Minulla ei ole koiraa mutta olisi ihana, jos olisi joku järjestelmä että voisi ilmoittautua lenkittämään naapurustossa ajoittain koiraa. Vähän kuin tinder tai kalenteri missä voisi varata vuoron
Omaa koiraa en missään halua, kun en haluaisi sitoutua täysipäiväisesti tai järjestellä hoitoa silloin, kun itse ei ole paikalla.
Ajoittain hoidettava koira olisi sen sijaan kiva!
Luulen että joku omistajakin voisi ilahtua, jos on vaikka toipumassa leikkauksesta tai väsynyt tai muuten hankala tehdä pitempiä lenkkejä.
Kommentit (31)
Eikö Suomessa todellakaan ole tällaista palvelua? Tämä on joka puolella maailmaa aika hyvinkin palkattu duuni.
Kyllähän näitä Face-ryhmiä on olemassa useitakin. Ja hyvä keksintö onkin.
Minä olen käynyt taluttamassa kolmesta talosta koiria monta vuotta melkein päivittäin. Lisäksi parista muusta naapurista olen hoitanut koiria kun omistajat lomalla/sairaalassa.
ja kukapa tuntemattomalle antaisi koiraansa noin vaan mutta voihan sitä alkuun käydä yhdessä koiran kanssa lenkillä ja tutustua puolin ja toisin. Tai nähdä vaikka kahvikupin äärellä ja tutustua.
Vierailija wrote:
Mä en kyllä antaisi mun koiraa tuntemattoman lenkitettäväksi. En vaan voi luottaa rakasta perheenjäsentä ihmiselle jota en tunne.
Näin sanoi mulle myös eräs koiranomistaja ettei anna vieraan ulkoiluttaa.Samoin en antaisi vieraan ulkoiluttaa meidän ragdoll kissaa.
Lisäksi vielä jos jotain tapahtuu niin siitähän riita alkaa. Pieni koira voi joutua isomman koiran hampaisiin.
Vierailija wrote:
Eikö Suomessa todellakaan ole tällaista palvelua? Tämä on joka puolella maailmaa aika hyvinkin palkattu duuni.
Commu. Pakko lisätä sanoja viestiin, kun yksisanaiset on nykyään spämmiä täällä. Mutta siis commu sovellus.
Meidän entinen naapuri soitti joskus ovikelloa ja kysyi koiraa hölkkäkaveriksi. Sai toki lainata. Juoksi pitkää matkaa n.15-20km ja meidän koirarotu oli todella runsaasti liikuntaa tarvitseva, joten mielellään annoin joskus lenkkivuoron toisellekin.
KOIRA PITÄÄ VIEDÄ AJOITTAIN JOKA PÄIVÄ RODUSTA RIIPPUEN PITKÄLLEKIN LENKILLE VAIKKA SATAISI JA OLISI KIPEÄ NIIN TÄLLAINEN OLISI AIVAN MAHTAVA IDEA SILLÄ KOIRAN OIKEA OMISTAJA SAATTAA USEIN OLLA JOSSAIN MUUALLA JA KOIRA JÄÄ SILLOIN YKSIN JA ILMAN SITÄ HUOLEN PITOA JOHON SILLÄ ON LUONNOSTAAN TARVE JA SIT SE JOUTUU OPPIMAAN KUIN SIITÄ EI KUKAAN VÄLITTÄISI MUT JOS OLISI JOKU VARA ULKOILUTTAJA JOKA OLISI VASTUUN TUNTOINEN JA KOIRA LUOTTAISI SIIHEN NIIN MIKÄÄN EI OLISI SEN IHANAMPAA!! XDDDD JA KOIRAN KANSSA VOISI KÄYDÄ SITTEN KAHVILASSAKIN JA TÄÄ KAIKKI TIETENKIN VAIN SILLOIN KUIN SOPISI SILLE ETTEI SITÄ VÄKISIN PAKOTETTAISI KOSKA SE ALKAISI SITTEN TUNTEA ETTÄ SITÄ HYVÄKSI KÄYTETÄÄN JA SILLE KEHITTYISI LUONNE VIKA TAI AINAKIN EPÄLUULO KAIKKEA UUTTA KOHTAAN!!
Vierailija wrote:
Meidän entinen naapuri soitti joskus ovikelloa ja kysyi koiraa hölkkäkaveriksi. Sai toki lainata. Juoksi pitkää matkaa n.15-20km ja meidän koirarotu oli todella runsaasti liikuntaa tarvitseva, joten mielellään annoin joskus lenkkivuoron toisellekin.
Tämä hieno juttu mutta koira oli varmaan sitä kokoa että uskalsi päästää naapurin mukaan. Mikä rotu?

Novascotiannoutaja. Joo, uskalsi päästää. Naapuri oli topakka ja koira koulutettu.
Siis tämähän on ihan normaali käytäntö, dog sitter. Siitä ihan maksetaan.