Oletteko laskeneet oikeasti, paljonko koira tulee maksamaan
Kun laskette ne välttämättömät kulut ja terveydenhoito, niin paljonko se tulee maksamaan vähintään koiran eliniän aikana.
Tähän summaan vasta lisätään koiran ostohinta.
Kommentit (44)
En ole laskenut koiran eliniän kustannuksia enkä jaksakkaan laskea. Pitkä koira historia ja tällä hetkellä on kolme koiraa. Minun mielestä on oikeastaan turha laskea koska a) etukäteen ei voi tietää todellisia ell kustannuksia. b) etukäteen ei voi tietää koiran elinkaarta. Rotukohtainen keskimääräinen eliniän ennuste voidaan asettaa mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa jos koira kuolee syystä tai toisesta huomattavasti ennen tai jälkeen odotusten. Tällä periaatteella ei voi edes pelkkiä rokotuksia laskea.
Jos yrittää laskea niin se on enemmän jossittelua kuin todenperäistä.
Lisäksi miksi laskisin vaan koiran kustannuksia kun minulla on koirien lisäksi myös kissoja ja muita eläimiä. Ei yhden koiran kustannus arvioilla mitään tee.
Ostohinta 1700e, rokotuksiin ja passiin n.200, ruoka parasta mitä rahalla saa n.40e/kk, pieni koira niin ei tarvi autoa vaihtaa farmariin vaan menee boksissa penkillä, boksi 70e. Remmit, vaatteet, peti 200, turkinhoitoaineet 40e/vuosi ja trimmaus 2×vuosi 100e. Punkkien torjunta 120e/vuosi
Vierailija wrote:
En ole laskenut koiran eliniän kustannuksia enkä jaksakkaan laskea. Pitkä koira historia ja tällä hetkellä on kolme koiraa. Minun mielestä on oikeastaan turha laskea koska a) etukäteen ei voi tietää todellisia ell kustannuksia. b) etukäteen ei voi tietää koiran elinkaarta. Rotukohtainen keskimääräinen eliniän ennuste voidaan asettaa mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa jos koira kuolee syystä tai toisesta huomattavasti ennen tai jälkeen odotusten. Tällä periaatteella ei voi edes pelkkiä rokotuksia laskea.
Jos yrittää laskea niin se on enemmän jossittelua kuin todenperäistä.
Lisäksi miksi laskisin vaan koiran kustannuksia kun minulla on koirien lisäksi myös kissoja ja muita eläimiä. Ei yhden koiran kustannus arvioilla mitään tee.
Tähän piti lisätä vielä se että todenperäisen laskelman koiran kustannuksista saa koiran kuoltua jos haluaa laskea k a i k k i kuitit koiran menoista sen elämän ajan kuolemaan saakka + hankintahinta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hevoseen verrattuna ei maksa kuin pennosia, joten en ole jaksanut laskea. Onneksi ei tarvitsekaan!
Tämä. Vanha sanonta pätee hevos- ja koiraharrastamiseen: ”jos sinun täytyy kysyä sen hintaa, se on sinulle todennäköisesti aivan liian kallista!” 😊
Heh, aika harva ihminen ostaa mitään tietämättä ensin hintaa. Vaikka olisi kuinka rikas niin turhan riskaabeli juttu.
Juu, mutta avainsana tuossa onkin _täytyy_ (kysyä sen hintaa)
Kun laskee, mitä saa parhaimmillaan koiran omistajana
+ liikuntaa, ulkoilua, terveyttä, suojaa allergioilta, suojaa varkailta sun muilta raiskareilta, seuraa, lapsille kaverin, uusia harrastuksia, joiden kautta uusia tuttavuuksia... keksi lisää.
Halvempaa ja hauskempaa on neuloa lihapullia - taitaa nykyään olla muodikkaampaakin! 🤭
Ei laskettu, arvioitu vaan. Ruuat maksaa noin satasen kuussa, siihen päälle tulee vakuutus, puruluut, namit ja välillä leluja. Satunnaisia koulutuksia ja kursseja harrastetaan myös. Puskuria yllättäviin menoihin on reilusti, jos jotain sattuisi ja tulisi eläinlääkärikuluja.
En ole laskenut, kuinka paljon koiraan menee kuluja sen elämän aikana. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Joskus oli jossain laskettu, että koiran kulut on vähintään noin 20 000e luokkaa
Hei! Olen reipas kandi ulosotossa ja tulen viemään sinulta kaiken, joten älä valita
Ilmankos monet koiranomistajat ei sitten osta kakkapusseja, ja siivoa jälkiä.
Vierailija wrote:
Kun laskee, mitä saa parhaimmillaan koiran omistajana
+ liikuntaa, ulkoilua, terveyttä, suojaa allergioilta, suojaa varkailta sun muilta raiskareilta, seuraa, lapsille kaverin, uusia harrastuksia, joiden kautta uusia tuttavuuksia... keksi lisää.
Kyllä, sekä mielestäni tärkeimpänä: Korvaamattoman perheenjäsenen, josta jää ikuinen jälki ihmiseen.
Vierailija wrote:
Ilmankos monet koiranomistajat ei sitten osta kakkapusseja, ja siivoa jälkiä.
Itse voisin maksaa tuplahinnan niistä pusseista, jos joku muu hoitaisi kakkojen keräilyt.
Olen laskenut ja paljon. Onneksi kulut tuli pikkuhiljaa eikä könttänä. Korvakäytävät ahtaat eli tulehtui ihosairaus silmätulehdus epilepsia ja sterilointi hammashuolto rokotteet.. . Koirani sairasti kroonista sairautta ja onneksi eläinlääkäri oli halpa ja tuli paljon hinnassa vastaan. Vein aina toiselle paikkakunnalle kun siellä edullisempaa. Onneksi paperillinen rotukoirani oli edullinen ostohinnaltaan (ei pevisarotu ja normaali kasvattaja ns. käyttölinja, normaali rakenne) enkä vakuutuksia ottanut kun kalliita. Normiruokainen ja harrastaminen halpaa vielä tuolloin. Laitoin koiralleni sivuun rahaa sekä ostohinnasta jäi rahaa että vakuutuksia en ostanut, hyvä niin sillä omavastuu niissä oli hoitokustannuksiin liian suuri ja ei olisi korvannutkaan kun lääke ja verikokeet suht edullisia.
Mutta juu nykykasvattajat myy koiran kalliilla jotta omistaja sitoutuisi koiraan ja hoitaisi paremmin. Logiikka ei täsmää. Jos myy edullisemmin asiakas voi vakuuttaa koiran vaikka koiran ostohinnasta jäävällä summalla.. Jos siis haluaisi varmistaa kuten väittävät ;)
Toisaalta mistä rotukoirissa maksetaan kun homogeenisesti sisäsiitoksella moni rotu pilattu. Ja koirasta silti pyydetään älyttömästi varsinkin jos joku erehtyy jätti rotuihin tai lyttykuonoihin tai pitkäselkäisiin ylijalostettuihin rotuihin. Nyt pyritään jälleen laajempaa geenikarttaan roturisteytys projektin eli takaisin terveisiin sekarotuisiin.. 🤔
Normiseropeilla puolestaan vanhempiensa jalostus ongelmat..
Jalostus on kummallinen ja kallis systeemi. Koirien hyvinvointi terveys ei ole ollut etusijalla vaan ulkonäkö..
Vierailija kirjoitti:
Jos tulee liian kalliiksi niin piikille.
Erään toisenkin olen kuullut sanovan noin. Kysyin mitä jos koiran saa kuntoon niin sanoi ihan sama. Edellisen kanssa tekivät kaikkensa kuulemma toisen perheenjäsenen vuoksi nyt ei enää. Ja siis ihan pienikin syy riitti hänelle.. Eli rahasta ei kyse vaan vaivannäöstä ja ylimääräisestä hoitamisesta.
Toinen puolestaan sanoi että lopettaa koirat heti kun täyttää 12v oli terve tai ei. :/
Ei mikään ihme, että Suomi on pullollaan vaarallisia ja kouluttamattomia rakkeja kun köyhät ottavat niitä yhteiskunnan riesaksi vielä itsensä lisäksi. Köyhien lemmikinomistamista pitäisi kontrolloida ronskilla kädellä. Jos ihminen on epäonnistunut itsensä kanssa niin miten tämä voisi onnistua koiran kaltaisen eläimen kanssa? Koira tarvitsee rutiinia, virikettä ja ennen kaikkea stabiilin ja johdonmukaisen kouluttajan, ei jotain mt-tapausta joka tarvitsee koirasta itsensä lenkittäjän. Koirasta tulee helposti omistajaakin häiriintyneempi.
Kaksi koiraa 1500€/kpl
100€kk/ruokaan
Rokotus silloin tällöin yhteensä 80€
Ei ole muita lääkärikäyntejä ollut
Koirat 6v ja 4v
Jotain leluja nuoremmalle ja parit hihnat ja yhdet valjaat.
Siinäpä tuo.
Koira 3000e
ruoka 30e/kk
lelut, peti, hihna jne koiran tarvikkeet hankittaessa150e
Ei oo tullu mitään eläinlääkärikuluja vielä toistaseks muutenku rokotteista.
Tupakoinnin kanssa saman hintaista hommaa.
En oo tarkalleen laskenut, mutta ei se tullut mitenkään yllätyksenä että koira syö ja sitä pitää käyttää lääkärissä. Samoin kuin muut perheenjäsenet. Mulla on ollut elämäni aikana 7 koiraa, tällä hetkellä niitä on kolme. En mä kyllä koiraa, muuta lemmikkiä tai varsinkaan lasta hankkisi, jos rahanmeno kovasti harmittaa.