Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten selviätte, kun puoliso on työtön ja masentunut?

Vierailija
04.10.2023 |

Miten selviätte taloudellisesti ja erityisesti henkisesti? On raskasta, on ei voi iloita omista menestyksistä tai edes puhua niistä, jottei toiselle tule paha mieli ja tunne huonommuutta. Hän tuntee huonommuutta tilanteensa takia koko ajan ja minun pitää jatkuvasti varoa sanojani siksi.
Emme voi tehdä mitään ns normaaleja asioita, kuten käydä syömässä ravintolassa tai köydä leffassa, tai tehdä matkoja, koska hänellä ei ole varaa. Olemme kyllä jonkin verran matkustaneet niin, että minä olen maksanut kaiken, mutta se ei ole enää hauskaa varmaan molemmin puolin. Kun ehdotin, että menisimme matkalle ja maksaisin taas, puoliso kuulosti innottomalta ja häpeävältä. Kun ehdotin, että voisin mennä yksinkin, kuulosti innottomalta ja lisäksi masentuneelta.
Miten muut selviävät puolison työttömyydestä? Meillä tämä alkaa tuhota suhdetta aika syvällisesti, kotona on synkkä ilmapiiri, seksiä puoliso ei ole halunnut työttömyyden ja masennuksen takia vuoteen. Työttömyys on siis jo kestänyt vuoden. Puoliso puhuukin nykyään vetämättömällä, masentuneella äänellä. Olen patistanut häntä lääkäriin, muttei suostu menemään.
Sanokaa joku, että tällaiseen tilanteeseen on olemassa parannuskeinoja ja että olette selvinneet vastaavasta.

Kommentit (60)

Vierailija
21/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teidän mielestänne pitäisi tehdä?

Pitäisikö pyrkiä tekemään kaikki yhdessä niin, että minä maksan, vai ottaa enemmän omaa aikaa ja käydä itsekseen matkoilla ja omissa menoissa?

Ap

Teette sellaisia asioita joihin teillä yhdessä on varaa. On myös ihan ok käyttää 1000e matkan sijaan pesukoneeseen ja kuivaajaan. Elämä on priorisointeja.

Minä haluaisin kuitenkin myös nauttia elämästä. En haluaisi pienentää itseäni niin, että pitäisi nyhjätä työttömän puolison takia kotona ja elää köyhästi, kun itse pystyn itselleni kustantamaan normaalia elämää matkoineen.

Rehellisesti sanoen en olisi edes alkanut tapailla puolisoani, jos hän olisi ollut tällaisessa tilanteessa jo alussa. Nyt olen vuoden jälkeen alkanut miettiä yhä enemmän, että kuinka kauan minun täytyy vielä pitää omaa elämääni pausella puolison työttömyyden takia. Mikä teidän mielestänne on kohtuullista?

Ap

Vierailija
22/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väärin matkustella ilman puolisoa jos syynä on esim. reissu kavereiden kanssa tai johonkin omaan eriyiskiinnostukseen liittyvä matka. Eli jos puolison rahatilanteesta riippumatta lähtisit reissuun yksin niin se on OK.

Muutoin en ymmärrä mikset voi kustantaa myös puolisosi matkaa jos hän ei joko tilapäisesti tai vähemmän tilapäisesti pysty itse maksamaan sitä. Parisuhteessa ollaan pari.

Pääasiassa sen takia, että en halua kokea olevani puolisoni elättäjä niin totaalisesti. En halua kokea, että minulla on maksullinen puoliso. Se tuhoaisi suhteemme lopullisesti.

Ap

Toisaalta puolisosi (näin oletan) hoitaa enemmän yhteisiä käytännön asioita (pyykinpesu, perunamuusin tekeminen, kauppalistat, terassin lakkaaminen, vakuutusmaksujen kilpailuttaminen, anopin synttäreiden muistaminen ym.) Ja vaikka ei hoitaisikaan, kai haluat jakaa elämäsi iloiset ajat puolisosi kanssa - tai miksi ylipäätään olette yhdessä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestänne väärin matkustella itse ilman puolisoa? Tiedän että hän haluaisi mukaan, mutta sekin pilaa suhdetta, jos on elättäjä-elätettävä-tyyppinen suhde. Kun pitäisi olla tasaveroiset kumppanit.

Ap

Elämässä roolit voivat vaihtua.

Et ole sitoutunut.

Et rakasta.

Hyvä, että tiedostat sen.

Vierailija
24/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väärin matkustella ilman puolisoa jos syynä on esim. reissu kavereiden kanssa tai johonkin omaan eriyiskiinnostukseen liittyvä matka. Eli jos puolison rahatilanteesta riippumatta lähtisit reissuun yksin niin se on OK.

Muutoin en ymmärrä mikset voi kustantaa myös puolisosi matkaa jos hän ei joko tilapäisesti tai vähemmän tilapäisesti pysty itse maksamaan sitä. Parisuhteessa ollaan pari.

Pääasiassa sen takia, että en halua kokea olevani puolisoni elättäjä niin totaalisesti. En halua kokea, että minulla on maksullinen puoliso. Se tuhoaisi suhteemme lopullisesti.

Ap

Toisaalta puolisosi (näin oletan) hoitaa enemmän yhteisiä käytännön asioita (pyykinpesu, perunamuusin tekeminen, kauppalistat, terassin lakkaaminen, vakuutusmaksujen kilpailuttaminen, anopin synttäreiden muistaminen ym.) Ja vaikka ei hoitaisikaan, kai haluat jakaa elämäsi iloiset ajat puolisosi kanssa - tai miksi ylipäätään olette yhdessä?

Puolisoni ei tee kotitöitä.

Meillä ei ole enää juurikaan iloisia hetkiä nykyään, kun hän on masentunut ja mielestöni myös tavallaan kateellinen minun menestyksestäni.

Aikoinaan meillä oli intohimoinen fyysinen suhde. Nyt puoliso on ollut haluton jo vuoden.

Ap

Vierailija
25/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teidän mielestänne pitäisi tehdä?

Pitäisikö pyrkiä tekemään kaikki yhdessä niin, että minä maksan, vai ottaa enemmän omaa aikaa ja käydä itsekseen matkoilla ja omissa menoissa?

Ap

Teette sellaisia asioita joihin teillä yhdessä on varaa. On myös ihan ok käyttää 1000e matkan sijaan pesukoneeseen ja kuivaajaan. Elämä on priorisointeja.

Minä haluaisin kuitenkin myös nauttia elämästä. En haluaisi pienentää itseäni niin, että pitäisi nyhjätä työttömän puolison takia kotona ja elää köyhästi, kun itse pystyn itselleni kustantamaan normaalia elämää matkoineen.

Rehellisesti sanoen en olisi edes alkanut tapailla puolisoani, jos hän olisi ollut tällaisessa tilanteessa jo alussa. Nyt olen vuoden jälkeen alkanut miettiä yhä enemmän, että kuinka kauan minun täytyy vielä pitää omaa elämääni pausella puolison työttömyyden takia. Mikä teidän mielestänne on kohtuullista?

Ap

Olet jo vastannut itsellesi. Miksi etsit hyväksyntää täältä? Eroa ja juokse juoksua, matkusta, tee mitä haluat.

Vierailija
26/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensisijaisesti on velvollisuus huolehtia itsestään. Huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja arjestaan, tehdä myös asioita joista tulee hyvä olo. Keskittyä siihen, miltä itsestä tuntuu, ja tehdä valintansa sen pohjalta. Muuten elää toisen kautta, ja voimat valuvat myös toisaalle. Läheisessä ihmissuhteessa toista voi auttaa ja opastaa vain tiettyyn rajaan, omakin motivaatio paranemiseen toiselta löydyttävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulisin tärkeintä olevan, että tuossa tilanteessa oleva saa olla omiensa parissa ja puhua itselleen tutuista asioista kuten ennenkin.

Ei saa unohtaa, kuka on.

Vierailija
28/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osta sille haulikko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä on rakastaminen?

Vierailija
30/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luulisin tärkeintä olevan, että tuossa tilanteessa oleva saa olla omiensa parissa ja puhua itselleen tutuista asioista kuten ennenkin.

Ei saa unohtaa, kuka on.

Tuo pätee teistä kumpaankin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väärin matkustella ilman puolisoa jos syynä on esim. reissu kavereiden kanssa tai johonkin omaan eriyiskiinnostukseen liittyvä matka. Eli jos puolison rahatilanteesta riippumatta lähtisit reissuun yksin niin se on OK.

Muutoin en ymmärrä mikset voi kustantaa myös puolisosi matkaa jos hän ei joko tilapäisesti tai vähemmän tilapäisesti pysty itse maksamaan sitä. Parisuhteessa ollaan pari.

Pääasiassa sen takia, että en halua kokea olevani puolisoni elättäjä niin totaalisesti. En halua kokea, että minulla on maksullinen puoliso. Se tuhoaisi suhteemme lopullisesti.

Ap

Toisaalta puolisosi (näin oletan) hoitaa enemmän yhteisiä käytännön asioita (pyykinpesu, perunamuusin tekeminen, kauppalistat, terassin lakkaaminen, vakuutusmaksujen kilpailuttaminen, anopin synttäreiden muistaminen ym.) Ja vaikka ei hoitaisikaan, kai haluat jakaa elämäsi iloiset ajat puolisosi kanssa - tai miksi ylipäätään olette yhdessä?

Puolisoni ei tee kotitöitä.

Meillä ei ole enää juurikaan iloisia hetkiä nykyään, kun hän on masentunut ja mielestöni myös tavallaan kateellinen minun menestyksestäni.

Aikoinaan meillä oli intohimoinen fyysinen suhde. Nyt puoliso on ollut haluton jo vuoden.

Ap

Pääsyy ongelmanne ei siis varmaankaan ole (vain) raha, vaan yleisesti yhteiselämänne. Psyykkisiin ongelmiin pitää ehdottomasti hakea hoitoa (ja myöskin lääkehoito on ihan käypä hoito terapiaa edeltävästi / sen lisäksi). Ongelmia on myös muualla kuin parisuhteessanne (työt yms.).

Ota asiakseni saada puolisosi psykiatrisen hoidon piiriin.

Vierailija
32/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen parisuhteessa, jossa me molemmat olemme kärsineet masennuksesta. Se on rankkaa. On ollut kausia jolloin minun on täytynyt venyä, ja kausia jolloin puolisoni on täytynyt venyä. Nyt onkin menossa kausi, kun pidämme tarkoituksella toisiimme etäisyyttä, jotta kumpikin saa omaa tilaa käsitellä omia tuntemuksiaan. Kumpikin meistä on myös hakenut apua omaan tilanteeseensa, ja olemme sopineet että jos tämä tästä pahenee, menemme yhdessä parisuhdeterapiaan.

Sen olen kuitenkin oppinut, ettei puolison masennuksen takia pidä uhrata omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan. Avun hakeminen on ihan ensimmäinen asia, ja sitten ne yhteiset pelisäännöt. Meillä alkoivat välit kiristyä, mutta kun sovimme yhdessä tästä että pidämme nyt hajurakoa toisiimme, asiat ovat hiljakseen alkaneet mennä jo vähän parempaan suuntaan. Kotona ei ole enää kireä tunnelma, ja sen vähän mitä kommunikoimme päivän aikana, pysymme sovussa. Toki siihen on varmaan vielä matkaa että välimme tulevat ennalleen, mutta aika selvästi auttaa.

Jos haluat matkustella ilman puolisoasi, tee se. Jos se ei ole puolisollesi ok, tee hänelle selväksi ettet aio jättää elämääsi elämättä hänen masennuksensa ja työttömyytensä takia. Voit olla suorapuheinen: minä en ensin ollut hakemassa itselleni apua, koska olin sokea omalle tilanteelleni, mutta puolisoni sanoi suoraan että hän vaatii minua hakemaan itselleni apua. Se ei ollut ilkeyttä eikä kontrollointia, vaan välittämistä. Hän halusi minun voivan paremmin ja huomasi saamattomuuteni avun hakemisen osalta. Terapia on tehnyt minulle hyvää ja olen ottanut käyttöön metodeja, jotka ovat saaneet minut voimaan jo aiempaa paremmin.

Puolisosi tarvitsee apua, ja jos hän ei sitä suostu hakemaan, on sinulla mielestäni vakavan pohdinnan paikka sen osalta, haluatko enää elää tuollaisessa suhteessa. Masennus on hoidettavissa, ja vaikka suhde kriisiytyisi masennuksen vuoksi, siitäkin voi selvitä. Mutta jos apua ei haeta, toipuminen ei pääse koskaan alkamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritä kannustaa vaimoasi opiskelemaan. Se voisi auttaa sekä masennukseen, että työnsaantiin.

Vierailija
34/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teidän mielestänne pitäisi tehdä?

Pitäisikö pyrkiä tekemään kaikki yhdessä niin, että minä maksan, vai ottaa enemmän omaa aikaa ja käydä itsekseen matkoilla ja omissa menoissa?

Ap

Teette sellaisia asioita joihin teillä yhdessä on varaa. On myös ihan ok käyttää 1000e matkan sijaan pesukoneeseen ja kuivaajaan. Elämä on priorisointeja.

Minä haluaisin kuitenkin myös nauttia elämästä. En haluaisi pienentää itseäni niin, että pitäisi nyhjätä työttömän puolison takia kotona ja elää köyhästi, kun itse pystyn itselleni kustantamaan normaalia elämää matkoineen.

Rehellisesti sanoen en olisi edes alkanut tapailla puolisoani, jos hän olisi ollut tällaisessa tilanteessa jo alussa. Nyt olen vuoden jälkeen alkanut miettiä yhä enemmän, että kuinka kauan minun täytyy vielä pitää omaa elämääni pausella puolison työttömyyden takia. Mikä teidän mielestänne on kohtuullista?

Ap

Sä kuulostat äärimmäisen lapselliselta ihmiseltä. Jos et halua pitää elämääsi pausella, ja miehesi ei halua apua, jätät miehen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väärin matkustella ilman puolisoa jos syynä on esim. reissu kavereiden kanssa tai johonkin omaan eriyiskiinnostukseen liittyvä matka. Eli jos puolison rahatilanteesta riippumatta lähtisit reissuun yksin niin se on OK.

Muutoin en ymmärrä mikset voi kustantaa myös puolisosi matkaa jos hän ei joko tilapäisesti tai vähemmän tilapäisesti pysty itse maksamaan sitä. Parisuhteessa ollaan pari.

Ap selitti jo tämän. Puoliso on niin masentunut ettei edes halua tehdä mitään.

Ainoa auttava asia olisi jos puolisolle löytyisi töitä. Olen todella pahoillani. Työttömyys voi olla todella lamauttavaa, ei halua olla olemassa edes.

Vierailija
36/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väärin matkustella ilman puolisoa jos syynä on esim. reissu kavereiden kanssa tai johonkin omaan eriyiskiinnostukseen liittyvä matka. Eli jos puolison rahatilanteesta riippumatta lähtisit reissuun yksin niin se on OK.

Muutoin en ymmärrä mikset voi kustantaa myös puolisosi matkaa jos hän ei joko tilapäisesti tai vähemmän tilapäisesti pysty itse maksamaan sitä. Parisuhteessa ollaan pari.

Pääasiassa sen takia, että en halua kokea olevani puolisoni elättäjä niin totaalisesti. En halua kokea, että minulla on maksullinen puoliso. Se tuhoaisi suhteemme lopullisesti.

Ap

Toisaalta puolisosi (näin oletan) hoitaa enemmän yhteisiä käytännön asioita (pyykinpesu, perunamuusin tekeminen, kauppalistat, terassin lakkaaminen, vakuutusmaksujen kilpailuttaminen, anopin synttäreiden muistaminen ym.) Ja vaikka ei hoitaisikaan, kai haluat jakaa elämäsi iloiset ajat puolisosi kanssa - tai miksi ylipäätään olette yhdessä?

Puolisoni ei tee kotitöitä.

Meillä ei ole enää juurikaan iloisia hetkiä nykyään, kun hän on masentunut ja mielestöni myös tavallaan kateellinen minun menestyksestäni.

Aikoinaan meillä oli intohimoinen fyysinen suhde. Nyt puoliso on ollut haluton jo vuoden.

Ap

Vaikka noita muita ongelmia ei olisikaan, heivaisin tyypin pihalle pelkästään siitä syystä, ettei osallistu kotitöihin. Seksittömään suhteeseen en myöskään suostuisi ja olisin näyttänyt ovea kauan, ennen kuin vuosi olisi tullut täyteen. Tuohon sitten päälle, nuo sinua enemmän vaivaavat ongelmat, niin kuulostaa parisuhteelta helvetistä.

Vierailija
37/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma kokemukseni paljon lyhyemmältä ajalta, mutta kyllä se erittäin vaikeaa oli, kun samaan aikaan vielä oma vanhempani sairastui vakavasti ja myös lapsellamme oli ongelmia, jotka tietenkin jäivät minun hoidettavakseni, kun puoliso ei kyennyt mihinkään. Onneksi puoliso suostui menemään hoitoon ja sai vielä töitäkin. Minun oli kuitenkin pakko ilmoittaa hänelle, että lähden yksin lasten kanssa reissuun, koska tarvitsen lomaa hänestä. Kun on monta kuukautta aina töiden jälkeen kuunnellut puolison ongelmia, se alkaa omaakin jaksamista syödä aika tavalla. Asetin sitten sillekin rajat, kuinka paljon kuuntelen sitä vuodatusta, jotta pysyn itse työkykyisenä. Menin myös itse psykologille, koska tarvitsin itsekin tilanteessa kuuntelijaa, jota minulla ei ollut.

Vierailija
38/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitää vain jaksaa huutaa: "Mene töihin!"

Vierailija
39/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on mies työtön mutta ei se masentunut ole.  Tekee pikku töitä  ja tienaa hiukan rahaa kuitenkin vaikkei ole virallisesti töissä. Olen kyllä hiukan yllättynytkin miten helppoa kaikki ollut tässä suhteessa. Ei miehelläni ole rahaa matkusteluun vaan kaikki menee perus elämiseen ruokaan ja harrastuksiin, olen maksanut matkat eikä mies siitä masennu tai tunne häpeää. Ehkä se on persoonasta kiinni masentuuko mies. En ole nähnyt masennusta tai olisi jotenkin alamaissa kun ei saa töitä. Tekemistä sillä on ollut muuten.

Vierailija
40/60 |
04.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni paljon lyhyemmältä ajalta, mutta kyllä se erittäin vaikeaa oli, kun samaan aikaan vielä oma vanhempani sairastui vakavasti ja myös lapsellamme oli ongelmia, jotka tietenkin jäivät minun hoidettavakseni, kun puoliso ei kyennyt mihinkään. Onneksi puoliso suostui menemään hoitoon ja sai vielä töitäkin. Minun oli kuitenkin pakko ilmoittaa hänelle, että lähden yksin lasten kanssa reissuun, koska tarvitsen lomaa hänestä. Kun on monta kuukautta aina töiden jälkeen kuunnellut puolison ongelmia, se alkaa omaakin jaksamista syödä aika tavalla. Asetin sitten sillekin rajat, kuinka paljon kuuntelen sitä vuodatusta, jotta pysyn itse työkykyisenä. Menin myös itse psykologille, koska tarvitsin itsekin tilanteessa kuuntelijaa, jota minulla ei ollut.

Oliko sinulla tunne, ettet voinut puhua kotona mistään omista onnistumisistasi ja ilonaiheista uralla tms, jotta puoliso ei pahoittaisi mieltään? Jouduitko jatkuvasti pienentämään itseäsi, vai piditkö sen linjan, että elät ja toimit ihan normaalisti ja olet ns ylpeä siitä, mitä itse olit saavuttanut ja teit?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kahdeksan