Voiko etäsuhde olla elämänmittainen parisuhde?

Kai sitä nyt sentäs lomilla ja juhlapyhinä ollaan pitempään yhdessä, kuin, pari päivää?

Eihän se muuten mikään parisuhde ole, vaan pelkkä silloin tällöin tapailusuhde.

Monesti on niin että alkuhuuman jälkeen etäsuhde on pelkkä tyhjyttään kumiseva tapasuhde. Koska ihmiset tyytyvät. Tyytyvät etäsuhteeseen joka ei anna kuitenkaan aikuista, kypsää ja tasapainosta rakkautta. Vielä kun lisää mahdollisen draaman johon molemmat tai toinen suhteen osapuolista ovat taipuvaisia vaikeissa tilanteissa niin eihän tuosta hyvää parisuhdetta voi syntyä.

Jos molemmilla on oman tilan kaipuu, niin toimii hyvin, ollaan yhdessä mutta kuitenkin oma tila olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko ollakin niin että joillekin etäsuhde kypsemmällä iällä on keino paeta itseään?

On varmasti silloin jos takana useita etäsuhteessa olevan toimesta rikottuja aviolittoja ja perheitä.

Voiko etäsuhteessa vielä vaikkapa 10 vuoden päästä rakastaa täysillä? Vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä. Tai ainakin vaatisi ihmiset jotka olleet aiemmassa elämässään täysin rehellisiä ilman mitään itse itselleen rakentamia kulisseja. Rakkaus kun ei kestä pidemmän päälle valheita ja piilottelua.

Vierailija kirjoitti:

Etäsuhde on pidemmän päälle tuhoon tuomittu jos jompikumpi suhteen osapuolista on epävakaa tai kosketusaddikti. Koska addiktit ovat riippuvaisia. Ei siis tuossa kombossa hyvän parisuhteen elementtejä. Alkuhuumassa voi tuntua hyvältä mutta entä 4-5 vuoden kohdalla?

Tai 12 vuoden kohdalla?

Seitsemäs vuosi menossa etäsuhteessa. Rakastan täysillä. Tavataan 1-2 kertaa viikossa. Molemmilla perheet aikoinaan perustettuna. Tämä on meidän kahden suhde. Päivittäin puhutaan puhelimessa.

Reunalla olevien hommia nuo pidemmän päälle jos ei ole alunperinkin valinnut elämäntavakseen tuota.

Jörn Donnerilla oli 50-vuotinen rinnakkaissuhde.

Yhdessä asuessa oppii tuntemaan itsensä ja toisen paremmin ihmisinä. Olisi ihan hirveää olla 10 vuotta etäsuhteessa ja sitten vasta huomata, että onkin vaan luonut toisesta paikkansapitämättömän unelmakuvan. Tai toisinpäin. Sinä aikana olisi ehtinyt löytää jonkun toisen, itselle sopivamman. Ja kamalaa kiintyä toiseen, ja kun itse sairastuu, toinen ei enää tue eikä välitä, kun tää kaikki on perustunut pelkälle seksille.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä asuessa oppii tuntemaan itsensä ja toisen paremmin ihmisinä. Olisi ihan hirveää olla 10 vuotta etäsuhteessa ja sitten vasta huomata, että onkin vaan luonut toisesta paikkansapitämättömän unelmakuvan. Tai toisinpäin. Sinä aikana olisi ehtinyt löytää jonkun toisen, itselle sopivamman. Ja kamalaa kiintyä toiseen, ja kun itse sairastuu, toinen ei enää tue eikä välitä, kun tää kaikki on perustunut pelkälle seksille.

No näinpä. On biologinen fakta että ihminen on loppu viimein laumaeläin. Kiintyminen toisiin on luonnollista ja tervettä. Ihmiset joilla on syviä kenties jo lapsuudestaan saakka kumpuavia vakavia kiintymyssuhdevaurioita psykeessään pyrkivät usein kieltämään luonnolliset ihmisyyteen kuuluvat ominaisuudet parisuhteessa.

Siksi he eroavat usein ja helposti. Usein lennosta vaihtaen.

He pelkäävät loppu viimein syvää tunnetason läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta parisuhteessa. He ylikorostavat riippumattomuuttaan muista. Surullista kyllä tällaiset ihmiset ovat onnettomimpia. Eikä valitettavasti mikään tai kukaan pysty pysyvästi ottamaan sitä onnettomuuden tunnetta heiltä pois.

Upupup

Ei sovellu maanis-depressiivisille ollenkaan.