Olen opiskelija ja hallituksen toiminta ei minua köyhdytä, päinvastoin! Rakennan tulevaisuutta!
Nyt herätys opiskelijat. Se, että opiskelijoiden toimeentulo hetkellisesti heikkenee, ei todellakaan voi olla kenellekkään iso ongelma. Summista mistä puhutaan, ei ole kenellekkään mitään käytännön merkitystä. Se, että jättää joka viikonloppu yhden oluen ottamatta, kuittaa menetetyt eurot. Kenenkään elämä ei ole niistä kiinni. Nyt on katsottava tämän opiskelijan kuten itseni tulevaisuutta. Kun opiskelen, haluan, että tulevaisuudessa tämä työ palkitaan sillä, että minulle jää työpanoksestani käteen rahaa muuhunkin, kuin vain pakollisiin menoihin. Opintoni kestää 6 vuotta, mutta työelämäni sen jälkeen vähintään 45 vuotta. Suomessa opiskelijoiden asema on yksi maailman parhaista. Kukaan ei kuole ja kaikki voivat opiskella halutessaan. Töitä voi tehdä opiskelujen ohessa ja kesällä tienata lisäansioita loppuvuodelle. Nuorena jaksaa, ainakin itse jaksan ja moni kurssikaverini. Ei voi olettaa, että yhteiskunta maksaa jokaviikkoisen juhlimisen yökerhoissa. Menkää katsomaan, opiskelijoita ne on täynnä ja alko virtaa. Jostakinhan tämä raha sinne tulee, joten kukaan ei myöskään kuole, jos ei sitä rahaa tule hieman vähemmän. Optimaalisessa tilanteessa hallituksen ei tarvitsisi alentaa tukia, mutta nyt tilanne on toinen. Joko maksamme tulevaisuudessa itsemme kipeäksi, tai nyt teemme tomintoja joka rakentaa meille paremman tulevaisuuden. Elämme vain tässä ja nyt, vai katsommeko tulevaisuuteen! Kaikki minulle tässä ja nyt ei vain toimi koskaan missään.
Kommentit (23)
En itse ole oikea ihminen kommentoimaan, koska elin yliopistovuoteni 2005-2010, mutta sen sanoisin, että asumisen tason laskemisella saa jo aika ison muutoksen aikaan. Itse muutin viimeiseksi opiskeluvuodeksi takaisin vanhempieni luokse. Ja kimppa-asuminen on ihan hyvä asumisen muoto. Miksi muiden pitäisi kustantaa opiskelijoiden keskustayksiöt?
On perkokareella näköjään kova usko sinimustaan hallitukseen.
He nimenomaan tuhoavat Suomen talouden ja tulevaisuuden.
Miten se ensiasunnon verovapauden poisto hyödyttää ap sua?
Ja muuten vanhempien luona asuessa saa huimat 40 € opintorahaa. Mihin se riittää? Bussikorttiin, edes lounaisiin ei jää rahaa.
Niinhän se persujen nuorisojärjestön puheenjohtajakin sanoi. Saa leikata opintotuesta ja töihin vaan opiskelijat.
Hän toisti hallituksen litaniaa, että rahaa annetaan perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Tutkimukseen. Ja lisäämään korkeakoulujen aloituspaikkoja.
Nämähän on yksin nolla. 50 miljoonaa kaikkiin persukouluihin ja varhaiskasvatukseen eli käytännössä nolla.
Tutkimusraha yrityksille eli nolla.
Korkeakoulujen lisäpaikat ilman rahoitusta eli nolla.
Miettikää nuoret ketä äänestätte!!
Vierailija wrote:

Itsehän äänestän vain koulutusmyönteisiä ehdokkaita. Muut eivät tule kuuloonkaan
Onhan se tietysti hyvä leikata Suomen nuorilta tämäkin, että rikkaat saa verovähennyksiä ja eliitti tukia.
Velkaa on varaa ottaa. Tulevaisuudella eli nuorilla ei ole mitään väliä. He kärsivät eniten jokaisesta hallituksen toimesta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Niinhän se persujen nuorisojärjestön puheenjohtajakin sanoi. Saa leikata opintotuesta ja töihin vaan opiskelijat.
Hän toisti hallituksen litaniaa, että rahaa annetaan perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Tutkimukseen. Ja lisäämään korkeakoulujen aloituspaikkoja.
Nämähän on yksin nolla. 50 miljoonaa kaikkiin persukouluihin ja varhaiskasvatukseen eli käytännössä nolla.
Tutkimusraha yrityksille eli nolla.
Korkeakoulujen lisäpaikat ilman rahoitusta eli nolla.
Miettikää nuoret ketä äänestätte!!
Itsehän äänestän vain koulutusmyönteisiä ehdokkaita. Muut eivät tule kuuloonkaan
Kokoomuksen koulutuslupaus.
Ja he rikkovat sen jo toisen kerran. Silti kansa uskoo.
Hohhoijaa, et ole opiskelija vaan propagandatoimistosta päivää.
Vierailija wrote:
En itse ole oikea ihminen kommentoimaan, koska elin yliopistovuoteni 2005-2010, mutta sen sanoisin, että asumisen tason laskemisella saa jo aika ison muutoksen aikaan. Itse muutin viimeiseksi opiskeluvuodeksi takaisin vanhempieni luokse. Ja kimppa-asuminen on ihan hyvä asumisen muoto. Miksi muiden pitäisi kustantaa opiskelijoiden keskustayksiöt?
Oletko tosissasi? Opiskelijat katuojaan.
PS on kaikkein huonoimmin koulutettu, työttömin ja rikollisin puolue, joten en paljon piittaa percelin mielipiteistä.
Nehän tulevat suoraan Venäjältä sen lahjusrahapussin mukana, joita Euroopan äärioikeisto on saanut jo 20 vuotta.
Juu en usko että copy/paste-maisteripuolueella paljon aikaa opiskeluun menee. Jokos Lauran suun edestä on jesari poistettu vai vieläkö sieltä plumpsahtelee putinismeja? Onko Saara-siskolla jo kannatuskortit kasassa? Niitähän tarvitaan pressanvaaliin vähintään 20 000 ja Huhtasaaria on maassa vain 127.
Toisin on meillä, jotka oikeasti luemme ja omaksumme tietoa. Opintotukea saa vain kokoaikaiseen opiskeluun joten ymmärrettävästi opiskella ei voi eikä ehdi jos käy töissä.
Typeryys kunniaan ja Suomi alas ovat persupöljien putinistisia mantroja.
Haista paska, setämies-ap. Sulla ei ole koulutusta ja duunailet ruplapalkalla Venäjän piikkiin.
Ap on täysin oikeassa. On hämmästyttävää miten yksisilmäisesti opiskelijat, ja monet muutkin, ajattelevat leikkauksia kritisoidessaan. Opiskelu on lyhyt välivaihe, monelle enää vuosi tai kaksi, ja sen jälkeen alkaa kymmenien vuosien työelämä. Tuo parinkymmenen euron leikkaus nyt kannattaa ottaa paremman tulevaisuuden vuoksi. Pari lattemukia vähemmän viikossa tai Netflixin irtisanominen kuittaa tuon kiristyksen.
Täällä moititaan kärkkäästi miten boomerit kylpevät ja rälläävät rahoissan ja jättävät velkaisen maan nuorien ongelmaksi. Eikö nyt sitten olekaan hyvä että maamme velkaantumista edes yritetään suitsia?
Valtiolla töissä olevia ei haluta päästää opiskelemaan saman alan korkeampaa tutkintoa. Siksipä vaihdoin koko alaa enkä enää koskaan työskentele valtiolla!
Eikös eläkkeet juuri nousseet?
Vierailija wrote:
Ap on täysin oikeassa. On hämmästyttävää miten yksisilmäisesti opiskelijat, ja monet muutkin, ajattelevat leikkauksia kritisoidessaan. Opiskelu on lyhyt välivaihe, monelle enää vuosi tai kaksi, ja sen jälkeen alkaa kymmenien vuosien työelämä. Tuo parinkymmenen euron leikkaus nyt kannattaa ottaa paremman tulevaisuuden vuoksi. Pari lattemukia vähemmän viikossa tai Netflixin irtisanominen kuittaa tuon kiristyksen.
Täällä moititaan kärkkäästi miten boomerit kylpevät ja rälläävät rahoissan ja jättävät velkaisen maan nuorien ongelmaksi. Eikö nyt sitten olekaan hyvä että maamme velkaantumista edes yritetään suitsia?
Vierailija wrote:
Juot aika paljon jos 70e kuittaantuu tuosta vain
Tuohan on vain kuusi tuoppia.
Joka vuosikymmenelle on pitänyt opiskella uusi ammatti koska maailma muuttuu, olisikin saanut olla 45v samassa...pah.
Juot aika paljon jos 70e kuittaantuu tuosta vain