Joulu fiilistely alkoi minulla
Nyt on kuusen koristeet hankittu ja suurin osa lahjoista valmiina. Kuusen koristeisiin menikin monta sataa euroa (ostin lasiset koristeet) ja lahjoihin myös. Ostin lahjan myös itselleni. Vanhemmilleni on vielä ostamatta, mutta tiedän tasan mitä heille haluan antaa ja rahat ovat valmiina myös. Villasukkia on neulottu ihan älytön määrä erilaisiin tapahtumiin, jossa voi jakaa niitä ilmaiseksi. Lisäksi katselen vähän, että mitä voin ostaa ja antaa joulupuu -keräykseen ja voisi ottaa paikalliseen soppatykkikerhoon yhteyttä jos haluavat/tarvitsevat jouluna apua esimerkiksi ruoan jakamisessa. Ja toki parille vähävaraiselle on varattu rahat, että saa heille annettua ruokakassit.
Mies hankkii sitten lähempänä aattoa ruoat ja ne ovat ihan normaaleja kaupan valmisruokia. Kinkku tosin paistetaan yhdessä, mutta muuten on aikalailla valmisruokia. Ei kiinnosta viettää ennen joulua keittiössä hääräten ja henkilökohtaisesti pidän enemmän joistain laatikoista valmisruokana kuin itse tekemänä.
Pieni stressi ollut tuosta joulukuusesta jostain syystä. Nyt sain sen vihdoin pois alta. Oletko vielä miettinyt yhtään joulua?
Kommentit (2)
Oi oi. Huomasin, että otsikossa on virhe. Pahoittelut siitä.
Kiitos no. 1. Tuota vaihetta odotan myös, että joulu olisi sellainen ettei tarvitse miettiä pahemmin. Ruoat vain kaupasta ja noihin avustuksiin liittyen ostamiset ja ilmoittautumiset. Tuo olisi itselle se tavoite.
Olen laittanut niin monta joulua samalla konseptilla, ettei siinä hirveästi jouluruokia lukuunottamatta ole hirveästi miettimistä. Aloitan jouluvalmistelut 1. adventista.