Teini tekee pilaa koko perheen
elämän. Ei tee kotitöitä, ei herää itse, ei mene kouluun, lintsaa, nimittelee muita perheenjäseniä, hajottaa paikkoja kotona (ohessa ja seinässä reikä, rikkonut maljakoita ja kynttilöitä), valehtelee ja uhriutuu. Uhkaa hankkia lähestymiskieltoja meille läheisille ja kertoo valehtelevansa meistä jotain jos menemme hänen huoneeseen eli kiristää. Tuntuu kuin asuisin psykopaatin kanssa.
Otin nyt tietokoneen pois, puhelinliittymästå netti pois, palautin kalliin 200ehupparin jonka hänelle tilasin kannutimeksi - ehtona oli vain mennä kouluun ja olla siellä normaali päivä.
Miehellä paljon tulomatkoja joten joudun olemaan yksin tai siis lasten 12/14 v kanssa.
Meillä on mökki pohjoisessa ja pitäisi olla lomaviikko siellä syyslomalla, minä jään kotiin teinin kanssa, koska ei aio liikahtaakaan - mies suuttuu tästä ja meillä on perhe ihan riekaleina kohta.
Oireillaan jo kaikki muut tämän takia.
Ollaan myymässä taloa ja muuttamassa paikkakunnalle jossa mies pystyy olemaan enemmän kotona iltoja, muttei voida pitää esittelyjä kun teini ei poistu edes siksi aikaa.
Mitä tässä voi tehdä? Kärsiä vaan niin kauan kuin jaksaa? Itse heräsin taas rinnan puristukseen ja pään sänkyyn, varmaan sydänoireita, mutta tuntuu ettei enää kiinnosta vaikka itselle tapahtuisi jotain, niin kamalaa tämä elämä ja olen kodin vanki.
Kommentit (166)
Onko lapsen käytös muuttunut yhtäkkiä tällaiseksi vai ollut jo pitkään?
Ensimmäisessä tapauksessa kyseessä voi olla puhkeamassa oleva skitsofrenia.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko teini oireilla muuttoa? Ei tuon ikäinen halua lähteä pois kavereiden luota? Jos ihan rauhassa otat aikaa teinin kanssa. Kerrot että muistat kuinka vaikea teini ikä oli. Voisiko hyötyä vaikka juttelusta kuraattorin kanssa. Laitokseen ei nyt missään nimessä. Teinit ovat hyvä unisia ja viikonloppuna pitää saada nukkua pitkään.
Muutto otettiin vaihtoehdoksi nyt vasta viikko sitten kun elämä näin ei toimi ja kaikki on huolissaan minun jaksamisesta.
Mulla ei ollut vaikea teini-ikä, tottelin ja yritin miellyttää aina vanhempia.Ap
Kuka on huolissaan teinin jaksamisesta?
Ei kai kukaan. Narskuvanhemmat on kiinnostuneita vainitsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaa, narsistivanhempien muksu oireilee, se alkaa näkeen teidän valheiden läpi ja sekös suututtaa, kokeilkaas vaikka haukkua sitä, syyttää yhteiskuntaa ja muistuttakaa joka välissä kuinka hän on pilalla ja kultainen sisarus on niiiiiiiin ihana.
Laittakaa se vaikka laitokseen, saatte diagnoosista synninpäästön, muka.
Jännä nähä tappaaks se teiät. :'DMä mietin ihan samaa, ap käyttää jokaikistä narsistin tyypillisimpiä temppuja haukkua uhria ja kääntää syytä toisen "järjettömään" käytökseks, musta on sanottu ihan tismalleen samoja asioita, vaan siks et nappasin äiteni nyrkin ilmasta kiinni ja sanoin että "ei enää koskaan", siitä sitten laitokseen istumaan että kulissit säilyis.
Juuri näin, itsekin olen narsistiäidin vanhin lapsi ja syy kaikkeen pahaan maailmassa. Näen ap:n juttujen läpi.
Täällä on kyllä vastenmielistä kommentointia. Ihmekään kun kukaan ei uskalla apua pyytää jos vastaanotto on tälläinen.
Voimia AP:lle. Itse varmaan katkaisisin kaiken kivan, puhelin pois ja liittymä poikki. Jos uhkaa väkivallalla tai käy käsiksi soitto poliiseille aina. Ei toisen käytöstä pidä hyssytellä varsinkaan omassa kodissaan. Jos ei tuota tulosta niin vaatteet muovisäkkiin ja ulos kodista ellei säännöt ala menemään jakeluun. Vastuu se on nuorellakin omasta perseilystään, sanonpahan vain.
Kuitenkin ensisijaisesti hakisin apua jos omat voimat ovat ehtyneet kamppailussa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja odottaa hengiltä palamista.
Oli virhe kysyä täältä. Sain vain palstalääkäreiltä eri diagnooseja itselleni.
En hae sääliä tai sympatiaa, olen vain uupunut ja turhautunut, koska on kaikkea yritetty. Tämä on varmasti äitinä luonnollista, kosla pelkään että lapsi syrjäytyy. Kavereita hänellä on paljon ja tiedän ettei käytä päihteitä, joten uskon että avun kanssa asiat saadaan kuntoon.
Meillä on positiivinen ja kannustava ilmapiiri kotona, pyrin aina kannattamaan ja huomioimaan lapset yksilöinä, koska ovat niin erilaisia.
Kiitos asiallisilla vastaajille ja teille jolta sain tukea
Olen nyt vienyt asiaa eteenpäin ja toivon, että saan apua perheellemme ja lapselle, jotta saadaan toimiva arki.
Uppis kirjoitti:
Niin. Nykyaika on näiden edessä voimaton, koska kasvatus, tuo inha lapsia traumatisoiva muinaismuisto, on onneksi haudattu tarpeettomana jo varhaislapsuudessaan. Mitenhän sitä ennen selvittiin, voi ihmetellä? Silloin oli kaksi keinoa, ts. kunnollinen selkäsauna, joka palauttaa teinin raiteilleen, tai sitten korvasta pitäen pihalle, ja vaatteet jåtesäkissä perään. Kun itse olin teini 70-luvulla, hyvin usein kuuli, miten sejase, oli lentänyt ulos himasta, kun vanhempien mitta tuli täyteen. Jos kiukuttelun tuloksena päätyy ns. ulkoruokintaan, se on monille silmiä avaava kokemus, varsinkin, kun siinä yhteydessä katkeaa ns. elatusvelvollisuus, eli netti ja puhelin pitää maksaakin itse, paikkaan jonka hankkii itse jne. Nykyisin tuo käy, joten on kaksi vaihtoehtoa: joko saattaa se pipipää pakkohoitoon, tai sitten sosiaalitanttojen avulla laitoshoitoon. Kummassakin tapauksessa ko. henkilö on ns. mentetty tapaus, hänestä tulee korkeintaan alkoholisti, todennäköisimmin narkki, joka viettää lopun elämäänsä joko menossa vankilaan tai ollen tulossa sieltä..
Aloitus vetää näköjään psykoja pahan ilman lintuja puoleensa,hyi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä vastenmielistä kommentointia. Ihmekään kun kukaan ei uskalla apua pyytää jos vastaanotto on tälläinen.
Voimia AP:lle. Itse varmaan katkaisisin kaiken kivan, puhelin pois ja liittymä poikki. Jos uhkaa väkivallalla tai käy käsiksi soitto poliiseille aina. Ei toisen käytöstä pidä hyssytellä varsinkaan omassa kodissaan. Jos ei tuota tulosta niin vaatteet muovisäkkiin ja ulos kodista ellei säännöt ala menemään jakeluun. Vastuu se on nuorellakin omasta perseilystään, sanonpahan vain.
Kuitenkin ensisijaisesti hakisin apua jos omat voimat ovat ehtyneet kamppailussa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja odottaa hengiltä palamista.
Äidinkään ei ole suotavaa väkisin vääntää kännykkää itselleen. Ongelmat ovat jossain muualla kuin siinä kännykässä.
Vierailija kirjoitti:
Yhteys koolun kuraattoriin tai opettajaan ja palaveri sosiaalityön kanssa. Avohuollon sijoitus laitokseen voisi olla helpotus.
Ei kouluun, asia ei kulu koululle eikä opettajille, joiden työnä on opetus, ei mielenterveys tai sosiaalihuolto. Opettajalla on 20 muuta oppilasta yhtaikaa opetettavana. Terveyskeskus, sosiaalitoimi.
Täällä joku tykittää huolella nars1stisyytöksiä vanhemmista. Muttei toki tarjoa mitään ratkaisua asiaan. Olipa minullakin hyvin vahvasti nars1stipiirteitä omaava äiti, ei kovinkaan rakastava ilmapiiri ja kova kuri kotona. Väitän silti, että minusta tuli ihan kunnon kansalainen ja itsetuntoni on tätä nykyä aivan hyvä. Toki kävin aikani terapiassa ja äitisuhdettanikin siellä puin.
Kyllä tässä ap:n tapauksessa paukut pitää nyt laittaa teinin pääkopan selvittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Äidinkään ei ole suotavaa väkisin vääntää kännykkää itselleen. Ongelmat ovat jossain muualla kuin siinä kännykässä.
Samaa mieltä. Lapsihan on psyykkisesti hyvin sairas jo. Psykiatrille mars!
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Oli virhe kysyä täältä. Sain vain palstalääkäreiltä eri diagnooseja itselleni.
En hae sääliä tai sympatiaa, olen vain uupunut ja turhautunut, koska on kaikkea yritetty. Tämä on varmasti äitinä luonnollista, kosla pelkään että lapsi syrjäytyy. Kavereita hänellä on paljon ja tiedän ettei käytä päihteitä, joten uskon että avun kanssa asiat saadaan kuntoon.
Meillä on positiivinen ja kannustava ilmapiiri kotona, pyrin aina kannattamaan ja huomioimaan lapset yksilöinä, koska ovat niin erilaisia.
Kiitos asiallisilla vastaajille ja teille jolta sain tukea
Olen nyt vienyt asiaa eteenpäin ja toivon, että saan apua perheellemme ja lapselle, jotta saadaan toimiva arki.
Lässynlää. Pelästyit kun moni näki sun viesteistä mikä on oikea ongelma perheessänne. Sä tykkäät vain viesteistä, joissa kehotetaan rumaan vallankäythöön ja lapsen poislaittamiseen. Nekö sua kannustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on kyllä vastenmielistä kommentointia. Ihmekään kun kukaan ei uskalla apua pyytää jos vastaanotto on tälläinen.
Voimia AP:lle. Itse varmaan katkaisisin kaiken kivan, puhelin pois ja liittymä poikki. Jos uhkaa väkivallalla tai käy käsiksi soitto poliiseille aina. Ei toisen käytöstä pidä hyssytellä varsinkaan omassa kodissaan. Jos ei tuota tulosta niin vaatteet muovisäkkiin ja ulos kodista ellei säännöt ala menemään jakeluun. Vastuu se on nuorellakin omasta perseilystään, sanonpahan vain.
Kuitenkin ensisijaisesti hakisin apua jos omat voimat ovat ehtyneet kamppailussa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan ja odottaa hengiltä palamista.
Äidinkään ei ole suotavaa väkisin vääntää kännykkää itselleen. Ongelmat ovat jossain muualla kuin siinä kännykässä.
Niin no ensisijaisesti kehoitin hakemaan apua. Lukutaito on hyvä olla olemassa.
Voi voi, sinua käy sääliksi. Mahtaa olla surkea elämä, kun täytyy neuvoja myytävälle ihmiselle kirjoittaa noin.
Hanki itsesi hoitoon ja jos jo olet, muista ottaa lääkkeet. Ehkä sinunkin elämäsi siitä vielä parantuu.
/eri
Vie piritorille kattomaan miltä elämä näyttää ilman kouluja. Tai anna paperille laskettuna että miltä näyttää kun käy kaupassa 40h viikossa töissä ja eläminen riittää just ja just perus kuluihi, mitään kivaa ei saa. Näytä sille, millasta on elämä kun töitä ei voi tehdä, vaikka haluaiski.
Tuskin haluaa rahatonta tai nistielämää. Tämä sai mut keskittymään jotenkin kouluun.
Toki sulta varmasti puuttuu johdonmukaisuus, kun olet väsynyt. Meillä lähti mun sisarus sossulle ku ei sille voinu mitää. Ei lähteny elämä siitäkään eteenpäin.
Sysää vastuuta muualle, miksi ei halua käydä koulua? Mitä vikaa koulussa? Miksi se ei halua mennä sinne, eiks sillä oo kavereita siellä? Ainut miksi meistä suurinosa tuli kouluun, oli että voitiin hengailla kavereiden kanssa.
Mies ei taida olla lapsen isä? Varmaan kokee että on hylätty perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli virhe kysyä täältä. Sain vain palstalääkäreiltä eri diagnooseja itselleni.
En hae sääliä tai sympatiaa, olen vain uupunut ja turhautunut, koska on kaikkea yritetty. Tämä on varmasti äitinä luonnollista, kosla pelkään että lapsi syrjäytyy. Kavereita hänellä on paljon ja tiedän ettei käytä päihteitä, joten uskon että avun kanssa asiat saadaan kuntoon.
Meillä on positiivinen ja kannustava ilmapiiri kotona, pyrin aina kannattamaan ja huomioimaan lapset yksilöinä, koska ovat niin erilaisia.
Kiitos asiallisilla vastaajille ja teille jolta sain tukea
Olen nyt vienyt asiaa eteenpäin ja toivon, että saan apua perheellemme ja lapselle, jotta saadaan toimiva arki.Lässynlää. Pelästyit kun moni näki sun viesteistä mikä on oikea ongelma perheessänne. Sä tykkäät vain viesteistä, joissa kehotetaan rumaan vallankäythöön ja lapsen poislaittamiseen. Nekö sua kannustaa?
Sinusta taas huokuu epätasapaino. Olet hyökkäävä ja syyllistät sekä väärindiagnosoit vanhempia (oletan, että olet tuo, joka on jauhanut aggressiivisesti n-diagnoosista ketjussa). Edelleen, mitä sinusta tuli jos/kun kasvoit n4rsistivanhempien lapsena? Ilmeisesti elämäsi ei ole vieläkään kovin tasapainoista.
Olet psyko äiti ja tosi huono myös.[/quote]
Oletkohan itsekin ollut tuollainen t3rroristiteini? Mikäköhän kansakunnan valopilkku sinustakin aikuisiällä tuli... (jos et ole vielä teini siis).[/quote]
Toi "psyko äiti" kommentti sai mut, allekirjoittaneen nauramaan. Kirjoittaja on varmastikin joku angstiteini jonka elämän on hirviöihmiset valloittaneet ilman että hänessä on mitään vikaa. Anteeksi että nauran, ei saisi, tarvitsisit sinäkin oikean äidin <3 Saat tulla käymään, tuen ja neuvon mutta en ilmaiseksi, sinun tulee kunnioittaa minua. Onnistuisiko tämä?
Tuosta aggressiivisuudesta, suuresta rahan käytöstä ja valvomisesta tulee kyllä huumeet mieleen. Kokemuksella sanon että nuoren päihteidenkäyttö ei katso kellonaikaa eikä paikkaa. Kannattaa ainakin selvittää ja poissulkea se vaihtoehto. Sossuun yhteys nyt ihan ekaksi ja rehellinen kertomus heille miten nuoren kanssa menee.
Tee lapsestasi lastensuojeluilmoitus.
Tuo, että otat puhelimen ja netin pois, ei ole hyvä asia, se lisää vain uhmaa.
Ja tuossa tilanteessa paras henkivakuutus on puhelin, mitä lapsellisi voit tarjota.
Tuossa tilanteessa usein liittyy itsetuhoisuutta ja katosmisia ja nuoren kännykkä on viranomaisille oiva työkalu ja pelastanut monta henkeä.
Jos nuori on sijoituksessa, häntä ei edes päästetä ilman kännykkää ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee sosiaalitoimeen huoli-ilmoitus nuoresta
Jospa sitä kautta saisitte apua. Vaikea tilanne, kun nuori käyttää pelottelulla ja uhkailulla valtaa koko perheeseen, suorastaan terrorisoi perhettä.Tuo terrorisointi on oikea sana.
En olisi ikinä uskonut, että oma lapsi tekee tuollaista. On tosi tunteettoman oloinen, mies juuri sanoi että
voisi varmaan tehdä meillekin mitä vaan ilmeenkään värähtämättä.Ap
Saattaa olla psykopaatti oikeasti. Onko rääkännyt eläimiä?
Oletkohan itsekin ollut tuollainen t3rroristiteini? Mikäköhän kansakunnan valopilkku sinustakin aikuisiällä tuli... (jos et ole vielä teini siis).