Sain tietää 37-vuotiaana ettei isäni olekaan biologinen isäni
Samalla sain tietää kuka biologinen isä on. Kaikki alkoi siitä kun kesällä siivotessa löysin äidin ystävältään saamia kirjeitä missä viitattiin biologiseen isääni. Hän ei ole enää elossa mutta hänestä löytyy tietoa paljon sillä tämä oli aikanaan tunnettu rikollinen joka on tuomittu vastenmielisistä rikoksista. Haluaisin vaan että tämä kaikki olisi jotain painajaista mistä voisin herätä ja elämäni jatkuisi kuten ennenkin. Mutta tämä ei ole. Olen yrittänyt pari kuukautta käydä läpi tätä kaikkea mutta tuntuu yhä vaikeammalta elää itseni kanssa.
En halua olla sukua ihmiselle joka on tehnyt ne rikokset. Ainoastaan se helpottaa ettei tätä tietoa ole missään virallisissa tiedoissa ja että kukaan muu kuin vanhemmat ja puolisoni ei tiedä asiasta.
Tosiaankin kaikkea hullua voi tapahtua ihan jokaiselle yhtäkkiä, eikä vaan tv-sarjoissa. Elämä meni solmuun kun keski-ikäisenä vahingossa selvisi että vanhemmat olivat salanneet isoja asioita ja tarinat heidän elämästään joita vuosia kertoneet olivatkin suurelta osin pelkkiä satuja. Taustalla oli ollut paljon pahaa joka piilotettiin kertomalla hyviä satuja. Siinä katosi loppuiäksi luottamus kaikkiin, myös läheisiin jotka asioista olivat tienneet, oma minuus mureni samalla kun mietti kuka oikeasti on eikä asiat ole vuosien jälkeenkään selvinneet. Siihen asti sitä eli aivan normaalin elämän kuvitelmassa.