Miksi itken vain myötäelävien ihmisten takia?

Jatkan. Kestän mitä tahansa haukkuja, mutten kestä ymmärrystä.

Vähän sama juttu. En tunne surua tai mielen liikutusta  esim kuolleen lapsen takia. Sillä on kaikki hyvin, ei enää tuskaa, kipua tai huolta. Sen sijaan tippa tulee silmään läheisten, äidin, isän ja sisarusten surusta. Huomasin tämä joutuessani 9 vuotta sitten Marokossa kahden ruumiin kanssa samaan tilaan. Ymmärsin että ei kuolleella ole enää mitään hätää, ei murhetta eikä huolta. Sen sijaan heidän omaisten suru sai kyyneleen silmään, ennen kuin olin edes tavannut heitä.

Ehkä tämä on jotain sisäsyntyistä.

No tietenkin myötätunto herkistää kun sitä osakseen saa. Ihmisolento janoaa ymmärretyksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tuloa.

Kestän itkemättä mitä tahansa, paitsi myötätuntoa.

Ihan sama vaikka kivitettäisiin, niin itkua ei nähtäisi.