Miten kestää töissä eläkkeeseen asti?
Tarkoitus on sinnitellä vielä 4 vuotta, sillä palkka on huono ja joka penni kerryttää eläkettä. Mutta ahdistaa aivan valtavasti. Syynä lähinnä muutama täysin kahjo päällikkö ja ennen kaikkea todella ällöttävä toimitusjohtaja. Hyviä puolia on erinomainen työterveyshuolto.
Uskon, etten ole ainoa. Kertokaa kestämiskonstinne!
Kommentit (45)
Älkää nyt luovuttaako! Tsempataan tsempataan ja taas mennään. Ei alle 65 v. Mietitä vielä helpotusta, jos jalat toimii. Järki välillä seisoo, mutta sitten käännytään nuorempien kollegoiden puoleen ja pyydetään apua. ( ja ne saa siitä harmaita hiuksia).
Töissä kestämistä eläkeikään edesauttaa se, ettei tule irtisanotuksi 50+.
Yli 40-v työelämässä. Nyt työtön. En ole aikoihin kokenut työelämää elämänä. Työkyvyttömyyseläkkeelle! Kaikki keinot käyttöön.
Ei tosiaankaan tarvitse "kerätä" eläkettä viimeiseen asti jos on pieni palkka. Katsokaa nyt mitä sieltä tulee esim vuodessa lisää? Pitää tienata yli 5 tonnia kuussa että eläke karttuu satasen lisää. Kannattaako väkisin roikkua viimeisiä vuosia jos suinkin pärjää eikä meinaa jaksaa töissä.
Vierailija wrote:
Ratkaisuni oli elää työttömänä +40 vuotta. Virtaa on paljon enemmän kuin ikätovereissani jotka olleet työelämässä heti koulujen jälkeen. Ei ole paikatkaan rikki, mielenkiintoa työtehtäviin riittää ja jos hyvin menee olen tässä työpaikassa eläkkeelle asti. Ja jos vielä paremmin menee niin olen suht terve kun eläkkeelle pääsen koska en ole rikkonut itseäni työnteolla.
Tämä ei toki aloittajaa auta, mutta oli oma kokemukseni.
Ja ihmettelijöille tiedoksi: Joillakin on mahdollisuus elää työttömänä, mutta syyt siihen eivät kuulu tuntemattomille. Voitte pohtia olinko nuo aikaisemmat ikävuodet opiskelija, lusmu, lottovoittaja jne 😎
Itse lähdin työelämästä pois samanikäisenä. Irtisanouduin ja päätin että ei töihin meno kiinnosta enää, riitti jo tuo. Käytän loppuelämäni muuhun
Oma keinoni kestää on se, että seuraan jatkuvasti eläkkeen karttumista. Se on todella motivoivaa. Minusta ikääntyminen itsessään helpottaa jaksamista, en välitä enää kaikesta niin paljon ja kai ammattitaitoakin on kertynyt.
Käy tsekkaamassa mikä on tulevan eläkkeesi määrä. Itse olin työelämässä liki 68 -vuotiaaksi. Eläkeneuvoja sanoi että ansaitsin 500€ per kk kun en jäänyt eläkkeelle ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa.
Tai yritä nyt pärjätä tulevan eläkkeesi summalla ja laita erotus säästöön. Tuossapa ajattelemisen aiheita.
Onneksi raha-asiat on sillä mallilla, että eläkkeestä ei tarvitse olla huolissaan. Siksi aionkin sanoa heipat työelämälle pian. Keksin parempaakin tekemistä ja rakastan vain olla kotona.
Aivan oikein. Eläkettä kertyy pieni tuloiselle joka vuosi pari kolmekymppiä ja se on ihan ok. Pienistä puroista...
Lähtisit jo ja antaisit nuoremmille paikan.
Vierailija wrote:
Lähtisit jo ja antaisit nuoremmille paikan.
Ärsyttää nämä jotka väkipakolla sinnittelee työelämässä. Sitten näiden työt jää osittain muille kun kolotusta siellä sun täällä. Miksi olla töissä jos ei työssä oleviin tehtäviin kykene? Esimiehenä antaisin potkut ja ottaisin nuoremman ja tehokkaamman tilalle, mutta eihän se niin helppoa ole. Kun näille pitää etsiä vaivoineen sopivaa tehtävää tai vapauttaa heidät osittain tehtävistä ja nakittaa muille.
Ja silti saadaan täyttä palkkaa vaikka työnkuva on pienempi
Vierailija wrote:
Lähtisit jo ja antaisit nuoremmille paikan.
Hohoh. Ei ketään palkata eläkkeelle lähtijöiden tilalle. Hommat jaetaan jo valmiiksi loppuun palaneille työkavereille.
Tämä on Suomi.
Sä sentään pääset eläkkeelle. Ole tyytyväinen jotta saat sitä. Mulle on edessä töitä rasitus kuolemaan asti.
Voi kun olen kade teille, jotka vanhaksi asti jaksavat töissä. Olen 30+ enkä enää kymmeneen vuoteen ole jaksanut täyttä työaikaa. Keikkaa pusken minkä pystyn ja varmaan hamaan hautaan asti tätä rataa kun tuota eläkekertymää tarkkailee.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Lähtisit jo ja antaisit nuoremmille paikan.
Hohoh. Ei ketään palkata eläkkeelle lähtijöiden tilalle. Hommat jaetaan jo valmiiksi loppuun palaneille työkavereille.
Tämä on Suomi.
Meillä saatiin samantien tekijä, oli ollut ennestään sijaisena. Oli koko työyhteisö kyllä helpottunut
Vierailija wrote:
Käy tsekkaamassa mikä on tulevan eläkkeesi määrä. Itse olin työelämässä liki 68 -vuotiaaksi. Eläkeneuvoja sanoi että ansaitsin 500€ per kk kun en jäänyt eläkkeelle ensimmäisessä mahdollisessa vaiheessa.
Tai yritä nyt pärjätä tulevan eläkkeesi summalla ja laita erotus säästöön. Tuossapa ajattelemisen aiheita.
Mä aloitin tuon alkuvuodesta, Vähensin kulutustani ja ryhdyin elämään eläkepäivieni elintasolla.
Jäin eläkkeelle viime joulukuussa. Viimeisen vuoden aikana jäin sairaana kotiin heti kun nenästä vähän vuosi tai päätä särki. Yleensä en kyllä sairasta flunssia tms. Pääsin odottamaan toimenpiteeseen ja sen saikulle. Tietoisesti yritin tehdä vain minimin.
Nyt eläkkeellä olen suuresti nauttinut vapaista hitaista aamuista.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ratkaisuni oli elää työttömänä +40 vuotta. Virtaa on paljon enemmän kuin ikätovereissani jotka olleet työelämässä heti koulujen jälkeen. Ei ole paikatkaan rikki, mielenkiintoa työtehtäviin riittää ja jos hyvin menee olen tässä työpaikassa eläkkeelle asti. Ja jos vielä paremmin menee niin olen suht terve kun eläkkeelle pääsen koska en ole rikkonut itseäni työnteolla.
Tämä ei toki aloittajaa auta, mutta oli oma kokemukseni.
Ja ihmettelijöille tiedoksi: Joillakin on mahdollisuus elää työttömänä, mutta syyt siihen eivät kuulu tuntemattomille. Voitte pohtia olinko nuo aikaisemmat ikävuodet opiskelija, lusmu, lottovoittaja jne 😎
Itse lähdin työelämästä pois samanikäisenä. Irtisanouduin ja päätin että ei töihin meno kiinnosta enää, riitti jo tuo. Käytän loppuelämäni muuhun
Mä lopetin 35veenä työt. Tk eläkkeelle monien eri syiden takia.
Mä oon "vasta" 36 v, mutta säännöllisesti käytän opintovapaita, jotta saan taukoja työelämästä. Ahdistaa koko oravanpyörä vaikkakin se tuo hyvää ryhtiäkin arkeen (rahan lisäksi).
Olen siis ollut aina töissä ja keskimäärin olen aika työkeskeinen. Tai siis olin.
Olen ollut nykyisessä työpaikassani lähes 20 vuotta ja viimeiset 10 vuotta en ole välittänyt yhtiöstä ja sen laajenemisesta tuon taivaallista. Samalla olen etääntynyt todella kauas kaiken masilman ihmehankkeista sun muusta tietojärjestelmähömpötyksestä.
Noin vuoden olen aktiivisesti halveksinut ja inhonnut toimitusjohtajaamme, joka on kultalusikka suussa syntynyt ylimielinen, itserakas kusipää, käyttääkseni nuorison terminologiaa.
Itse työstäni kylläkin tykkään, se on itsenäistä ja tärkeää. Mutta työyhteisö, työpaikan arvot ja koko puljun maailma ei jaksa motivoida enää tippaakaan.