Lapset kannattaisi saada nuorena

Höpö höpö. Ensin pitää elää ja kehittyä.

Sama juttu meillä, mutta aika tuuripeliähän se on, että tapaa nuorena sopivan ja luotettavan kumppanin. Ei sitä kannata ihan kenen tahansa kanssa perhettä perustaa.

Minusta oli paljon mukavampaa ja huolettomampaa asua ulkomailla ikävuodet 20-30, kun ei ollut lapsia, ja hankkia lapset sen jälkeen.

Toki vastaaksi ajaksi voi joku toinen muuttaa ulkomaille myös 40-50-vuotiaana lasten lennettyä pesästä, mutta kun he kuitenkin ovat olemassa, mä mieluummin pysyisin heitä lähempänä, ja ehkä sitä seuraavaa sukupolveakin jossain vaiheessa tulee.

Eli minusta oli henkilökohtaisesti parempi ensin liihotella maailmalla ja hankkia lapset 30+. Vain minun mielipiteeni ja vastaukseni siihen, miten asiat "voivat olla paremmin" tällä järjestyksellä. :)

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu meillä, mutta aika tuuripeliähän se on, että tapaa nuorena sopivan ja luotettavan kumppanin. Ei sitä kannata ihan kenen tahansa kanssa perhettä perustaa.

Tässä olet aivan oikeassa, ja ajattelenkin että meitä on ns. lykästänyt.

Uskon kuitenkin, että suurin osa perheen haluavista ihmisistä on asiallisia ja luotettavia, ja jos perheen perustaminen nuorena olisi nykyäänkin normaalia, myös kumppani tähän löytyisi helpommin.

Hmm, no me ollaan miehen kanssa melkein 50-vuotiaita. Vanhin lapsi korkeakoulussa, nuorin ala-asteella. 

Opiskelimme ensin ammatin, pääsimme heti töihin, teimme töitä ja sitten oli lasten aika.

Lapset ovat omatoimisia ja reippaita. Puuhastelemmme paljon yhdessä perheenä. Tuntuu hassulta, että osalla lapset ovat jo aikuisia ja osa ikätovereistamme on jo isovanhempia. Meillä on työelämää jäljellä melkein 20 vuotta. Meillä on omakotitalo, mökki ja auto. Ja vakituiset työpaikat. En tiedä, miten elämä olisi voinut mennä yhtään paremmin. Olemme tyytyväisiä ratkaisuumme.

Pointtini on se, että jokainen osaa tehdä omat ratkaisunsa. Ja jokaisen myös pitää tehdä omat ratkaisunsa. 

Uskon, että itse olisin ollut paljon huonompi äiti nuorempana.

No höpö höpö. Itse olen saanut kaksi lasta alle kolmikymppisenä ja kaksi yli nelikymppisenä, ja harmittaa näitten nuorena saatujen lasten puolesta kun en osannut olla heille rento äiti vaan suoritin elämää ulkopuolisten odotusten mukaan. Ostettiin exän kanssa asunto ja oli pakko mennä töihin heti äitiysloman jälkeen ja olin ihan hirvittävön väsynyt ja stressaantunut koko ajan. Nyt nelikymppisenä ymmärrän että ne lapset on tärkeämpiä kuin ulkoiset puitteet.

Vierailija kirjoitti:

Minusta oli paljon mukavampaa ja huolettomampaa asua ulkomailla ikävuodet 20-30, kun ei ollut lapsia, ja hankkia lapset sen jälkeen.

Toki vastaaksi ajaksi voi joku toinen muuttaa ulkomaille myös 40-50-vuotiaana lasten lennettyä pesästä, mutta kun he kuitenkin ovat olemassa, mä mieluummin pysyisin heitä lähempänä, ja ehkä sitä seuraavaa sukupolveakin jossain vaiheessa tulee.

Eli minusta oli henkilökohtaisesti parempi ensin liihotella maailmalla ja hankkia lapset 30+. Vain minun mielipiteeni ja vastaukseni siihen, miten asiat "voivat olla paremmin" tällä järjestyksellä. :)

Tämäkin on aivan fine. Kuitenkin kun on tiedossa haasteita syntyvyydelle yhteiskunnallisesti ja osasyy siihen on lastenhankinnan lykkääminen edellä mainitsemistani syistä, yhteiskunnallisesti myös suositeltavampaa olisi kannustaa perheen perustamiseen nuorena. Yksilötasolla kaikki toki tekevät juuri sen valinnan, jonka parhaaksi näkevät.

Ap (myös edelliseen)

Joo, timanttinen idea! Nyt kaikki parikymppiset juuri amiksesta kuoriutuneet mammelit lisääntymään, roppakaupalla lisää sossuelättejä maailmaan! Ei sun mitään duunia tarvii tehdä tai sen enempää kouluttautua, nyt vaan maha pystyyn ja kyllä joku muu maksaa.

Mihin te olette sitä aikanne oikein käyttäneet, kun meillä oli opiskelut opiskeltu, vakituiset työpaikat hankittu ja toka oma kämppäkin ostettu kun esikoinen syntyi. Ja kun oltiin 40v, tämä esikoinen oli koulussa ja kaksi muuta pkodissa, vanhempi eskarissa. Nyt ollaan reilu 50v ja yksi on jo pois muuttanut, toinen tuossa tekee lähtöä ja kuopuskin lukiolainen. Ja hyvin on ehditty, vaikka aika reipasta opiskelijaelääkin vietettiin ikävuodet 23-28v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu meillä, mutta aika tuuripeliähän se on, että tapaa nuorena sopivan ja luotettavan kumppanin. Ei sitä kannata ihan kenen tahansa kanssa perhettä perustaa.

Tässä olet aivan oikeassa, ja ajattelenkin että meitä on ns. lykästänyt.

Uskon kuitenkin, että suurin osa perheen haluavista ihmisistä on asiallisia ja luotettavia, ja jos perheen perustaminen nuorena olisi nykyäänkin normaalia, myös kumppani tähän löytyisi helpommin.

"--suurin osa perheen haluavista ihmisistä on asiallisia ja luotettavia--"

Mmmitä. :D

Vierailija kirjoitti:

Hmm, no me ollaan miehen kanssa melkein 50-vuotiaita. Vanhin lapsi korkeakoulussa, nuorin ala-asteella. 

Opiskelimme ensin ammatin, pääsimme heti töihin, teimme töitä ja sitten oli lasten aika.

Lapset ovat omatoimisia ja reippaita. Puuhastelemmme paljon yhdessä perheenä. Tuntuu hassulta, että osalla lapset ovat jo aikuisia ja osa ikätovereistamme on jo isovanhempia. Meillä on työelämää jäljellä melkein 20 vuotta. Meillä on omakotitalo, mökki ja auto. Ja vakituiset työpaikat. En tiedä, miten elämä olisi voinut mennä yhtään paremmin. Olemme tyytyväisiä ratkaisuumme.

Pointtini on se, että jokainen osaa tehdä omat ratkaisunsa. Ja jokaisen myös pitää tehdä omat ratkaisunsa. 

Uskon, että itse olisin ollut paljon huonompi äiti nuorempana.

Kyllä varmasti on paljon teitä ja meitä, jotka ovat tyytyväisiä juuri siihen ratkaisuun jonka ovat tehneet.

Kaikki eivät kuitenkaan ole, ja perhehaaveet jäävät toteuttamatta kun biologinen ikkuna umpeutuu. Yhteiskunnallisesti on siis suositeltavaa se, että perhe perustetaan nuorena, vaikka kaikki ulkoiset puitteet eivät olisikaan viimeisen päälle.

Ap

Ei todellakaan kannata! Jää nuoruus elämättä ja sitä ei takas saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta oli paljon mukavampaa ja huolettomampaa asua ulkomailla ikävuodet 20-30, kun ei ollut lapsia, ja hankkia lapset sen jälkeen.

Toki vastaaksi ajaksi voi joku toinen muuttaa ulkomaille myös 40-50-vuotiaana lasten lennettyä pesästä, mutta kun he kuitenkin ovat olemassa, mä mieluummin pysyisin heitä lähempänä, ja ehkä sitä seuraavaa sukupolveakin jossain vaiheessa tulee.

Eli minusta oli henkilökohtaisesti parempi ensin liihotella maailmalla ja hankkia lapset 30+. Vain minun mielipiteeni ja vastaukseni siihen, miten asiat "voivat olla paremmin" tällä järjestyksellä. :)

Tämäkin on aivan fine. Kuitenkin kun on tiedossa haasteita syntyvyydelle yhteiskunnallisesti ja osasyy siihen on lastenhankinnan lykkääminen edellä mainitsemistani syistä, yhteiskunnallisesti myös suositeltavampaa olisi kannustaa perheen perustamiseen nuorena. Yksilötasolla kaikki toki tekevät juuri sen valinnan, jonka parhaaksi näkevät.

Ap (myös edelliseen)

Koskee ehkä enemmän niitä, jotka jatkavat liihottelua vielä ikävuodet 30-40 ja sitten havahtuvat lasten saamisen haasteisiin.

 

Itsehän aloin siis yrittää ihan pian kolmenkympin jälkeen, eikä useimmilla siinä iässä ole vielä sen kummempia haasteita kuin kaksvitosenakaan olisi.

(Eikä ne lapset toisaalta kaikille tule kuin tilauksesta, vaikka alkaisi yrittää 20-vuotiaana.)

Olen samaa mieltä. Minulle kävi niin, että jäin lapsettomaksi, kun en ennen 30 vuotta älynnyt tehdä. En enää raskautunut. Harmittaa olisin halunnut lapsia. Olisi pitänyt vaikka yksin mennä 25 vuotiaana. Naisen hedelmällisyys lähtee laskuun 25 ikävuoden jälkeen. Ei paljoa lämmitä että saanut nuorena "elää elämäänsä" (minulla ei ollut varaa matkustaa edes silloin). Matkustella ehtii myöhemminkin

Lapsia kannattaa tehdä sekä nuorena että vanhana :) eka lapsi 20 vuotiaana ja neljäs 35 vuotiaana. Molemmat iät oli itselleni hyviä!

Joka vaihtoehdossa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Ap nyt hiukan liioittelee sitä, että oikeasti olisi paras hankkia lapset niin varhain kuin mitenkään pystyy. Ei niitä monestakaan syystä kyllä kannata hankkia, jos itse on vielä aivan kypsymätön.

Eikä esimerkiksi 32-vuotiaan ole vielä tilastollisesti kovinkaan vaikea lisääntyä. 

Siinä on toki ihan vissi pointti, ettei kannata ehdoin tahdoin ihan nelikymppiseksi sitä hommaa jättää. (Toki joillakin elämä vain menee niin, mutta tietoisesti en sinne jättäisi.)

Mitähän se sitten tilanteesta kertoo, että jonkun on pakko tyrkyttää omia ratkaisujaan muille?

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan kannata! Jää nuoruus elämättä ja sitä ei takas saa.

Juuri näin. Jotkut nuorena lisääntyneet yrittää elää sitä menetettyä nuoruuttaan nelikymppisenä tai yli nelikymppisenä. Se ei ole yhtään sama asia.

Itsellä on tuttuja, jotka aikoinaan hoki juuri sitä, että lapset nuorina, niin on nelikymppisenä vielä aikaa bilettää.

Epätoivoista ja väkinäistä on tuonikäisten biletys. Loppui aika lyhyeen.

Ja lapset ovat toki aikuisia iältään, mutta asuvat vuoroin omillaan ja vuoroin kotonaan. Mielenterveysongelmia, joiden taustaksi veikkaisin vahvasti hyvin kypsymätöntä ja huonoa vanhemmuutta.