Lue keskustelun säännöt.
Yksin lapsen hankkineet, miten selititte asian omille vanhemmillenne?
18.10.2023 |
Vanhempi polvi tuntuu odottavan että tavataan punaposkinen partiopoika, mennään naimisiin, ostetaan talo ja hankitaan ne 1.8 avioliiton siunaamaa lasta. Mitäs sitten kun on jo 30-vuotias ja sinkku? Omalla kohtaa tuntuu todennäköisimmältä että jos ikinä tulen hankkimaan lapsia, tulen tekemään niin yksin.
Miten lapsen yksin hankkimisesta voi kertoa omille vanhemmille? Jotenkin tuntuu jo etukäteen että heidän reaktionaan olisi samanlainen tuomiopäivän h---rittelusaarna kuin teini-ikäisenä, vaikka siis olen kolmekymppinen vakitöinen asuntolainallinen eli keskiluokkaisuuden perikuva. Eikö lasten hankinnan pitäisi olla iloinen asia, oli sitä aviopuolisoa tai ei? Ja biologinen takarajakin alkaa tulla vastaan.
Kommentit (24)
Sanoo asian kuten se on.
Minulla on aikuinen poika, joka totesi voivansa olevansa muumimukilahjoittajana muttei ala väen vängällä hankkimaan riittävän pitkää ja luotettavaa parisuhdetta jos sitä ei ole tullakseen. Auttaa mieluummin vaikka ystäväänsä. On myös pohtinut että lapsen voisi hankkia ihan ystävyyspohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He laskeskelivat kenen lapsi olisi, kysyivät pari kertaa missä isä on ja sanoin että isä ei ole mukana kuvioissa. Valitettavasti se on niin että he ovat minut kasvattaneet niin että asioista ei puhuta niin sitä perinnettä oli vain helppo jatkaa. Eivät ole enää kyselleet. Muut kyllä kyselevät tässä maailmassa missä on jos jonkinmoista perhettä. En välitä.
Ei meillä ainakaan ole noin konservatiivinen suku enkä ollut edes ekaa sukupolvea joka kasvatti lapsen itsenäisesti
Voithan väittää että adoptoit lapsen tai että joku oli hylännyt lapsen pienessä korissa ulko-ovesi eteen ja otit sen omaksesi.
Siis milloin sun vanhemmat on syntyneet? Kuulostaa niin kivikautiselta. Mun 1960 syntyneet vanhemmat olisivat vaan ilosta suunniltaan lapsenlapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Ei meillä ainakaan ole noin konservatiivinen suku enkä ollut edes ekaa sukupolvea joka kasvatti lapsen itsenäisesti
On hiukan eri asia tulla vahingossa raskaaksi ja poikaystävän jättämäksi kuin että tietoisesti ja tarkoituksellisesti päättää "tehdä" isättömän lapsen.
Vierailija wrote:
Voithan väittää että adoptoit lapsen tai että joku oli hylännyt lapsen pienessä korissa ulko-ovesi eteen ja otit sen omaksesi.
Haikara kävi ja toi vauvan, olipas iloinen yllätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei meillä ainakaan ole noin konservatiivinen suku enkä ollut edes ekaa sukupolvea joka kasvatti lapsen itsenäisesti
On hiukan eri asia tulla vahingossa raskaaksi ja poikaystävän jättämäksi kuin että tietoisesti ja tarkoituksellisesti päättää "tehdä" isättömän lapsen.
Ei mun lapseni ollut vahinko
Tein lapsen kaverin kanssa, en yksin. Meillä on yhteishuoltajuus joka toimii hyvin. Vanhemmat on iloisia lapsesta eikä edes kysele tämän isästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
He laskeskelivat kenen lapsi olisi, kysyivät pari kertaa missä isä on ja sanoin että isä ei ole mukana kuvioissa. Valitettavasti se on niin että he ovat minut kasvattaneet niin että asioista ei puhuta niin sitä perinnettä oli vain helppo jatkaa. Eivät ole enää kyselleet. Muut kyllä kyselevät tässä maailmassa missä on jos jonkinmoista perhettä. En välitä.
Kuulostaa katkeransuloiselta, tosin onnittelut perheestä!
Muillakin vastaajilla hyviä pointteja. Olisi hulluutta elää oma elämä ihan vain sen pelossa mitä muut ajattelisivat tai haluaisivat.
Yhdelle kysyjälle: 1950-luvulla syntyneet vanhemmat. Virkatodistuksesta laskien menivät itse naimisiin kun huomasivat saaneet esikoisensa alulle. Olivat tosi ankaria ja suhdevastaisia vanhempia, eikä kukaan meistä sisaruksista ole edes normaalisti esitellyt ketään nykyisistä tai edellisistä seurustelukumppaneistaan heille. Teini-ikäisenä vielä kotona asuessa h--rittelivat kaikki lastensa seurustelukumppanit ulos ovesta ja hyvin selvästi antoivat ymmärtää mitä mieltä olivat lastensa suhteista. Nyt vanhimman sisaruksen neljääkymppiä lähestyessä ole lastenlapsista puhuttu kertaakaan. Meistä kenelläkään ei ole lapsia, eikä kukaan ole mennyt naimisiin. Itse kyllä haluaisin oman perheen.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On lapsen paras että sillä on molemmat biologiset vanhemmat yhdessä samassa taloudessa. Suuri osa rikollisista ja raiskaajista kasvaa yh-perheessä jossa vain äiti.
Lasta en ole hankkinut yksin, mutta ylipäätään en selittele vanhemmilleni oman elämäni valintoja. Se on heidän ongelmansa mitä odottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
On lapsen paras että sillä on molemmat biologiset vanhemmat yhdessä samassa taloudessa. Suuri osa rikollisista ja raiskaajista kasvaa yh-perheessä jossa vain äiti.
Täh? Ei ulkopuolisille mitään selitellä.
Mun vanhemmat, erityisesti äiti, suorastaan yrittivät painostaa tekemään lapsen yksin, kun ei vielä nelikymppisenäkään ollut parisuhdetta. Ja kun sanoin, että en halua lapsia, äiti kiristi itkulla ja surulla, jota hän joutuu loppuikänsä kokemaan jos ei saa lapsenlapsia, kun kaikilla muillakin on. Eli meillä olisi vanhemmat ainakin juhlineet, jos olisin päättänyt hankkia lapsen yksin. Mutta en kerta kaikkiaan halunnut lapsia, ja pidin pääni.
Vanhempasi ovat ihan ö-luokan ihmisiä, jos joudut pelkäämään tuohon asiaan tuollaista reaktiota.
Kun hankit sen lapsen, yhdessä jonkun kanssa tai yksin, muista että ei kannata jättää lasta tuollaisille isovanhemmille koskaan yksin hoitoon. Aivan varmasti vähintään tartuttavat lapseen jotain kieroutuneita asenteita ja pahimmassa tapauksessa jättävät kommenteillaan ja kritiikillään elinikäisiä traumoja lapseen, niinkuin sinuun.
Hei ap, sinuna en vielä luovuttaisi kumppanin etsinnästä. Minäkin harkitsin yksin lapsia koska en kertakaikkiaan löytänyt mistään sopivaa miestä. Taloudellinen tilanne kuitenkin mietitytti: raskautuminen olisi ollut hyvin kallista ja yksinhuoltajana olisin todennäköisesti ollut aivan pakotettu palaamaan nopasti työelämään. Olen itse kasvatus-ja mt-alalla enkä näe hyväksi laittaa 1v lasta päiväkotiin. Niinpä jatkoin vielä hammasta purren etsintää ja vasta 35v löysin miehen, ehdin kuitenkin saada 3 lasta. Ja kyllä olen tosi tosi iloinen, että meitä on kaksi vanhempaa. En olisi ikinä pystynyt kolmeen ilman puolisoani ja monessa muussakin välivaiheessa olisin ollut turkasen yksinäinen ja ostetun palvelun varassa.
Minullakin oli ihan täysipäiset (ei mitään huorittelujuttuja), mutta ankarat 60-luvulla syntyneet vanhemmat. En koskaan seurustellut teiniä tai edes nuorena aikuisena. Me olemme sisarusteni kanssa pystyneet korjaamaan sielujamme kun olemme puhuneet asioita ja pystyneet perustamaan perheet ym. Nykyään myös iäkkään vanhempani ovat läheisempiä ja lastenlasten myötä ovat myös oivaltaneet omia virheitään.
Sinkkuus ja vauvakuume on ihan kamalaa, mutta älä luovuta!
Se on sun vanhempien valinta, miten suhtautuvat. Et ole vastuussa heidän tunteistaan. Teet omaa elämääsi koskevat päätökset.