Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksei baareissa ravaaminen enää kiinnosta aikuisena?
04.10.2023 |
Muistan, kun teininä, sekä 18 vuotta täytettyäni pääsin baariin. Ajattelin, että en ikinä, ikinä kyllästy tähän ja mikään ei ole niin hienoa, kun tanssia aamuyöhön, pitää hauskaa ja tutustua jännittäviin tyyppeihin. Aina sattui kaikkea hauskaa ja oli kiva puida jälkikäteen ja seuraavana viikonloppuna uudestaan. Vannoin, etten tule kyllästymään siihen ikinä. Vaikka olisi ollut koko viikonlopun töissä, jaksoi silti radalle lähteä la-illasta ja mennä sunnuntaina iltavuoroon.
Aika monta vuotta innostusta kesti, varmaan 6 vuotta. Kohta olen kolmekymmentä, ja vaikka kuinka olen sinkku, niin ei kiinnosta, tuon taivaallista. Mikään ei ole niin tylsää kuin baareissa käyminen, ei mikään. Tanssiminen on tylsää, drinkit on pahoja, jos joku tulee iskemään, ei sekään kiinnosta, kavereiden kanssa keksisi parempaakin tekemistä, biisit on tylsiä ja kaikki on vaan kertakaikkisen tylsää.
Mikä kemia oikein aivoissa tapahtuu, kun kiinnostus lopahtaa?
Kommentit (65)
Minusta taas tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi, kun tuota vaihetta ei ole ikinä ollut. Olen käynyt elämäni aikana baarissa ehkä 7 kertaa. Ei ole ikinä vaan ollut sellaista kaveriporukkaa minkä kanssa lähteä baareilemaan. Tuntuu että tuo hurja nuoruus on vasta tulossa, ja sitten havahdun siihen että olen jo 27.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisena kävin baareissa. Tajusin, ettei baarit ole meidän/minun ympäristö missä ravata.
No mulla ei juurikaan tullut ravattua nuorena, oli mies ja harrastukset, pitkä matka sinne baareihin.
Myöhemmin sinkkuna tuli välillä käytyä, mutta se kävi kalliiksi ja tylsäksi, kun ei siellä useinkaan edes juttuseuraa saanut. Päättelin että ihan sama juoda kotona, on halvempaa ja yhtä yksinäistä.
Jos asuisin jossain ihmisten ilmoilla ja olisi rahaa, niin hyvinkin voisin käydä siinä toivossa että jonkun kanssa saisi porista ja vaikka tanssia.
Niin, minulla ei ole siis mitään kavereita joiden kanssa viettää aikaa, joten yksin pitäisi mennä baareihinkin.
Eihän ne baarit ja yökerhotkaan enää ole samanlaisia. Musa on paskaa, ihmisiä vähän ja nekin norkoilee kenkiään tai puhelintaan. Kuka tuonne enää viitsii mennä.
Olen miettinyt ihan samaa. Villein biletyskauteni oli 18-vuotiaasta siihen, kun olin asunut muutaman vuoden omillani. Silloin tosiaan saatettiin mennä monta kertaa viikossa, eikä seuraavan päivän iltavuoro hidastanut menoa lainkaan.
Luulen, että osasyy löytyy mukavuudenhalusta. Näin 28-vuotiaana huomaa jo, miten krapula ja unenpuute vaikuttaa koko seuraavaan viikkoon ja nykyinen työ vaatii aivotyötä ja vastuunottoa eri tavalla kuin silloinen ravintola-alan työ tai opiskelu.
Toiseksi, ihmissuhteet ovat syvempiä ja merkityksellisempiä, eikä kavereiden kanssa hengailun tarvitse olla aina niin toimintapainotteista hupia. Lisäksi itsetunnon paranemisen myötä miehiltä tuleva mahdollinen huomio ei enää kiinnosta, eikä tietysti suhdetta tule etsittyä kun semmoinen jo on.
Toki edelleen välillä tulee käytyä baareissa hyvällä porukalla ja yleensä jonkun tapahtuman/juhlan yhteydessä. Tanssiminen on hauskaa ja uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen on mukavaa myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä on pohjimmiltaan aina kyse seuran hausta. Mikä ei todellakaan tarkoita sänkyseuran hakua juuri siksi illaksi. Vaan ihminen lähtee ihmisten ilmoille koska tarvitsee yhteyttä toisiin ihmisiin. Kun on kumppani, ehkä lapsiakin, samaa tarvetta ei ole. Baareilla ei ole enää "tarjota" mitään.
Ei pidä paikkaansa. Ihminen, jonka kanssa eniten käyn baarissa, on oma kumppanini. Kavereiden kanssa käyn myös usein. Baari on paikka viettää vapaa-aikaa samoin kuin vaikka kahvila tai keilahalli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä alkaa tajuu et se on oikeesti aika turhaa mikä ei johda koskaan mihinkään muuhunkun omaan ahdistustilaan jälkeenpäin.
Olen kokenut elämäni hauskimmat hetket tanssilattialla. Jos jokin toiminta aiheuttaa ahdistusta eikä tarjoa mitään hyvää, ei siihen tietenkään kannata osallistua!
Onko sulla ollut niin tylsä elämä? Mun elämän hauskimmat hetket on ehkä niitä, kun lapsena kiipeiltiin puissa ja talojen katoilla. Toisaalta selvinpäin koheltaminen on jäänyt eniten mieleen ja siitäkin saa kyllä morkkiksen, mutta hilpeän morkkiksen.
Ei ole ollut ollenkaan tylsä elämä, enkä koe morkkiksia selvin päin tai muutenkaan. :)
Miksi kutsutaan sitä harhaa, kun ihminen yleistää omia subjektivisia kokemuksiaan yleisiksi totuuksiksi ja kuvittelee, että muiden täytyy kokea asiat samoin?
Similar minds fallacy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häh, baareihin pääsee vasta aikuisena
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelin nuorempana, että jos olisin rikas, niin kävisin joka päivä ravintolassa syömässä. Nyt vanhempana mieleni on muuttunut, mielummin syön omassa kodissani rauhassa, kuin että menen ravintolaan, kun viereissä pöydässä istuva ihmiseläin häiritsee syömistäni tuijotuksellaan. Eikö ihmiset ymmärrä, että joitain häiritsee todella paljon, että heidän syömistään tuijotetaan
Oletko koskaan miettinyt että mahdatko syödä äänekkäästi? Viimeksi eilen vieressä söi nuori nainen joka maiskutteli aivan järkyttävän äänekkäästi. Pakkohan se oli katsoa mikä kummajainen siinä syö...
En, vaan yritän syödä mahdollisimman äänettömästi ja huomaamattomasti. Yksi suurimpia ahdistuksia elämässäni on mennä täynnä olevaan ravintolaan, ja saada pöytä aivan keskeltä salia. Tästä syystä yritän mennä nurkkaan istumaan, selkä muihin ihmisiin päin. Kyllä sellaiset ihmiset ovat minun silmissäni eläimia, jotka eivät voi katsoa vaikka ikkunasta ulos, vaan heidän on pakko tuijottaa sitä, kun minä laitan ruokaa suuhuni
Jos on sosiaalista ahdistusta noin paljon, ei ihme, etteivät baarit tai ravintolat kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmiten ihmiset tulevat mukavuudenhaluisiksi. Jäädään mielummin kotiin sohvaperunoiksi, eikä viitsitä lähteä baariin viihteelle. Rahaakin säästyy.
Ei kiinnostanut minkään ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keski-iässä ei lastenjuhlat nappaa, eikä lapsena vanhustenkerhot.
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi, kun tuota vaihetta ei ole ikinä ollut. Olen käynyt elämäni aikana baarissa ehkä 7 kertaa. Ei ole ikinä vaan ollut sellaista kaveriporukkaa minkä kanssa lähteä baareilemaan. Tuntuu että tuo hurja nuoruus on vasta tulossa, ja sitten havahdun siihen että olen jo 27.
Sähän olet vielä nuori :D Baareihin vaan, jos kiinnostaa. Käy siellä vanhemmatkin ihmiset. Ja mitä se hurja nuoruus tarkoittaa? Toivottavasti ei ainakaan irtoseksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelin nuorempana, että jos olisin rikas, niin kävisin joka päivä ravintolassa syömässä. Nyt vanhempana mieleni on muuttunut, mielummin syön omassa kodissani rauhassa, kuin että menen ravintolaan, kun viereissä pöydässä istuva ihmiseläin häiritsee syömistäni tuijotuksellaan. Eikö ihmiset ymmärrä, että joitain häiritsee todella paljon, että heidän syömistään tuijotetaan
Oletko koskaan miettinyt että mahdatko syödä äänekkäästi? Viimeksi eilen vieressä söi nuori nainen joka maiskutteli aivan järkyttävän äänekkäästi. Pakkohan se oli katsoa mikä kummajainen siinä syö...
En, vaan yritän syödä mahdollisimman äänettömästi ja huomaamattomasti. Yksi suurimpia ahdistuksia elämässäni on mennä täynnä olevaan ravintolaan, ja saada pöytä aivan keskeltä salia. Tästä syystä yritän mennä nurkkaan istumaan, selkä muihin ihmisiin päin. Kyllä sellaiset ihmiset ovat minun silmissäni eläimia, jotka eivät voi katsoa vaikka ikkunasta ulos, vaan heidän on pakko tuijottaa sitä, kun minä laitan ruokaa suuhuni
Jos on sosiaalista ahdistusta noin paljon, ei ihme, etteivät baarit tai ravintolat kiinnosta.
Minulla on sosiaalista ahdistusta ruokailuun liittyen, sen myönnän. Mutta minulla on käsitys, että se ei ole mitenkään harvinaista, että ihmisiä häiritsee se, jos joku katsoo heidän syömistään, tai ovat heidän lähellään. Esimerkiksi kerran kävin aivan täynnä olevassa hampurilaisravintossa hakemassa ruokaa mukaani. Ravintola oli niin täynnä, ettei siellä ollut vapaita istumapaikkoja. Jouduin seisomaan siinä kohdassa mihin palautetaan tarjottimet jne. Siinä oli pöytä jossa oli tyttö ja poika syömässä. kerran vilkaisin sitä poikaa, niin hänellä oli sellainen ilme kuin hän "hymyilee ja on surullinen", ja katsoi minua. vaikka vain kerran vilkaisin häntä. 99% katsoin sinne tilaustiskin suuntaan, milloin ruokani on valmis. Varmaan ihmettelet mitä tarkoittaa "hymyilee ja on surullinen", niin se tarkoittaa että minä häiritsen hänen syömistään, vaikka en edes häirinnyt, minua on häiritty paljon pahemmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelin nuorempana, että jos olisin rikas, niin kävisin joka päivä ravintolassa syömässä. Nyt vanhempana mieleni on muuttunut, mielummin syön omassa kodissani rauhassa, kuin että menen ravintolaan, kun viereissä pöydässä istuva ihmiseläin häiritsee syömistäni tuijotuksellaan. Eikö ihmiset ymmärrä, että joitain häiritsee todella paljon, että heidän syömistään tuijotetaan
Oletko koskaan miettinyt että mahdatko syödä äänekkäästi? Viimeksi eilen vieressä söi nuori nainen joka maiskutteli aivan järkyttävän äänekkäästi. Pakkohan se oli katsoa mikä kummajainen siinä syö...
En, vaan yritän syödä mahdollisimman äänettömästi ja huomaamattomasti. Yksi suurimpia ahdistuksia elämässäni on mennä täynnä olevaan ravintolaan, ja saada pöytä aivan keskeltä salia. Tästä syystä yritän mennä nurkkaan istumaan, selkä muihin ihmisiin päin. Kyllä sellaiset ihmiset ovat minun silmissäni eläimia, jotka eivät voi katsoa vaikka ikkunasta ulos, vaan heidän on pakko tuijottaa sitä, kun minä laitan ruokaa suuhuni
Jos on sosiaalista ahdistusta noin paljon, ei ihme, etteivät baarit tai ravintolat kiinnosta.
Minulla on sosiaalista ahdistusta ruokailuun liittyen, sen myönnän. Mutta minulla on käsitys, että se ei ole mitenkään harvinaista, että ihmisiä häiritsee se, jos joku katsoo heidän syömistään, tai ovat heidän lähellään. Esimerkiksi kerran kävin aivan täynnä olevassa hampurilaisravintossa hakemassa ruokaa mukaani. Ravintola oli niin täynnä, ettei siellä ollut vapaita istumapaikkoja. Jouduin seisomaan siinä kohdassa mihin palautetaan tarjottimet jne. Siinä oli pöytä jossa oli tyttö ja poika syömässä. kerran vilkaisin sitä poikaa, niin hänellä oli sellainen ilme kuin hän "hymyilee ja on surullinen", ja katsoi minua. vaikka vain kerran vilkaisin häntä. 99% katsoin sinne tilaustiskin suuntaan, milloin ruokani on valmis. Varmaan ihmettelet mitä tarkoittaa "hymyilee ja on surullinen", niin se tarkoittaa että minä häiritsen hänen syömistään, vaikka en edes häirinnyt, minua on häiritty paljon pahemmin
Sosiaaliseen ahdistukseen kuuluu korostunut tunne siitä, että muut tarkkailevat intensiivisesti. Todellisuudessa ihmisten katselu on normaalia, ja aika usein ihmiset myös ajatuksissaan suuntavaat katseensa johonkin, mitä he eivät oikeastaan edes näe.
Useimmille ihmisille on aivan sama, saavatko he ravintolassa pöydän keskeltä salia vai seinän vierestä, jos ei vaikka ikkunapaikkaa ole tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne baarit ja yökerhotkaan enää ole samanlaisia. Musa on paskaa, ihmisiä vähän ja nekin norkoilee kenkiään tai puhelintaan. Kuka tuonne enää viitsii mennä.
Juuri näin. Kaikki istuu, särpii oluttaan ja tuijottaa puhelintaan. Musiikki on huonoa. Ja sisäänpääsymaksu tähän ihanuuteen 10 e tai jotain. Ei kiitos. Kotonakin voi istua, juoda oluttaa ja tuijottaa puhelinta. Seurakin on sama: minä itte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne baarit ja yökerhotkaan enää ole samanlaisia. Musa on paskaa, ihmisiä vähän ja nekin norkoilee kenkiään tai puhelintaan. Kuka tuonne enää viitsii mennä.
Juuri näin. Kaikki istuu, särpii oluttaan ja tuijottaa puhelintaan. Musiikki on huonoa. Ja sisäänpääsymaksu tähän ihanuuteen 10 e tai jotain. Ei kiitos. Kotonakin voi istua, juoda oluttaa ja tuijottaa puhelinta. Seurakin on sama: minä itte.
En ole koskaan käynyt näin huonossa baarissa, ja olen kuitenkin käynyt baareissa viimeiset 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelin nuorempana, että jos olisin rikas, niin kävisin joka päivä ravintolassa syömässä. Nyt vanhempana mieleni on muuttunut, mielummin syön omassa kodissani rauhassa, kuin että menen ravintolaan, kun viereissä pöydässä istuva ihmiseläin häiritsee syömistäni tuijotuksellaan. Eikö ihmiset ymmärrä, että joitain häiritsee todella paljon, että heidän syömistään tuijotetaan
Oletko koskaan miettinyt että mahdatko syödä äänekkäästi? Viimeksi eilen vieressä söi nuori nainen joka maiskutteli aivan järkyttävän äänekkäästi. Pakkohan se oli katsoa mikä kummajainen siinä syö...
En, vaan yritän syödä mahdollisimman äänettömästi ja huomaamattomasti. Yksi suurimpia ahdistuksia elämässäni on mennä täynnä olevaan ravintolaan, ja saada pöytä aivan keskeltä salia. Tästä syystä yritän mennä nurkkaan istumaan, selkä muihin ihmisiin päin. Kyllä sellaiset ihmiset ovat minun silmissäni eläimia, jotka eivät voi katsoa vaikka ikkunasta ulos, vaan heidän on pakko tuijottaa sitä, kun minä laitan ruokaa suuhuni
Jos on sosiaalista ahdistusta noin paljon, ei ihme, etteivät baarit tai ravintolat kiinnosta.
Minulla on sosiaalista ahdistusta ruokailuun liittyen, sen myönnän. Mutta minulla on käsitys, että se ei ole mitenkään harvinaista, että ihmisiä häiritsee se, jos joku katsoo heidän syömistään, tai ovat heidän lähellään. Esimerkiksi kerran kävin aivan täynnä olevassa hampurilaisravintossa hakemassa ruokaa mukaani. Ravintola oli niin täynnä, ettei siellä ollut vapaita istumapaikkoja. Jouduin seisomaan siinä kohdassa mihin palautetaan tarjottimet jne. Siinä oli pöytä jossa oli tyttö ja poika syömässä. kerran vilkaisin sitä poikaa, niin hänellä oli sellainen ilme kuin hän "hymyilee ja on surullinen", ja katsoi minua. vaikka vain kerran vilkaisin häntä. 99% katsoin sinne tilaustiskin suuntaan, milloin ruokani on valmis. Varmaan ihmettelet mitä tarkoittaa "hymyilee ja on surullinen", niin se tarkoittaa että minä häiritsen hänen syömistään, vaikka en edes häirinnyt, minua on häiritty paljon pahemmin
Sosiaaliseen ahdistukseen kuuluu korostunut tunne siitä, että muut tarkkailevat intensiivisesti. Todellisuudessa ihmisten katselu on normaalia, ja aika usein ihmiset myös ajatuksissaan suuntavaat katseensa johonkin, mitä he eivät oikeastaan edes näe.
Useimmille ihmisille on aivan sama, saavatko he ravintolassa pöydän keskeltä salia vai seinän vierestä, jos ei vaikka ikkunapaikkaa ole tarjolla.
No ajatellaan että ihmisten katselu on täysin normaalia. Mutta onko sinulle täysin samantekevää, katseleeko joku sinua silloin, kun istut junassa, vai silloin kun olet ravintolassa syömässä? Minua ei häiritse ihmisten katselu oikeastaan missään muualla kuin ravintolassa. Silloin toivoisin, että "voisitko katsoa toiseen suuntaan". Sitä paitsi minulle ei ole mitään merkitystä, tuijottaako minua joku kerjäläinen nälissään ikkunan läpi, vai toinen ruokailija viereisestä pöydästä
Nykyään tulee käytyä se ehkä kerran-kaksi vuodessa. Mielummin istuu iltaa kotona ja laittaa hyvää ruokaa, sekä ottaa siinä sivussa muutaman. Ei kiinnosta tuhlata rahaa baarin sisäänpääsyihin, sika kalliisiin juomiin ja takseihin. Mielummin käytän senkin summan kunnon ravintola illalliseen koko menun kera. N26
Alue: Aihe vapaa
Minäkin olen sairaseläkkeellä, minut hyväksytään monessa harrastuksessa. Ai et harrasta mitään? Sitten ei voi auttaa.