Jääkö muilla vanhat kaverit unholaan, kun elämäntilanne vaihtuu?

On loppunut ihan kaikki entiset kaveruus suhteet ihan luonnollisestikkin kun elämäntilanne harrastukset muuttuivat eikä ole niin kiinteitä suhteita muodostunut. Yhden tunnen jolla on joku lapsuuden ystävä pysynyt vaikka kummallakin ihan eri elämätilanteet ehkä sen takia kun kummatkin käyvät samoissa harrastuksissa. Siis ne samanlaiset harrastukset yhdistävät ja jos niitä ei ole, suhteet loppuvat.

Kyllä ne ovat jääneet, mutta uusia kavereita on tullut tilalle. Ja kun vanhoja kavereita tapaa uudelleen, niin juttu jatkuu siitä mihin jäätiin. Eli ei mitään huonoja fiiliksiä. Se kuuluu elämään. Perhe ja sukulaiset pysyvät.

Joo, et ole yksin. Olen muuttanut monta kertaa opiskelujen tai töiden vuoksi. Samoin käynyt myös niille ystävillekin. Ja monella entisellä ystävällä on vuosien saatossa tullut niin eri elämäntilanne ja harrastukset kuin itsellä, ettei oikein mitään yhteistä ole jäljellä. Kiva on heitä nähdä, jos jostain syystä saamme aikaan, mutta kellään ei tunnu olevan sitä ylimääräistä aikaa, että saisi ryhdyttyä paikkaamaan entistä kaveruutta. Se olisi mukavaa, mutta motivaatio ja ehkä aikakin sitten puuttuu. Välillä kyllä harmittaa.

Niin siinä tahtoo käydä. Elämäntilanne yhdistää. Yksi lapsuudenystävä on, jonka kanssa viestitellään säännöllisesti ja jopa tavataan, joskin aika harvoin. Harmitti kyllä kun etenkin opiskeluporukka oli tosi tiivis, mutta kaikki jäi sinä päivänä kun valmistuttiin. 

Mulle on joskus jopa suututtu, kun olen lopettanut yhteydenpidon.

Ap

Oletko ADHD piirteinen? Minä olen, ja mulla on olemassa aina vaan nykyhetki. En kaipaile ketään, jos en näe heitä säännöllisesti. Omia lapsia (nuoria aikuisia) tulee helposti ikävä, mutta he ovat poikkeus.

Näin tahtoo tapahtua joskus nopeammin ja joskus vähitellen. Jos ainoa yhdistävä tekijä on menneisyys, kaveruus kuihtuu.

Vierailija wrote:

Mulle on joskus jopa suututtu, kun olen lopettanut yhteydenpidon.

Ap

Onko tuo mikään ihme?

Itse olen toista maata, kiinnyn ihmisiin ja pyrin pitämään ystävyyksistä kiinni koska välitän siitä, kyselen kuulumisia ja ehdotan tapaamisia, olen tukena jne tai ainakin yritän. Harmittavan monesti toinen osapuoli on vain kyllästynyt ja kyllä siinä loukattu olo tulee ja sellainen että toinen on vähän pinnallinen ihminen, en jää roikkumaan mutta harmittaa

Ei. Parhaat kaverit ovat yläkouluajoilta, vaikka elämäntilanteet nykyisin eroavat todella paljon.

Taidan olla se kaveri joka on jätetty unholaan. Ennen oli laajakin ystäväporukka, tehtiin ja harrastettiin. Nykyään ei tule viestiä keltään ja jos itse laitan saattaa vastaus olla muutamia sanoja kiireestä, usein ei vastata mitään. Jos olisin tiennyt että olen käytännössä täysin ystävätön nelikymppisenä olisin varmaan koittanut perustaa perheen.

Mulla on taas niin päin että kaverit lopettavat yhteydenpidon.

Yhdellekin laitoin viestiä vuosien jälkeen, ja mitä vastasi hän?

🙂

Oltiin kuitenkin mielestäni vuosia hyviä kavereita, enkä näköjään ole kuin yhden kusisen emojin arvoinen...

Vierailija wrote:

Mulla on taas niin päin että kaverit lopettavat yhteydenpidon.

Yhdellekin laitoin viestiä vuosien jälkeen, ja mitä vastasi hän?

 

🙂

 

Oltiin kuitenkin mielestäni vuosia hyviä kavereita, enkä näköjään ole kuin yhden kusisen emojin arvoinen...

Tämä on kyllä rasittava tapa vastata. Kerran kysyin yhtä uutta tuttavuutta tyyliin kahville ja hän vastasi vaan: 🙂

voiko alentavampaa olla?

Onko miehet kavereina tällaisia?

Vierailija wrote:

Onko miehet kavereina tällaisia?

Ei. Siellä mukana kaveriporukassa roikkuu niitäkin, joita kukaan ei enää suuremmin jaksa, mutta no, on osa porukkaa, joten eroonkaan ei pääse 😅

Ei ole. Vaikka muutin kauas, niin puhelin toimii hyvin. Viime viikollakin juttelin yhden ystäväni kanssa yli kolmen tunnin puhelun ja toisen kanssa juttelimme pari kertaa tunnin puhelut. 

Vierailija wrote:

Mulla on taas niin päin että kaverit lopettavat yhteydenpidon.

Yhdellekin laitoin viestiä vuosien jälkeen, ja mitä vastasi hän?

 

🙂

 

Oltiin kuitenkin mielestäni vuosia hyviä kavereita, enkä näköjään ole kuin yhden kusisen emojin arvoinen...

Tämä on minusta kummallinen ajatus. Eihän ystävyyden päättäminen sitä tarkoita, ettei ystävyys ole ollut minkään arvoinen.

Joo työkaverit 15v ajalta unohtui saman tien kun otin loparit. Yksi yritti pitää yhteyksiä muttei se vaan minulta luonnistunut ja hyytyi siihen. En vaan jotenkin osaa tai näe syytä ellei ole muuten tekemisissä.

Kun kymmenen vuotta sitten laitoin korkin kiinni kaikki sen aikaiset ihmiset kaikkosivat ympäriltäni ja tilalle tuli ihmisiä vertaistukiryhmästä. Avattuani taas korkin vertaistuki-ihmiset kaikkosivat, mutta yksikään vanha tuttu ei tullut takaisin. 

M 47 

On vanhoja ja uusia kavereita, osan kanssa yhteys säilyy osan kanssa ei. Aina tutustuu uusiin ihmisiin. Kyllähän esim. työpaikan vaihto, muutto ja opintojen loppu aina vaikuttaa kenen kanssa on eniten tekemisissä.

Aina voi itse aktivoitua, tutustua uusiin ihmisiin ja tuoda sisältöä heidänkin elämään