärtää häntä paremmin, ja jotta pomo voi neuvoa häntä jonkun luokse jotta saa apua siihen mitä hänellä sitten onkaan.

Se, että sanotaan vain että tyyliin "pikkujuttuja" ei saa kysyä jne, ei todellakaan auta. Ensinnäkin se, että mikä on pieni tai iso asia, on aika laaja käsite. Jos sulle jokin on pieni/iso juttu, se voi olla toiselle juuri päinvastoin. Ja se jos huomaa, että työkaverilla ei oo kaikki hyvin, ja toiset on vaan asenteella, niin tulee varmaan sellanen olo ettei ketään ees kiinnosta sen tilanne. 

Kyllä, epävarmuus kuulemma liittyy juurikin aiempiin tapahtumiin.

Osa asioista todellakin ON pikkujuttuja. Kun kysyy voiko ottaa useamman kynän käyttöönsä toimistotarvikevarastosta, vai onko jokaiselle vain 1. Eikä siis millään usko, jos vastataan, että ota niin monta kuin haluat. Tai jos vastaa, että ota 3, niin vielä varmistaa monta kertaa, että onko se varmasti ok ja lopulta kysyy vielä samaa pomolta. Ihan oikeasti!

Ap

Vaativassa asiantuntijatyössä vähintään puolet ajasta on sellaista että työajastaan saa itse päättää. Kenties etätyössä hän onnistuisi paremmin. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ehkä hänellä on vaikeuksia olla itsevarma, ehkä tapahtunut entisessä työpaikassa tai jossain jotain sellaista mikä on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa ja ilmenee sitten tuolla tavalla. Mielestäni kannattaisi hienosti kysyä asiasta, tai ainakin neuvoa puhumaan pomon kanssa siitä mikä hänen mielenpäällä on, jotta pomo ja te voitte ymmärtää häntä paremmin, ja jotta pomo voi neuvoa häntä jonkun luokse jotta saa apua siihen mitä hänellä sitten onkaan.

Se, että sanotaan vain että tyyliin "pikkujuttuja" ei saa kysyä jne, ei todellakaan auta. Ensinnäkin se, että mikä on pieni tai iso asia, on aika laaja käsite. Jos sulle jokin on pieni/iso juttu, se voi olla toiselle juuri päinvastoin. Ja se jos huomaa, että työkaverilla ei oo kaikki hyvin, ja toiset on vaan asenteella, niin tulee varmaan sellanen olo ettei ketään ees kiinnosta sen tilanne. 

Kyllä, epävarmuus kuulem

Okei.

Ymmärrän, että toistaminen on ärsyttävää ja kuluttavaa. Ja kun on ilmeisesti koko ajan niin ollut. Itselläni on ollut joskus erittäin huono itsetunto, koska mua on joskus kiusattu ja silleen. Itselleni auttoi se, että muut antoivat kehuja, kiittivät hyvin tehdyistä jutuista, ja vaikka antoivat palautetta niin silti kuitenkin olivat kannustavia. 

Antakaa siis palautetta, mutta myös kannustakaa. 

<**>

Ap, kuulostaa todella rasittavalta työkaverilta. Työterveys olisi hänelle varmaankin oikea osoite, ja sitä kautta osa-aikaiselle miettimään, onko tämä tosiaan se ala jolla hän pärjää. Niin ihmisiä kuin olemmekin, tuo ihminen on ihan järjetön kuluerä ja olette kohta te muut uupuneita ja masentuneita. Empaattisia kollegoita kun olette.

Itselläni on kokemus asiantuntijatyön yrittämisestä tilanteessa, jossa olin keskellä erittäin vaikeaa eroprosessia ja esimerkiksi vietin öitä turvakodissa. Kuljetin tärkeintä omaisuutta mukanani, eli tulin toimistolle rinkan kanssa väsyneenä. Lopulta irtisanouduin, eihän siitä mitään tullut. Tarvitsin pidemmän levon.

On kokemus myös kollegasuhteesta, jossa tein lopulta 200 % töistä hänen tehdessä 0 %. Hän nosti silti palkkansa tietysti, ja silloinkin lopulta minä irtisanouduin pelastaakseni itseni, kun esimiehemme ei kerta kaikkiaan saanut tilannetta kuntoon. Olin irtisanoutuessani burnoutissa, kesti kauan että pystyin edes nukkumaan ja syömään normaalisti.

Tottakai asiantuntijatyöpaikoissa ajatellaan, että kaikenlaisia kollegoita pitää kestää ja heidän osaamistaan viimeiseen asti valjastaa firman käyttöön. Ajatellaan, että ei me potkuja anneta: tuottamattomat kollegathan pistetään pihalle vain suorittavan portaan hommissa, alemman tason hanttihommissa, joissa tilalle löytyy helposti uusi hantti-ihminen.

Mutta totuus on ap, että oli tausta mikä tahansa tai säälin tunne kuinka kova, kyllä tuolta sinun kollegaltasi puuttuu nyt se asiantuntijuus, jota työyhteisönne tarvitsee. Hänet on rekrytty hoitamaan oma slottinsa, ja siinä kohtaa hänen asiantuntijuuteensa on luettu mukaan myös alanne yleiset työelämätaidot ja sosiaaliset kuviot. Eli substanssin lisäksi metodit. Ja nyt näyttää siltä, että metodit puuttuu ja koetatte silti selittää itsellenne, että onhan hänelle sitä substanssia kuitenkin, että kun vain hän luottaisi enemmän itseensä...

Miten kauan aiotte odottaa - ja odottaessani tehdä hänen työnsä, niin että hän vapaamatkustaa ja saa palkan, vaikkei anna panostaan? En kysy tätä minään superkapitalistina joka ajattelee että ihminen on hyödyke. Kysyn tätä, koska näen, että tuo ihminen ei osaa itse irtisanoutua. Jos hän jää, olette kohta kaikki uupuneita ja toistenne kurkussa kiinni.

Meinasin just kysyä, että onko väkivaltaisessa suhteessa? Näkyy nimittäin just tuollaisena käytöksenä. Työterveyteen.

Ap, kirjoitat näin:

"Ei saa töitä tehdyksi, kun ei luota osaamisensa. Itse sanoo itseluottamuksensa olevan nollassa. Välillä mietin, että onko hänellä sitä osaamistakaan."

Erittäin tärkeä miettimisen aihe. Näyttöä osaamisesta ei ilmeisesti ole vieläkään ilmennyt? On erittäin todennäköistä, että osaamista ei ole, mikäli hän on jo itsekin alkanut puhua itseluottamuksen puutteestaan ja käyttää sitä argumenttina sille, ettei tee töitään vaan ne delegoituvat. Hän on alkanut sepittää itsestään teille muille uhria, jolla on huono itsetunto.

Miten tämä ihminen valikoitui teille töihin? Suositeltunako, vai onko sitä aiempaa näyttöä vastuun kantamisesta? Saanko arvata: tohtorintutkinto, joka valmistunut jatko-opiskeluporukan, ohjaajien ja haamukirjoittajien kanssa. Muut ovat tehneet hänen työnsä aiemminkin. Nyt ensimmäistä kertaa omillaan ja tajuaa, ettei osaakaan. Ei kuitenkaan halua nöyrtyä ja luopua asemastaan.

Jos se tuntuu siltä, se on sitä. Jos sinusta on alkanut jo tuntua, että ehkä hän ei osaa tehtäviään, erittäin todennäköisesti näin on. Se toimistotarvikevarastolla poraaminen ja jatkuva muiden keskeyttäminen typerin kysymyksin on hänen strategiansa ryhmäyttää itsensä tiiminne perseestä nostettavaksi, jota muut paapoo ja jolle muut ennen pitkää tottuvat tekemään kaiken valmiiksi.

Joku ketjussa nosti esille perehdyttämisen. Perehdyttäminen ei ole samanlaista kaikilla aloilla. Itse toimin alalla, jolla tehdään töitä hyvin lähellä asiakasta, tämän luotettuna. Jos työntekijä ei esim. osaa suhteuttaa viestintäänsä kunkin asiakkaansa tyyliin vaan projektit ajautuvat konflikteihin, sitä ei voi paikata sillä, että työntekijää "perehdytetään lisää" ja joku kollega käy materiaalin kohta kohdalta läpi ja yrittää paikkailla. Siinä kohtaa ainoa tapa toimia on siirtää tuo konflikteihin ajatuva työntekijä meiltä pois. Hän ei sovi alalle. Ei, vaikka paperit olisivatkin kunnossa (so. oikea tutkintonimke).

Tuo tukeminen on ensisijaisesti esimiehen vastuulla.Kiva toki jos työkaverit auttaa,mutta ei sitä voi tehdä jatkuvasti oman jaksamisen kustannuksella.Tuon työkaverin pitää hakeutua työterveyteen ja esimiehen miettiä mahdollisia kevyempiä tehtäviä tai kunnon tukea ja perehdytystä.

En lukenut vielä ketjua loppuun, kun alkoi v*tuttaa jo alkuun...

Jaahas, "valmentava johtajuus" loistaa poissaolollaan, ja rivikollega-työntekijä joutuu kyselemään vauva-palstalla, miten olla terapeutti...

Johtajasi ei osaa ottaa tilannetta haltuun (tarvittaessa haltuunotto tarkoittaa koeaikapurkua - siis olisi pitänyt tarkoittaa - jos johtajaa olisi kiinnostanut olla ajan tasalla. ensin kokeillaan tietysti valmentavaa otetta, säännöllisiä pikku keskusteluja johtajan ja johdettavan kesken, yms.).

Säälintunne ei auta ap:n työkaveria eteenpäin, eikä sen mehustelu, että työkaverilla on varmaan väkivaltainen puoliso, kun ei saa kynää valittua. Voi olla näin, mutta kyllä työtehtävät pitää silti tulla tehdyksi. Haluatko itse vaikka hammaslääkärin, joka ei saa poraamaansa kuoppaa paikattua loppuun, koska "ei pysty tekemään päätöstä" paikka-aineen määrästä? Tai haluatko odotella jotakin sinulle tärkeää päätöstä kuukausikaupalla, koska virkamiehen "itseluottamus on niin heikko", ettei hän saa käytyä tietojasi läpi normaaliajassa ja tehtyä sinulle sitä päätöstä? Tehoton, työkyvytön työntekijä voi olla asiakkaan elämälle aivan merkittävä haitta. Monen toimistoalan loppukäyttäjä on jossakin toimiston ulkopuolisessa todellisuudessa, ja tälle voi aiheutua jopa vaara, jos paperit pyörivät liian hitaasti ja niissä on virheitä.

Vaikka kuinka olisi itselläkin traumatausta, niin ratkaisu ei ole tehottoman työntekijän loputon sääliminen. Tehoton työntekijä pitää laittaa toisiin tehtäviin, uudelleenkouluttautumaan, tarvittaessa saikulle. Kollegat EIVÄT voi ottaa työterveyden roolia. Kollegat tekevät nytkin jo liikaa.

Meillä oli samanlainen työntekijä. Yritettiin kannustaa, ohjata ja neuvoa mutta kuuntelu ja oppiminen oli heikkoa vaikka annoimme aikaa keskittyä ihan perusasioihin. Mielialat heitteli ja virheitä tuli siihen malliin että työsuhde oli pakko päättää koeajan puitteissa. 

 

Tietyllä tasolla yksi työntekijän tärkein ominaisuus on ottaa vastuuta proaktiivisesti omasta oppimisesta, työn etenemisestä ja kehityksestä ylipäätään. Heikkouksia saa olla, mutta pitää sitten itse yrittää esimiehen ja työyhteisön kanssa pohtia ratkaisuja ja korjausehdotuksia joilla tilannetta voidaan edes teoriassa muuttaa parempaan suuntaan. Empatiaa pitää löytyä, mutta viimekädessä sen työn jota on palkattu tekemään pitää sujua odotetulla tavalla. Muuten koko työyhteisö kärsii yhden vajaasta työpanoksesta johon ei ole edes näköpiirissä parannusta. 

Itse kyselen aika paljon uutena työntekijänä, mutta saan myös paljon aikaan

Vierailija wrote:

En lukenut vielä ketjua loppuun, kun alkoi v*tuttaa jo alkuun...

Jaahas, "valmentava johtajuus" loistaa poissaolollaan, ja rivikollega-työntekijä joutuu kyselemään vauva-palstalla, miten olla terapeutti...

Johtajasi ei osaa ottaa tilannetta haltuun (tarvittaessa haltuunotto tarkoittaa koeaikapurkua - siis olisi pitänyt tarkoittaa - jos johtajaa olisi kiinnostanut olla ajan tasalla. ensin kokeillaan tietysti valmentavaa otetta, säännöllisiä pikku keskusteluja johtajan ja johdettavan kesken, yms.).

HR-ala on muotia nykyään, ja joka firmalle on tulossa jonoksi asti "HR-osaajia" löytämään niitä ihanimpia työntekijöitä ja hoitamaan työyhteisön "haavoja" - siis tekemään valinta johdon ja kollegoiden ohi. Mun kokemus on, että tällaisen uuden, portinvartijana toimivan (mutta ei ehkä firman todellisuutta tuntevan) HR:n kautta taloon tulee puolivalmisteita, jotka jaksaa tsempata just sen koeajan, koska heidät on HR puhunut ihan pökerryksiin ja ylistänyt taivaisiin. Myönnän kaipaavani aikaa, jolloin rekrytointi oli suorempaa. Tuntuu, että nyt saa raahata perässä sekä heikkoja työntekijöitä että HR:ää ja kummallekin selittää, mitä työmme oikeasti on.

Itse uutena työntekijänä paahdan täysillä ja kuuntelen tarkasti. Se on kuin juoksisi kärryjen vierellä ja sopivassa kohtaa hyppäisi kyytiin. Ei kärryillä olijoiden tarvitse minun takiani pysäyttää hevosta, vaan minun vastuullani on päästä heidän vauhtiinsa. Täytyy sanoa, että hyvin omituiselta kuulostaa, että joku ottaa huonossa elämäntilanteessa vastuuduunin ja sitten sluibailee ihan avoimesti siitä vastuusta. Myös se on omituista, että jos tuo ap:n esimerkki olisi bussikuski tai vaikka kaupan kassa, niin voitaisiin alkaa kysellä ihan hyvässä hengessä, että sovitkos sä kuule tälle alalle lainkaan, kun tahallasi hidastelet. Mutta sitten kun on korkeasti koulutettujen työ, niin yhtäkkiä ei olekaan mahdollisuutta ottaa asiaa kunnolla puheeksi vaan joudutaan pelkäämään tuon työntekijän reaktiota.