PS:n Teemu Keskisarja eduskunnassa: "Kampuksilla irtokynnet kimaltelevat ja hieno hajuvesi tuoksuu. Opiskelijat eivät ole köyhiä!"
No tulipa siinä vankkaa tekstiä kansanedustajalta!
:D
Kommentit (450)
Suomalaiset opiskelijat eivät ole köyhiä, heillä on varaa käydä baareissa juomassa viinaa, varaa matkustella jne. Mielestäni opiskelijalla ei pidä olla varaa muuhun kuin ruokaan ja asumiseen. Kaikki muu toiminta ei todellakaan kuulu yhteiskunnan maksettavaksi. Voi mennä myös töihin jos ei opiskelu kiinnosta. Näin ennenkin tehtiin. Eikä valitettu joka asiasta.
Nainen53
Kyllä meno on muuttunut. Opiskelin ensimmäisen tutkinnon 90-luvulla. Opiskelijat elivät makaronilla ja tonnikalalla, asuivat soluissa ja käyttivät julkisia. Toisen tutkinnon opiskelin kymmenen vuotta sitten. Opiskelijoilla oli omia autoja, rakennekynsiä ja ripsien pidennyksiä ja asuntoina oli yksiöitä.
Vierailija wrote:
Ei ole tainnut koskaan kuullut mistään "old money" tyylistä. Pitää rikkaana sakeaa hajuveden tuoksua ja kimallekynsiä.
Eihän hän mitään sellaista tarkoita. Tarkoitus oli kertoa, että opiskelijoilla on liian suuret tuet. Niillä rikkailla on kyllä varaa opiskella, kun tuet on viety.
Helt på basen av Keskisarjas habitus, verkar det som om att det helt har gått förbi honom att universiteten är de största äktenskapsförmedlarna i Finland.
Vad studerande beträffar är det frågan om prioriteter, inte budget. Då de knappa resurserna bör räcka till för att göra sig attraktiv och därmed nå lugn i sinne där man träffar sin kommande hälft, får man helt enkelt avstå från något annat. Så har det gjorts i alla tider.
Samat opiskelijat Wolttaa ja ajelee sähköskuuteilla. Turhaan valittavat köyhyyttä kun kaikkeen turhaan on varaa.
Keskisarjan on oikeassa. Samaa olen ajatellut. Ravintoloissa käy opiskelijoita. Tavallisella palkansaajalla ei olisi varaa siihen, tai viilettää aproissa ympäri kyliä. Hiuspidennykset joita opiskelijoilla näkee maksaa satasia. Ja ne kynnet ja ripsihuollot. Revityt muotifarkut maksaa enemmän kuin ehjät. Merkkilaukkukin on kallis.
Hyvä Teemu 👍
Mietin ihan samaa kun tässä taannoin yhtenä keskiviikkona kävin stadissa. Opiskelijaa oli kuin pipoa, eikä ne tosiaan näyttäneet köyhiltä eikä kipeiltä.
Huvittelun ja juopottelun haluisilta pikemminkin.
Eilen lakkasin kimalteella. Hienot tuli.
Minusta ei vaikuta köyhiltä. Opintotuki, asumistuki, halpa ruoka, halpa terveydenhuolto, halvat julkisen liikenteen taksat, alennuksia harrastuksista, kulttuurista. Monet käyvät töissä, alhainen vero. Matkustelevat ym?
Siis ne samat opiskelijat jotka latkii päivät pitkät 10e luomuvegaanikauramaitotuplacraputsinoja kahviloissa. Ei todellakaan köyhiä opiskelijat.
Minkä vuoksi veronmaksajien on kustannettava hirvittävät määrät sukupuolentutkimuslaitoksen äärifeministien opiskeluita ja sen jälkeen niille suojatyöpaikat ja sen jälkeen vielä eläkkeet? Työelämässä aiheuttavat lisäksi miljoonavahingot yhteiskunnalle, henkistä kärsimystä ja vastakkainasettelua.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kyllä meno on muuttunut. Opiskelin ensimmäisen tutkinnon 90-luvulla. Opiskelijat elivät makaronilla ja tonnikalalla, asuivat soluissa ja käyttivät julkisia. Toisen tutkinnon opiskelin kymmenen vuotta sitten. Opiskelijoilla oli omia autoja, rakennekynsiä ja ripsien pidennyksiä ja asuntoina oli yksiöitä.
Höpö höpö. 90-luvulla monet elivät pelkällä opintorahalla. Nillä jotka ottivat lainaa, rahat riittivät vallan mainiosti.
90-luvulla oli suhteessa suurempi opintoraha kuin nykyään ja ihan asuttiin yksiöissä. Kesätöitä ei ollut. Matkusteltiin reilaamalla.
Edeltävä on ilmeisesti opiskellut rikkaiden joukossa 10 buotta sitten, kokkarevanhemmat kyllä.maksaa autot ym nyt ja jatkossakin.
-----
No ei se kovin leveä 90-luvullakaan ollut, mutta toimeen sillä tuli kun eleli tarkasti.
Vierailija wrote:
Teemulle tekisi hyvää tehdä välillä oikeita töitä. Sen verran on kertynyt ihraa. Luulin, että persut ovat köyhien puolella, eivätkä läskimahaisia syöttöporsaita.
Mitä ovat ne oikeat työt? Tukkimetsissä ei enää riehuta sahojen ja kirveiden kanssa eikä ojia kaiveta lapiolla. Jos ihran määrää katsotaan, voitaisiin kaikkia tukia leikata, ovat suomalaiset sen verran turvonneita, oli sitten rikas tai köyhä, yleensä köyhä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Keskisarjan on oikeassa. Samaa olen ajatellut. Ravintoloissa käy opiskelijoita. Tavallisella palkansaajalla ei olisi varaa siihen, tai viilettää aproissa ympäri kyliä. Hiuspidennykset joita opiskelijoilla näkee maksaa satasia. Ja ne kynnet ja ripsihuollot. Revityt muotifarkut maksaa enemmän kuin ehjät. Merkkilaukkukin on kallis.
Siis pitäisikö nuorten kulkea säkki päällä nälkäisinä, että olisi tarpeeksi köyhää.
Voivat kulkea sellaisissa säkeissä joihin heillä on omilla varoillaan rahaa ja syödä sellaista ruokaa mihin heidän omat varansa riittävät. Jos eivät riitä niin töihin tai pankista lainaa.
Niin kauan kun opiskelijoiden näyttää riittävän kaikkeen turhaan on turha valittaa köyhyyttä. Ette tiedä köyhyydestä mitään.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hyvä Teemu 👍
Mietin ihan samaa kun tässä taannoin yhtenä keskiviikkona kävin stadissa. Opiskelijaa oli kuin pipoa, eikä ne tosiaan näyttäneet köyhiltä eikä kipeiltä.
Huvittelun ja juopottelun haluisilta pikemminkin.
Milloin opiskelijat EIVÄT ole juhlineet??
Kuinka köyhiltä heidän pitäisi näyttää? Nälkiintyneiltä?
Siitä olisi ehkä apua jos yrittävät ruinata lisää juhlimisrahaa veronmaksajilta 💃
Nyt ei vakuuta.
Asuin minäkin solussa aikoinani ja olin kaikki kesät töissä. Ei opiskeluajan kuulukaan mitä ökyelämää olla.
En saa lainalaatikoita toimimaan, mutta: kyllä on dramaattista kommentointia. Mitäs jos kukin vähän rauhoittuu? Kukaan ei ole kuolemassa nälkään täällä Suomessa, en millään usko.
pienituloinen
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hyvä Teemu 👍
Mietin ihan samaa kun tässä taannoin yhtenä keskiviikkona kävin stadissa. Opiskelijaa oli kuin pipoa, eikä ne tosiaan näyttäneet köyhiltä eikä kipeiltä.
Huvittelun ja juopottelun haluisilta pikemminkin.
Milloin opiskelijat EIVÄT ole juhlineet??
Kuinka köyhiltä heidän pitäisi näyttää? Nälkiintyneiltä?
Siitä olisi ehkä apua jos yrittävät ruinata lisää juhlimisrahaa veronmaksajilta 💃
Nyt ei vakuuta.
Asuin minäkin solussa aikoinani ja olin kaikki kesät töissä. Ei opiskeluajan kuulukaan mitä ökyelämää olla.
Minä asuin kaksiossa ja rahaa riitti bilettämiseen, mutta teinkin kaikki illat ja viikonloput töitä ja silloin maksettiin sunnuntailta 100 prossaa korvausta ja muita lisiä. Valmistuin silti normiajassa eikä ottanut yhtään tiukkaa.
Opiskelijoiden ongelma ei ole rahan puute vaan se että eivät osaa käyttää rahaa järkevästi.
Mistä tiedät, että oli hajuvesi? Jospa nainen vain päästeli tuhnuja jatkuvalla syötöllä?