Lue keskustelun säännöt.
Olen vihdoin tavannut ihanan miehen, mutta pilasinko kaiken?
19.10.2023 |
Takana todella raastava avioero, josta aikaa 2,5 vuotta. Työkuvioista tuttu mies laittoi viestiä heinäkuussa, että oli huomannut sukunimeni muuttuneen ja uskaltautui kysymään minua treffeille, hänelle oli tullut myös ero reilu vuosi aiemmin.
Alkuun en ollut mitenkään kovin innostunut, mm. koska mies ei ulkoisesti vastannut lainkaan omaa miesihannettani, mutta ajattelin että miksipä ei. No, kävi niin että ihastuin tosi kovasti mieheen ja hän minuun. Koska kärsin eroni myötä hirveästä hylkäämisenpelosta, aloin sitten urakalla sabotoida tätä orastavaa suhdetta siinä vaiheessa kun mies otti puheeksi suhteen viemisen seuraavalle levelille. Menin paniikkiin, aloin keksiä mielessäni syitä miksei tästä voi tulla mitään ja juoksin karkuun. Kerroin miehelle että tarvitsen omaa aikaa ajatusteni selvittämiseen emmekä olleet pariin viikkoon yhteyksissä. Tajusin tuona aikana että kaikki kauhuskenaariot ja naurettavat tekosyyt joita keksin miksei suhteemme voisi toimia, ovat typeriä ja heijastavat vaan omaa epävarmuuttani. Jatkoimme tapailua mutta jokin on muuttunut: Miehen viestit ovat aika viileitä (vaikka laittaa joka päivä viestiä ja on aloitteellinen tapaamisten suhteen), eikä hän nyt sano kaipaavansa minua tms. Aiemmin oli tosi avoin ihastuksestaan. Pilasinko tämän orastavan suhteen tällä omalla panikoimisellani? Olemme molemmat päälle 40-vuotiaita ja tunnen itseni ihan tunnevammaiseksi ja tyhmäksi :(
Kommentit (82)
Miksi naisten pitää tehdä kaikista asioista niin vaikeita? Ylidramatisointia, ylianalysointia ja asioiden loputonta vatvomista. Kaikki tuntuu aiheuttavan hyperventilaatiota ja ihan tavallisista asioista saadaan monimutkaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritimme suhdetta reilut 20 vuotta sitten. Se kuivui alkuunsa, kun ajattelin meidän eroavaisuuksiamme. Uusi yritys oli mieheni pitkäjänteisyyden tulos. Ensin tapasimme sattumalta, sitten lastenlasten yhteisen harrastuksen merkeissä, kuukausia kului varsinaiseen tapailuun ja siitäkin kului aikaa seurusteluun. Meistä toinen oli varma halustaan aloittaa seurustelu, nyt olemme olleet naimisissa 4 kk.
Ei teillä ole kiire vakuuttaa tunteitanne, tavatkaa ja vahvistakaa ystävyyttänne ja rakkauttanne.
Se on nyt sitten AP sinun vuoro olla se aloitteellisempi jos haluat pelastaa tilanteen. Mies on edelleen nyt se aloitteellinen, mutta vain koska yhteiskunnat normit odottavat sitä mieheltä. Osoita omalla aloitteellisuudellasi, että haluat lähestyä. Tekoja, ei sanoja. Jos mies yleensä ehdottaa jotain tekemistä esim maanantaisin, niin otat puhelimen käteen jo sunnuntaina ja ehdotat itse ennen kuin mies ehtii.
Ja miksi tämä maa on nykyään täynnä tunnevammaisia naisia? Eikös teidän naisten kuuluisi olla tunne-elämän eksperttejä, ainakin miehiin verrattuna?
-mies
Minusta tuntuu, että pilasit ja ainakin omalta puoleltasi koska ethän sä muuten sitä miettisi. Toki se sullakin kääntyy noin päin, että ekana mietit pilasitko toisen fiilikset ja sitä kautta kaiken mutta kyllä se "paras maku" meni teiltä molemmilta vaikka juttu vielä jatkuukin.
Suhde ei kuitenkaan ole ennallaan eikä sellainen millainen se olisi ilman tuota alkuvaiheen sätkyä, joka oikeasti on valitettavan yleinenkin syy saada se oikeasti potentiaalinen suhde torpedoiduksi jo siinä suht alkumetreillä. Siinä ei auta edes ne vaaleanpunaiset lasit vaikka jonkun verran spedeilyä toki pystyykin katsomaan sormien läpi vaan kyllä siihen suhteeseen tule ikävä särö jo heti kättelyssä eikä sitten ikinä voi myöskään ajatella sitä alkuhuuman aikaa ihanan söpönä ja romanttisena, koska siellä on tuollaista temppuilua.
En siis sano, etteikö siihen olisi syytä mutta valitettavan usein myös tuota käytetään tekosyynä (että pelotti/panikoin) sille, että toinen ei ihan olekaan sellainen mitä hakee ja toiveissa on josko sitten kuitenkin löytyisi se vaikkapa ulkoisesti miellyttävämpi.
Ja se temppuilun uhrikin sen tietää. Etenkin jos/kun ei ole mikään missi tai hunksi jota joku edes joskus kuolaisi.
Pilasit tai ainakin käänsit suhteen dynamiikan eli kun aiemmin sinä olit se vähemmän ihastunut ja jahdattu, johon toinen yritti tehdä vaikutusta ja saada ihastumaan niin nyt sinä olet se jonka on jahdattava ja saatava toinen ihastumaan uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Yleensä se kuuminkin ihastus lätsähtää kun saa näpeilleen ja tulee torjutuksi, kun toinen ei tunnekaan (tai vielä pahempaa, ei halua tuntea) samoin.
Eikä sitä samaa roihua enää takaisin saa vaikka kuinka puhkuisi ja puhaltaisi siihen entiseen hiillokseen.
Eli nyt sä haluaisit takaisin sen vaiheen, kun mies oli ihan lääpällään suhun ja myös osoitti sen kaikin tavoin?
Ei tule tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, pilasit. Itsellekin kävi näin.
Tosin suhteessa oli muitakin asioita, joiden takia olisi pitänyt itse tajuta lähteä aikaisemmin, mutta eihän sitä ihastuneena tajunnut. Jälkeenpäin on helppo olla viisas ja syyllistää itseään, vaikka siihen ei ole mitään syytä.
Olen alkanut tämän jälkeen uskoa, että jos suhde menee pieleen tms, ei se olisi kuitenkaan kestänyt ja pitäisi vain pystyä lopettamaan suhde ja häipyä heti ensi merkeistä. Ehkä pystyn tähän seuraavan kerran kun alan ihastua, mutta huomaan "red flagejä".
Vierailija wrote:
Miksi naisten pitää tehdä kaikista asioista niin vaikeita? Ylidramatisointia, ylianalysointia ja asioiden loputonta vatvomista. Kaikki tuntuu aiheuttavan hyperventilaatiota ja ihan tavallisista asioista saadaan monimutkaisia.
Kyllä ne miehetkin osaavat. Tapailin itse aikoinaan tällaista tapausta. Minä yritin olla se järjen ääni, joka rauhoittelee. Eihän siitä loppujen lopuksi mitään tullut, kun mies ei pystynyt lopettamaan sekoiluaan. Oli siis sellaista loputonta "haluan olla kanssasi, vai haluako kuitenkaan, kyllä minä haluan, mutta etenemmekö me liian nopeasti, mutta etenemmekö liian hitaasti, pitäisikö erota, pitäisikö palata yhteen". Oli todella raskasta. Pari vuotta eron jälkeen hän oli yhteyksissä ja sanoi olevansa viimein kunnolla valmis suhteeseen. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä uudestaan siihen vuoristorataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eli mies ei saisi olla epävarma ja varautunut? Tottakai suojat nostetaan, jos toinen indikoi jotain tuollaista kuin sinä. On nyt sinun vastuullasi ottaa seuraava askel. Mies on jo sitä yrittänyt ja sinä painoit jarrut pohjaan.
Mies saa olla epävarma ja varautunut. Pelkään, että onnistuin sammuttamaan hänen innostuksensa lopullisesti oman tötöilyni myötä. Ero miehen käytöksessä on vaan tosi silmiinpistävä verrattuna entiseen ja koska olen kutensanottu tunnevammainen, alan tulkita tätä käytöstä taas pahimmalla mahdollisella tavalla- mies ei enää halua minua. Tiedän myös että minun on otettava seuraava askel, mutta panikoin sitä että mitä jos mies ei enää yksinkertaisesti haluakaan minua ja saan taas näpeilleni :(
AP
Tuo mies sai jo näpeilleen, mutta silti sinun mielestäsi hänen pitäisi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut?!
Jotenkin luulisi, että just sinä ymmärtäisit miltä tuollainen tuntuu ja miten se käytökseen vaikuttaa, mutta vaikuttaa siltä ettet osaa ajatella toisen tuntevan samoin ja ottavan yhtälailla etäisyyttä mitä sinäkin just teit.
Minusta sun kantsisi antaa tuon miehen olla ja keskittyä siihen, että saat nuo ongelmasi ratkottua ihan yksin olemalla. Sitten joskus katselet parisuhdetta ihan uusin silmin, mutta et tietenkään silloinkaan ota yhteyttä tähän kyseiseen mieheen. Se juttu meni jo.
Muistan kun tapasin ex-mieheni ja käyttäydyin ihan samanlailla. Olin toisaalta superihastunut mutta samalla kuitenkin koitin sabotoida suhdetta keksimällä ihan päättömiä syitä miksei homma voisi toimia. Eli kyllä mulla on tämä käytösmalli ollut ennen ex-miestäni. Toki se on eron jälkeen varmaan vahvistunut- kova hylkäämisenpelko joka ilmenee siinä että teen kaikkeni etten joutuisi tilanteeseen jossa minut voitaisiin hylätä.
Aika näyttää miten tämän miehen kanssa käy, jos pilasin tämän orastavan suhteen, en voi kun ottaa opikseni ja ajatella että jos tästä olisi kuulunut tulla jotain, siitä olisi tullut. On se jotenkin hullua että itse tiedostaa miten tuhoisaa oma käytös on, muttei kykene kuitenkaan pistämään tälle stoppia :(
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha kaatuneen maidon perään on itkeä. Ensin nyt se oma pääkoppa kuosiin ja sitten vasta mietit treffejä ja uutta miestä.
Mä vetäydyin kolme (3) kertaa tämän suhteen alussa, ja kun sain sitten vielä mahdollisuuden, niin päätin että minun on nyt itse oltava aloitteellinen jotta mies pystyy luottamaan siihen että en enää vetäydy. Olisin halunnut pari kertaa vielä pakittaa, mutta purin hammasta, enkä vihjaissutkaan miehelle moisesta. Nyt ollaan oltu 10 v yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
XDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Ja millainen 40-vuotias käyttää epäsanaa TÖTÖILY?!?!?!?!?? Onko sinulla jokin diagnoosi?
Vierailija wrote:
En tiedä menikö homma pilalle, toivottavasti ei mennyt.
Olen itse miehenä ollut joskus hyvin samankaltaisessa tilanteessa, jossa eräs nainen toimi juuri noin. Ehdin menettää kiinnostukseni sillä aikaa kun nainen teki katoamistempun, ja kun hän sitten noin pari viikkoa myöhemmin otti uudelleen yhteyttä ja pahoitteli asiaa, niin olin jo henkisesti ehtinyt siirtyä eteenpäin, enkä enää kokenut motivaatiota olla yhteyksissä häneen.
No et siis tosissasi ollutkaan kiinnostunut, vaan ainoastaan jossain hormoni-ihastuksessa, joka hälveni. Jos aidosti olisit ollut naisesta kiinnostunut, ei se olisi lopahtanut jossain parissa viikossa.
Tiedän tämän itsekin miehenä, en ole yhtä naista saanut mielestäni vuosikausiin ja jos hän vilauttaisikaan vihreää valoa, sinkoaisin sinne oitis.
Olisiko tällainen mies vastannut miesihannettasi ulkoisesti?:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Kyllä pilasit. Kannattaisiko käydä vaikka terapiassa ennen uuden suhteen etsimistä?
Riippuu niin ihmisestä. Jos mies on sellainen, että kaiken pitää tulla helpolla ja vain hyvät tunteet sallitaan, sitten mokasit. Jos taas sellainen, että ymmärtää hankalampiakin tunteita ja haluaa kuunnella toista myös näissä tilanteissa, mokasit, mutta sen voi korjata.
Sun kannattaa miettiä, mitä menetät miehessä, joka on tuota ensimmäistä tyyppiä. Nimittäin vaikka palaisittekin nyt samalla innolla yhteen niin ongelmiahan tulee myöhemminkin, joten nythän se punnitaan, miten hän sun tunteita käsittelee.
Ymmärrän kyllä jos into vähän hiipuu ja tulee varovaiseksi, mutta jos se jää päälle, niin sitten ei sunkaan puolelta kannata liikaa yrittää enää.
Vierailija wrote:
Olisiko tällainen mies vastannut miesihannettasi ulkoisesti?:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Ei vastaa, jos minulta kysyt. Jos haluat puida nyt miksi tämä mies ei vastannut alkuun ihan sitä mitä miehessä hain niin siihen on yksinkertainen syy: hänellä on ylipainoa. Tästä seikasta tuli aivan toissijainen juttu kun tutustuin häneen mutta myönnän että aluksi mietin voisinko syttyä miehestä jolla on ylipainoa se 20kg- No kyllä näköjään voin.
AP
Eikö tämä asia pitäisi selvittää miehen kanssa, koska hän on ilmeisesti suhteenne ainoa toinen osapuoli? Jos ongelmia tulee asian kanssa, niin aina löydät uuden? 🩷🩷🩷