Lue keskustelun säännöt.
Häpeän itseäni niin paljon. Kaikkea mitä sanon tai olemustani. Kritisoin itseäni päässä jatkuvasti.
12.10.2023 |
Haukun itseäni niin etten enää edes huomaa sitä tai olen niin väsynyt siihen. Koko ajan takaraivossa mietin kuinka helvetin tyhmä olen ja ällöttävä, lihava laiska paska.
Kun sanon asiakkaalle, että aja varovasti, siellä on jo pimeetä niin mietin että olipa taas idioottimainen lause, aivan kun hän ei itse sitä huomaisi.
Tai ihan mitä vain. Kun joudun tai puhun tsestäni etenkin niin ei jumalauta. Parempi olla hiljaa. Olen hiljaa.
Lääkärilläkin meni hermo kun kysyi mistä olen lähtöisin, kerroin ensin kaupungin x jossa asuin suurimman osan elämästäni, kirjoitti sen paperille ja sanoin, että asuin kyllä sitä ennen ekat elämäni kolme vuotta paikassa x. Pyöritti silmiään ja naljaili, niin eli siis mihis sut vietiin synnytyslaitokselta. Hävetti taas niin paljon. Että en tiedä mikä olen ja mitä helvetin merkitystä silläkin on, ajasta mistä en edes muista mitään. Hävettää hävettää.
Inhoan itseäni. En vain pärjää tässä elämässä. Sitten vain feikkaan kun lähden ovesta ulos ja kun tulen kotiin niin olo on raskas enkä tiedä mitä ihmeen elämää tämä olevinaan on kun en oikeasti haluaisi olla yhtään tässä tilassa.
Kommentit (47)
Menenkin kyllä terapiaan heti jos kela sen mulle myöntää.
Tässä kuitenkin voisin itse opiskella jo tätä saamarin tunnepuolta. Olen vähän kuin vankilassa itseni kanssa, aivan lukossa. Yritän nyt vaan tässä avata itseäni ja vapaapäivänä sitten harjoittelen tätä puolta. Tämä viha oikeastaan tekee ihan hyvää, heti on vähän sinnikäämpi ja vapaampi olo.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia sinulle.
Mulla oli pari vuosikymmentä sitten paljolti samoja fiiliksiä. Oli kyllä ihan hirveää aikaa, kun viha omaan itseä kohtaan vaan jylläs päällä. Oli viiltelyä ja muitakin suisidaaleja ajatuksia. Älytön raivo sisällä. Muille ihmisille aina se kiltti tyttö.
Ei siitä pääse vain ajattelemalla positiivisesti.
Nyt tuntuu kaukaiselta tuo, vaikka toki tietty ahdistus kuuluu elämään ja välillä se nostaa päätään ihan tosissaan.
Miten se elämä sitten jatkui? No, päivä kerrallaan. Aika kului, menin töihin nuoriso-ohjaajaksi, nuoret on hyvää ”terapiaa”, ja on eduksikin heidän kanssaan toimiessa, että on itsellä ahdistuneisuustaustaa. Ymmärtää paremmin masentuneita ja ahdistuneita.
Toivottavasti sinäkin voit parin vuosikymmenen kuluttua ajatella noiden aikojen olleen elämää varten opettavaisia, vaikka helvetisti sattuukin. Normaali arki on aika herkkua sen jälkeen, kun on nähnyt helvetin.
Mulla syynä oli vanhempien ahdistusta lisäävä kasvatus. Syyllistivät ihan kaikesta ja ne äänet muistuttelee välilä vieläkin itsestään. Olen kehittänyt tapaa puhua itselleni. Yritän olla kiltimpi itselleni ja puhua kauniisti mielensisäisesti. Huomaan, että se auttaa.
Keksi vaikka 3 hyvää asiaa itsestäsi joka päivä ja kirjoita ylös. Jossain kohtaa alkaa tuottaa tulosta. Vaatii toki kärsivällisyyttä niin juu kaikki hyvä elämässä❤️
Kirjoita ne ajatukset/lauseet paperille. Jokaisen kohdalla kysy mistä tuo kumpuaa, kuka noin sanoo.
Kysy onko se totta. Kirjoita sitten se lause päinvastaiseksi, kehuvaksi. Miltä tuntuu?
Sitten kirjoita se neutraaliin muotoon.
Kuka puhuu, miksi. Usein takana on itsesuojelu, joka on muuttunut hysteeriseksi. Sun pitää sanoa sille että ok, huomaan mitä yrität, mutta minä olen aikuinen ja minä valitsen itse ajatukset joille annan painoarvoa ja olen kykenevä elämään ja huolehtimaan itse omista asioistani tms.
Kliininen nimitys on katastrofisointi. Johtuu pitkään jatkuneesta stressitilasta. Koita selvittää stressin lähde, ja sen voisitko yrittää suhtautua kumpuavaan lähteeseen eri tavalla.
Toisena keinona suositellaan tällä hetkellä hyvin olevien asioiden ylöskirjaamista ja esille pistämistä, esim. KOTI jääkaapin oveen. Kotikin meinaa kuuluu myönteisiin asioihin. Opettele myös nauramaan itsellesi. Elämä ei ole niin vakavaa.
Kiitos. Listaan paperille ja vapaalla ollessani kokeilen neuvojanne.
Pakko tähän on nyt saatava jotain muutosta.
Olen otettu myötätunnostanne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kun kirjoitit.
Olen kaiketi melko samanlainen. Sanon, ja teenkin, jatkuvasti ns. typeriä asioita. Usein en ymmärrä sosiaalisia normeja ja silloin kun ymmärrän, toisaalta jopa haluan venyttää ja rikkoa niitä. Sitten kuitenkin haukun itseäni tyhmäksi. Olen alkanut puhua itsekseni ääneen, mikä ei auta asiaa yhtään. Herättää ristiriitaisia tunteita lukea, että muillakin on vastaavaa...
Onko sua tai sun tunteita muuten mitätöity lapsena?
Sulle ei lapsena opetettu hyödyllisiä taitoja ja ajattelutapoja. Ei ole sinun syy. Nyt opit kantapään kautta ja se sattuu. Kyllä joskus osaat tarpeeksi, että voit lopettaa itsesi haukkumisen. Muokkaa olemuksesi sellaiseksi jota et häpeä. Häpeä loppuu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Kiitos kun kirjoitit.
Olen kaiketi melko samanlainen. Sanon, ja teenkin, jatkuvasti ns. typeriä asioita. Usein en ymmärrä sosiaalisia normeja ja silloin kun ymmärrän, toisaalta jopa haluan venyttää ja rikkoa niitä. Sitten kuitenkin haukun itseäni tyhmäksi. Olen alkanut puhua itsekseni ääneen, mikä ei auta asiaa yhtään. Herättää ristiriitaisia tunteita lukea, että muillakin on vastaavaa...
Onko sua tai sun tunteita muuten mitätöity lapsena?
Voimia siis sinullekin. Ei ole helppoa mutta kyllä joskus on parempia päiviä ja voin olla jopa tyytyväinen itseeni. Olisipa niitä päiviä enemmän mutta opetellaan.
On mitätöity. Olen kasvanut päihdeperheessä, jossa molemmat vanhemmat ovat juoneet runsaasti. Olivat enemmän humalassa kuin selvinpäin, siihen piti tottua ja muokkautua. Myös seksuaalista väärinkohtelua ja muita erittäin kyseenalaisia asioita ollut, jäimme yksin ja kasvoimme ihmisiksi jotka vain sopeutuvat kun ei muutakaan voi.
Tästä siis uskoisin tämänkin oman häpeän juontuvan tai mitä tämä ikinä onkaan. Sitä pääsen onneksi käsittelemään myöhemmin.
Ap
Vierailija wrote:
Kiitos. Listaan paperille ja vapaalla ollessani kokeilen neuvojanne.
Pakko tähän on nyt saatava jotain muutosta.
Olen otettu myötätunnostanne.
Ap
Kiitos itsellesi tästä ketjusta. En siis itse ole kommentoinut, mutta tunnistin itseni avauksesta ja sain ketjusta paljon ajateltavaa ja vinkkejä minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin puhun pääni sisällä itselleni (joskus vähän ääneenkin). Kuitenkin toisin päin; miten hyvä olen, miten tämäkin juttu meni hyvin jne.
En ole todellakaan elämässäni päässyt helpolla, vaan selvinnyt monista vaikeuksista. Selviämisten myötä tullut tällainen positiivinen itsensä kanssa keskustelu.
Nyt tuntuu et sulla on vaan jumalaton itsesääli päällä. Mene sinne psykiatrille uudestaan ja yritä löytää itsearvostus.
eihän tuollaista kukaan jaksa.
ja Ootko varma ettei oo ihan ADHD? Jos päässä on hirveesti ajatuksia etkä saa mitään tehtyä.
nyt ihminen ala hoitaa itseäsi ja etsi syy tohon itsevihaan. Et sä sen rumempi tai tyhmempi ole kuin kukaan muukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että saisit hyötyä kirjasta Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää. Tämä opus oli osana omaa psykoterapiaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Oisko jotain avpd:n tapaista.
Siis epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö? Noihan on psykopaatteja ja haluaa häikäilemättömästi pahaa toisille. Ei tämä istu ap:n kuvailemaan. Hän vaikuttaa pikemminkin empaattiselta kuin pahalta.
En ota muuten kantaa, mutta tuossa lukee ihan selvästi avpd, joka on estynyt persoonallisuus eikä liity mitenkään pahuuteen ja psykopaatteihin.
En ole ap, mutta samojen ongelmien kanssa painin ja kävin lueskelemassa tästä estyneestä persoonallisuudesta ja aika nappii osuu kyllä kaikki sen oireet.
Jäin sitten miettimään sitä, että tällaisesta kärsivä usein vetäytyy (erakoituu) suojellakseen itseään jotta ei saisi enempää ignooraus-kokemuksia, jotka siis ei ilmeisesti olekaan todellisia vaan se "persona non grata"-fiilis onkin todennäköisesti tämän persoonallisuushäiriön aiheuttama tuntemus joka sitten vain vahvistaa sitä kuvitelmaa, ettei ole pidetty ihminen.
Mutta mistä nämä erottaa toisistaan? Meinaan siis, että eihän tietenkään kaikki pidä kaikista ihmisistä ja osa on pidetympiä kuin toiset, mutta millä tämän todellisen tilanteen erottaa tuosta häiriön aiheuttamasta tunteesta?
"Lääkärilläkin meni hermo kun kysyi mistä olen lähtöisin, kerroin ensin kaupungin x jossa asuin suurimman osan elämästäni, kirjoitti sen paperille ja sanoin, että asuin kyllä sitä ennen ekat elämäni kolme vuotta paikassa x. Pyöritti silmiään ja naljaili, niin eli siis mihis sut vietiin synnytyslaitokselta. Hävetti taas niin paljon. Että en tiedä mikä olen ja mitä helvetin merkitystä silläkin on, ajasta mistä en edes muista mitään. Hävettää hävettää. "
Minäkin olisin voinut vastata samoin, koska asuin syntymäpaikkakunnallani kolme vuotta. On mahdollista tulkita kahdella eri tavalla mistä olen "lähtöisin". Huonoa käytöstä lääkäriltä.
Kun huomaat soimaavasi itseäsi jostain, pane se merkille. Huomioi se pelkästään. Voit vaikka kiittää sarkastisesti mieltäsi tästä syyttävästä ajatuksesta ja pyrkiä päästämään siitä irti.
Ajatukset ja tunteet ovat voimakkaita, mutta niiden mukaan ei ole pakko toimia. Anna niiden tulla kuin meren aallot tai taivaan pilvet. Toiset aallot ovat suurempia, toiset pienempiä. Toiset pilvet liikkuvat hitaammin, toiset taas nopeammin, mutta paikoilleen ne eivät jää.
Miksi tuo pitäisi nähdä huonona asiana? Tuohan on hyvä asia, niin sinusta tulee vain täydellisempi mitä enemmän vikoja keksit ja edistät toiminnallasi vikojen poistoa. 🩷🩷🩷🩷
Olet tekemässä muutosta, kun kävit lääkärillä ja sait b -lausunnon. Loistavaa!
Tämä ei ole maailmanloppu. Jostain syystä ajatuksesi itsestäsi ovat kriittiset ja tulkitset ympäristöä itsellesi vastaisesti.
Syyt siihen ja uusia toiminta- ja ajatusmalleja saat terapiasta.
Hyvä sinä!
Minulta lääkäri kysyi perussairauksista ja sanoin ettei ole. Kuitenki hetken päästä mainitsin ne pari, jotka minulla on. Tämä on minulle tyypillistä, että vastaan ennenkuin ajattelen kysymyksen loppuun saakka. Toki itsellä kipu vie paljon energiaa, joten menköön sen piikkiin.
Jos itsellä olisi tuollainen tilanne niin hakisin apua tai menisin junan alle.