Ystävät ei ymmärrä elämäntilannetta

Moni laittaa perheen ystävien edelle, se on ihan normaali kehityskaari aikuistuessa. Etsi sinkkuystäviä. 

Se perhe-elämä nyt vaan menee varmaan kaikilla hauskanpidon edelle ikiteiniseurassa. Sinulle ehkä elämän huippua voi olla hassunhauskat illanvietot, mutta monet muut samanikäiset haluaa jo muutakin elämältä.

Ensinnäkin, kaikilla on oma elämänkulku ja on ihan turha vertailla kenellä on ollut rankinta ja mistä on oikeus valittaa. Ja toisekseen, se perhe ja pienet lapset nyt vaan vie käytännössä kaiken ajan.

Sulla ei siis ole lapsia? Et sitten ymmärrä yhtään mitään elämän rankkuudesta etkä tiedä mitä oikea väsymys on. (Sarkasmia)

Jäikö lapsuus ja teini-ikä elämättä?

Kaikilla teini-ikä ei jatku pari-kolmekymppisenä, vaan silloin on monella perheen aika.

Vaikuttaa siltä, että sinä et ymmärrä ystäviesi elämäntilannetta. Pienet lapset uuvuttavat, sillä heille täytyy antaa kaikki huomio ja energia ja olla koko ajan käytettävissä. Pienten lasten lisäksi työ uuvuttaa monen. Vapaapäivänä ei todellakaan tule pikkulasten vanhemmilla ensimmäisenä mieleen lähteä riekkumaan kaupungille ja uuvuttamaan itseään lisää, vaan latailla akkuja rauhassa kotona. Harmi, että sinulla on ollut rankka elämä, mutta mikä on elämäntilanteesi tällä hetkellä? Ystävilläsi on ollut sinun sanojesi mukaan helppo elämä (elämä ei ole kilpailu), mutta raskasta tällä hetkellä. Elämäntilanteet muuttuvat.

Et sinä voi tietää muiden vaikeuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että sinä et ymmärrä ystäviesi elämäntilannetta. Pienet lapset uuvuttavat, sillä heille täytyy antaa kaikki huomio ja energia ja olla koko ajan käytettävissä. Pienten lasten lisäksi työ uuvuttaa monen. Vapaapäivänä ei todellakaan tule pikkulasten vanhemmilla ensimmäisenä mieleen lähteä riekkumaan kaupungille ja uuvuttamaan itseään lisää, vaan latailla akkuja rauhassa kotona. Harmi, että sinulla on ollut rankka elämä, mutta mikä on elämäntilanteesi tällä hetkellä? Ystävilläsi on ollut sinun sanojesi mukaan helppo elämä (elämä ei ole kilpailu), mutta raskasta tällä hetkellä. Elämäntilanteet muuttuvat.

Sitten saamme vähän väliä lukea kirjotuksia perheellisiltä kun haukkuu ystäviään kun ei onnistu tapaamiset hänen lapsen ja hänen ehdoilla

Minusta aika törkeää väittää että ystävilläsi olisi ollut helppo lapsuus eikä he olisi joutuneet kokemaan vaikeuksia.

Vaikeuksia yleensäkin on ihan turhaa vertailla koska kaikki elämät on niin erilaisia.

Ilmeisesti olet kuitenkin saanut kokea ihan turvatun lapsuuden ja päässyt asumaan hyvien ihmisten kanssa.

Ei biologisten vanhempien kanssa eläminen automaattisesti mikään onni ja autuus ole.

Ei se ole edes mikään valinta, laittaako pikkulapset vai kaverit edelle. Kaverit selviävät hengissä ilman jatkuvaa valvomista, ne pikkulapset ei. Aika moni nykyperhe joutuu todellakin säästämään ne vuoden pari mahdollista isovanhempien hoitokertaa siihen, että on joku pakkotilanne.

Huom, se ei ole kenenkään muiden kuin niiden kyseisten isovanhempien päätettävissä että kuinka usein ja paljon on käytettävissä lastenhoitajaksi. Se ei paljon lapsiperhettä kostuta, että jonkun ulkopuolisen tutun mielestä heidän isovanhemmilla on paljon ylimääräistä aikaa.

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Ovat kyllästyneet voimaantumistarinoihisi ja heidän ongelmiensa vähättelyyn

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Ehkä olet yksinkertaisesti huonoa seuraa, ystävissäkin siellä ulkokehällä eli kutsutaan mukaan, vaikka toivotaan, ettei pääsisi paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Ovat kyllästyneet voimaantumistarinoihisi ja heidän ongelmiensa vähättelyyn

Niin minäkin luulen. Miksi korostat omaa elämääsi?

Olet varmasti saanut jos jonkinlaista tukea elämääsi sekä yhteiskunnalta että läheisiltäsi. Kaikki eivät välttämättä ole saaneet yhtä paljon tukea kuin sinä.

Puolin ja toisin voisi olla aktiivinen ja pitää yllä ystävyys suhteita. Sinkku voisi mennä mukaan lapsiperheen arkeen ja perhe voisi hyväksyä osallistumisen eikä pitää tuppautumisena. Kodin ei tarvitse olla tiptop, voidaan vaikka tehdä tavallista arkiruokaa yhdessä ja jutella siinä kuulumisia. Tai vaikka lähteä vaunulenkille tai viedä muksut leikkipuiston.

Meillä toimi tosi hyvin. Hetken päästä muksut ovatkin jo isompia, silloin on aikaa ja energiaa jo pidemmille tapaamisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua täysin. Kaipaan elämääni ihmisiä, joilla on jotain perspektiiviä elämän vaikeuksista ja niistä selviämisestä. Eihän se ystävien vika ole, etteivät he ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia ja on luonnollista, että lapset ja perhe-elämää menee edelle. En itse ainakaa ole heille vihainen tai katkera, vaan kaipaan erilaista seuraa. Sellaisen seuran löytäminen aikuisena vaan tuntuu vaikealta.

Minulla ei ainakaan ole kyse siitä, että eläisin jotain ikiteinielämää kolmekymppisenä. Kyllä minäkin mielelläni valitsisin perheen ja lapset, jos saisin valita.

Ja kyllä minusta voi ihan hyvin todeta, ettei ystävät ole kokeneet mitään isoja vaikeuksia, sillä kyllä minun ystävät on ainakin minulle avoimesti kertoneet elämästään ja itsekin sanoneet, etteivät ole sellaisia kokenut. Kenenkään tuntemattoman elämästä ei tietysti voi ulkoisen habituksen perusteella mennä mitään sanomaan. Tämä siis kommenttina niille, jotka kommentoi, että olisi jotenkin törkeää väittää ettei ystävät ole kokeneet vaikeita asioita tai ettei sitä voisi tietää.

Et voi tietää.

Kyllä minäkin kerron ystäville elämästäni paljon kaikenlaista, mutta en ihan kaikkea. Esimerkiksi sitä, että molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen.

Vaikket sinä kerro kaikkea ystävillesi, se ei tarkoita, ettäkö kaikki muutkin näin tekisi. Jos ystäväni suoraan kertoo, ettei ole kokenut mitään isoja vaikeuksia, miksi en sitä uskoisi? Varsinkin kun olen tuntenut heidät lapsesta saakka ja nähnyt, kuinka heidän elämä on mennyt. Jos lähtökohtana on, ettei voi uskoa mitään, mitä ystävä kertoo, niin ethän sinä voi tehdä mitään oletuksia kenenkään elämästä. Enhän minä tiedä, onko nuo lapset oikeasti edes hänen ja onko hän enää edes naimisissa miehensä kanssa, jos en voi luottaa siihen, että hän puhuu totta elämästään. Huoh. Vaikutat aika raskaalta tyypiltä, kun taidat kuvitella, että jos sinulle ei ole/on käynyt jotain niin kaikille muillekin käy juuri samoin.

Ehkäpä ystäväsi ja sinun näkemykset vaikeuksista pn erilaisia. Sinä ehkä koet pienetkin vastoinkäymiset suurina vaikeuksina ja ystäväsi kokee elämänsänolleen semihelppoa ja hyvää kokemuksistaan huolimatta.

Mitä jos auttaisit heitä ja hoitaisit heidän lapsiaan sen verran, että ymmärtäisit itse heidän tilannettaan ennen kuin toivot heidän ymmärtävän omaasi?