Millaiset on olleet kamalimmat hautajaiset missä olet ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vainajan raskaana oleva morsian oli doupannut itsensä rauhoittavilla lääkkeillä ihan zombiksi. Hän oli kertonut jo ennen hautajaisia, että ei halua antaa kateellisille sitä iloa, että itkee heidän nähtensä.

Miksi joku olisi kateellinen leskelle?

Ja miksi leski ei saisi itkeä puolisonsa hautajaisissa?

Samaa mieltä. Sitä paitsi, onkohan vauvalle hyväksi, että äiti on täynnä rauhoittavia?

Serkukset tapasi pitkästä aikaa (eri puolilta suome) ja alkoivat muistotilaisuudessa puhua kovaan ääneen, että mennään tänään Karrin mökille saunomaan (eli juomaan). Siinä sitten suunniteltiin innokkaasti kaikki grillattavista, juomisiin ja kalastuksiin. Ei tuntunut ihan asiaan kuuluvalta.

Ohjeeksi hautajaisvieraille:  kun saavutte muistotilaisuuteen älkää jääkö eteiseen seurustelemaan ja nauramaan!  On niin hauska tavata vanhoja tuttuja, niin varmaan, mutta tehkää se jossain muualla.  Kun vainajalta jää puoliso tai pieniä lapsia, on suru valtava ja sitten jotkut sukulaiset tukkii aulan naurullaan.  Toinen ikävä juttu on se, että muistotilaisuuden tarjoilujen ääressä aletaan tivaamaan jotain erityisruokaa- niistä pitää ilmoittaa ainakin päivää ennen.  Kun ilmoitatte että osallistutte muistojuhlaan, kertokaa siinä että teillä on esim. gluteeniton, vegaani ym ruokavalio.  Omaisille tuottaa harmia kun joku vieraista on närkästynyt ettei hänelle ole mitään tarjolla.  Usein siitä tehdään "numero".

Vierailija kirjoitti:

Kaverin hautajaiset. Hän tunsi todella paljon ihmisiä ja oli hyvä tyyppi. Hänen hautajaisissaan oli minä ja mieheni ja kaverin oma sisko.

Se, että ei edes hänen vanhemmat, sukulaiset ja muita kavereita ilmaantunut paikalle oli kyllä outoa ja surullista. Ja kaikki kyllä tiesivät milloin ja missä ne hautajaiset on. Mua kouras vatsasta, kun katsoin hänen siskoaan, niin hän katseli missä muut on jne. Sitten hän ymmärsi ettei kukaan muu ole tulossa. Siten, kun hän kiitti meitä siitä, kun me tultiin. Se oli kauheaa.

Miten tää on mahdollista? Järjestikö tuo sisko hautajaiset ihan yksin? Miten vanhemmat ei osallistunut järjestelyihin, jos olivat kuitenkin vähintään sellaisissa väleissä että oletitte ilman muuta heidän tulevan hautajaisiin?

Ruumis ryömi ulos arkusta ja juoksi karkuun

Lapsuuden ystäväni kuoli 10 vuotiaana kolarissa ja niitä hautajaisia en ikinä unohda. Siskon vauvan hautajaiset oli myös sydäntä särkevät

Joukkue kaveri kuoli tapaturmaisesti 15- vuotiaana. Muistan hyvin kun koko joukkue oili hautajaissa ja kappelissa kättelimme pojan isää jokainen vuorollaan. Pelasimme sarjan loput pelit surunauhat käsivarsissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eurooppalainen tapaon yleisesti ottaen ikävä hautajaisille. Tehdään asiasta vielä kauheampi veisaamalla itkuvirsiä puvut päällä. Miksi ei voi juhlia kuten Etelä-Amerikassa?

Tää on niin totta!! Juuri näin meillä täällä! Miksi tehdään surullisempi!? Eikö surua ole jo ennestään ihan tarpeeksi, kun läheinen on mennyt. Ja miksi hautajaisia edes järjestetään. Ei se kuollut niitä näe.

Yleensä ihmiset ovat enemmän tai vähemmän surullisia, toisinaan pohjattoman surullisia, kun läheinen kuolee. Ja ihmisille on tärkeää, että heillä on oikeus suruun. Tunteiden, kuten surun, ilmaiseminen on terveellistä, ja hautajaiset ovat erinomainen tilaisuus ilmaista surua ja käsitellä sitä yhdessä muiden kanssa. Suru on elettävä läpi, sitä ei kannata padota. Todella epäterve ajatus, että nopeasti kuoleman jälkeen omaisten ja muiden pitäisi vain lykätä surunsa sivuun ja juhlia iloa ja kiitollisuutta uhkuen. Onneksi Suomessa ei ole tuollaista tapaa. Vaikka toki etenkin iäkkäinä ja rakastettuina kuolleiden hautajaisissa saattaa olla muistotilaisuudessa vähän kepeämpi tunnelma ja tilaa myös kiitollisuuden ja ilon (siitä, että vainaja oli osa omaa elämää) ilmaisulle.

Kolarissa kuolleet pienet lapset haudattiin yhteiseen hautaan. Isän ja äidin tyhjät katseet ja isoisän loputtoman surulliset silmät. Kun arkkua laskettiin hautaan, mietin vain, miten paljon tuo pieni arkku painaa. Ei tietenkään fyysisesti paljon, mutta henkinen taakka vielä suurempi. Edelman lauloi ystävä sä lapsien. 

Olen ollut kolmissa hautajaisissa; isäni siunaustilaisuudessa -ei hautajaisia koska tuhkattiin.

Vanhimman sisareni miehen-  tuhkattiin,

Ja eksmiehen isän joka oli sitten mauton ja ruma tilaisuus.

Itse ruumiinsiunaus meni muuten kaavan mukaan, mutta muistotilaisuus jätti pahan maun. Eksällä oli velipuolia ja siarpuoli isänsä edellisestä avioliitosta, ja näistä kaksi alkoholitia, toinen jopa tilapäismajoituksissa asuva.  Hänelle sossu oli maksanut puvun tilaisuuteen ja piti muka olla selvin päin. Kattia kanssa. Kännissä kuin käki ja toinenkin veli sitten innostui.

Todella rumaa ja inhottavaa.

Kaiken lisäksi eksän sisarpuoli on jehovantodistaja ja hän tytttärensä kanssa sitten käyttäytyivät epäsopivasti papin siunatessa vainajan. Eivät nousseet seisomaan kun pappi luki ruumiinsiunauksen, istua kököttivät mielenosoituksellisesti penkissä koska heidän uskoonsa ei kuulu "maasta sinä olet tullut" jne litania.

Oma äitini hautajaisissa eräs sukulainen ehdotti, että nyt iloa silmään ja aletaan laulamaan hauskoja lauluja? Siis siinä vaiheessa, kun äitini oli laskettu hautaan. Ei ilmeisesti ymmärtänyt, että se on aika rankka asia, surua ym. Ei mitään tilannetajua. 

Kanttori sai itkupotkuraivarin kun omaiset halusivat soittaa kirkossa kappaleen, joka ei ollut hengellinen.

Yksi 60-kymppinen nainen oli pukeutunut mustaan minihameeseen. Vainajan 80-vuotias äiti heitti myrkyllisiä katseita hautajaisvieraisiin. Jotenkin koko tilaisuudessa oli epämiellyttävää olla. 

Kysyttiin, miksi meillä ei voida juhlia hautajaisia kuten Etelä-Amerikassa.

Vastaus on yksinkertainen:  Koska me emme ole eteläamerikkalaisia.

Miksi me emme sitten sure, kuten Lähi-Idässä:  kovalla äänellä itkien, huutaen ja voivotellen, kantaen vainajan kuvaa ja maahan heittäytyen jne.  Siihenkin on vastaus: emme ole lähi-itäläisiä.

Kaikilla meillä on oma kulttuurimme.  Se on aikojen saatossa muotoutunut sellaiseksi, kuin on, ihan siksi, kun me ihmiset olemme temperamentiltamme ja ajatusmaailmaltamme omanlaisiamme.  Suomalainen on aina ollut vähäeleinen ja hiljentyvä surun ja tragedian edessä.  Me osoitamme kunnioitusta vainajaa ja hänen läheisiään kohtaan meidän tavallamme.

Voihan se olla, että kun tarpeeksi kauan aikaa kuluu ja tänne valuu ihmisiä muista kulttuureista riittävän paljon, tavatkin muuttuvat.  Olen jo aika kauan elänyt ja muistan, että tätä samaa "hautajaissynkkyyttä" on arvosteltu jo 60-luvulla, vertailtu muiden kulttuurien tapoihin ja oltu sitä mieltä, että pitäisi meidänkin osata iloita ja juhlia kevyemmällä tavalla hautajaisiakin, mutta eipä vaan ole mitään tapahtunut sillä saralla.  Ei ole kukaan ottanut asiakseen alkaa muuttaa mitään.  Tulee väkisinkin mieleen, että se on vain sitä yleistä tyhjien tynnyreitten kolinaa. Kun kaikkea pitää periaatteesta vastustaa ja pitää ikävänä, niin jopa tätäkin.  Mutta kun omalle kohdalle tulee hautajaisten järjestäminen, niin eipä ole kukaan ehdottanut värikkäitä vaatteita ja tanssimista ja riemuitsemista.  Tai jos joku joskus onkin, niin ei ole esitystä suuremmin kannatettu.  Onhan joitakin tavanomaisesta poikkeaviakin muistotilaisuuksia järjestetty, mutta ei ne mitään ilojuhlia ja tanssimisia ole olleet nekään.

Kyllä se tarvitsee koko kulttuurin muutoksen sitten, ja se ei tule kuin omia aikojaan.  Ei tänne voi istuttamalla istuttaa mitään vieraita tapoja.

Hautajaisiin ei ole kenenkään pakko mennä.  Jos nyt joku jossain ihmettelisikin, että miksi se tai tuo ei siellä olleet, niin sen voi jättää omaan arvoonsa ja nopeasti jääkin, ei niitä ihmiset lopun ikäänsä vatvo.  Aikuinen ihminen saa ihan itse päättää, mitä tekee.

Zz

Haudattiin elävältä

Mä olin sellaisissa joissa ruumis oli avonaisessa arkussa jossain pienessä luolamaisessa kappelissa ja pari tuntia istuttiin sen äärellä kun itkijänaiset samalla itki. Sitten arkku kannettiin kirkkoon jossa pappi periaatteessa haukkui vainajan (ei ollut ollut tarpeeksi aktiivinen kävijä).

Huh

Eräs sukulaiseni käytti pitkään huumeita, raitistui niistä, mutta alkoi käyttää kiellettyjä hormoneja treenatessaan. Sukulainen kuoli sydänkohtaukseen tms., kolmekymppisenä.

Muistotilaisuus järjestettiin perheen kotona. Paikalle oli kutsuttu hänen kavereitaan, joista osa näytti olevan pihalla kuin talitintit. Lähdin etsimään vainajan siskoa hänen vanhasta huoneestaan. Avasin oven, ja huoneessa istui kuusi ihmistä vetämässä kamaa suonensisäisesti. Mukana menossa oli myös tuo etsimäni sisko. 

Ei onneksi tullut uusia vainajia noissa juhlissa. 

En ole ollut kamalissa hautajaisissa.

Olen kyllä ollut yksissä velvollisuus-hautajaisissa mutta ei nekään kamalat olleet.