Mitä hyödyllistä teit tänään?
Itse olen syönyt, maannut sohvalla, katsellut YouTubesta kissaliveä ja tehnyt palapeliä. Tuntuu että annan kaikkeni orpon hallituksen eteen. Huomenna vois katella töihin menoa.
Kommentit (28)
Kotihommia minäkin , soitin tunnin puhelun mt-ongelmaiselle ystävälle.
Kävin töissä kääntymässä. Mikäs siinä pyhänä tarjoilla potilaille ruokaa 28e tuntipalkalla, kun ei työaika paljoa muuhun riitä kun astioiden pesuun ja kahvinkeittoon. Sit pesin pari vessaa ja tyhjentelin roskiksia.
Kävin töissä ja kaupassa. Siinäpä sitä.
Kaalikääryleitä kaksi uunipellillistä ja pannukakkua.
Hyvää oli.
Siirsin torakat isompaan terraarioon.
Noh, siinä se taitaa olla.
Mittasin verenpaineeni. Ostin verenpainemittarin, mutta en millään saa sitä käytettyä. Tänään sain. Pitää kerätä tietoja lääkäriä varten. Muuten olen maannut vain sohvalla telkkaria katsellen.
Pesin pyykkiä, tein ruokaa, siivosin lapsen lelut, järjestin vaatekaappia, laitoin puhtaat pyykit kaappeihin, kitkin kukkapenkin.
Tein ruokaa miehelleni.
Muun ajan olen vain lukenut Good Omens -fanitarinoita. Tai ehkä olen oppinut siinä pari sanaa englantia, joten onhan sekin tavallaan hyödyllistä.
Krapulapäiväksi ihan ok päivä. Ulkoilin ja kuntoilin 2,5 tuntia, maalasin kämppää noin tunnin.
Lakanat vaihdettu ja pesty. Kävin sienessä ja siivosin maustekaapin. Oikein kunnolla! Pesin kaikki sirottimet ja tein marinadia. Sieniä en kylläkään jaksa tänään putsata.
Mun kommentti juuttui moderointiin!
Hyvänen aika!!
Siis hyödyllinen tekoni: Lainasin naapurille kuumemittarin.
Tein pitkään aikomani Ahvenanmaan pannukakun.
Kaapissa oli vuosia vanhoja mannaryynejä, sain niitä käytettyä vähemmäksi.
Ompelin kolmet collegehousut ja kaksi hupparia, lisäksi leikkelin silityskalvosta kuvia ja kiinnitin niitä T-paitoihin.Vielä jäi ommeltavaksi työcollege jämäpaloista.
Hain naapurin vanhalle leskirouvalle kipulääkettä apteekista kun itse ei pystynyt.
Tei ison annoksen ruokaa, riittää alkavalle viikolle. Ja vein roskat. Eli en oikeastaan yhtään mitään.
Luin oikiksen tentiin, lenkkeilin ja kävin koiratreffeillä. Siivosin vähän. Enpä muuta.
En mitään kauhean hyödyllistä. Vähän oon kotihommia tehnyt. Mun pitää leikkauksen takia olla kuormittamatta toista kättä, niin kaikki on vähän hankalaa.