Onko tavallista kutsua hautajaisiin vuosien takainen ex-puoliso?
Olin sukulaisen hautajaisissa ja ihmettelin sitä, kun siellä oli vainajan ex-avopuoliso, jonka kanssa vainaja oli ollut yhdessä muutaman vuoden ajan ja erosta oli kulunut aikaa jo n. 15v ja he eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa tänä aikana. Mä ymmärrän, jos vaikka on ollut 10v avioliitto ja erosta on kulunut esimerkiksi vasta vuosi, niin ehkä sitten tuntuisi järjelliseltä, että ex-puoliso kutsutaan hautajaisiin. Esim. Vesku Loirin hautajaisissa oli hänen kaksi ex-puolisoaan Stiina ja Riitta, mutta he olivat tietenkin yhteisten lasten takia olleet pakosti tekemisissä eronkin jälkeen. Mutta varmaan harvinaista, että ex-puolisot olisivat edelleen noin hyvää pataa keskenään.
Kommentit (4)
Minusta on ihan normaalia ja jopa hienoa tulla jättämään jäähyväiset entiselle rakkaalleen.
Tehdä ehkä myös "sovinto" menneiden erimielisyyksien kanssa.
Kommentteja?